Elämisen vapaus ei synny sitoutumattomuudesta, vaan vapaudesta valita, mihin sitoutuu

Maailmassa, jossa on loputtomasti mahdollisuuksia, ärsykkeitä ja vaihtoehtoja, tulee usein eteen valinnan vaikeus. Sitoutuminen tuntuu kahlitsevalta, sillä jotain vielä mahtavampaa ja mukavampaa voi tulla eteen. Sitoutumattomuus on kuin nykypäivän muoti-ilmiö. Ajatellaan, että sitoutumattomuus tekee meistä vapaita.

Tällaisessa harhaluulossa olen liihotellut vapaana, vältellen ahkerasti asettumista ja sitoutumista. Vapauden ollessa yksi oman elämän tärkeimmistä arvoista, sana sitoutuminen herättää pakokauhua. Aivan kuin minut kirjaimellisesti sidottaisiin paikkaan, asiaan tai ihmiseen.

Siinä onkin suurin syy, miksi olen elänyt elämääni hyvin vapausorientoituneesti, korostaen jopa fanaattisesti vapauden merkitystä. Olipa kyseessä sitten työ, asunto tai ihmissuhde, on pidempiaikainen sitoutuminen aiheuttanut pelon tunteen. Jollain kierolla tavalla olen ajatellut, että sitoutuminen on yhtä kuin vapaudesta luopumista. Mutta mitä jos sitoutuminen ja vapaus toimisivatkin yhdessä?

Laskin juuri, että viimeisen kymmenen vuoden aikana olen muuttanut 15 kertaa, milloin ulkomaille milloin vain Suomen sisällä. En ole koskaan suostunut tekemään edes vuoden määräaikaisia vuokrasopimuksia, vaikka olisinkin tiennyt asuvani kyseisessä paikassa ainakin vuoden. Tieto siitä, että on sidottu johonkin niinkin pitkäksi aikaa, herättää ahdistusta. Kaikki vuokrasopimukseni ovatkin olleet toistaiseksi voimassaolevia. Tilanteessa kuin tilanteessa on exit-ovi oltava olemassa.

Viime syksynä pakkasin taas muuttolaatikoita, tällä kertaa Helsingissä. Ei ollut hajuakaan minne seuraavaksi muuttaisin, joten roudasin tavaroitani taas väliaikaisesti vanhempieni nurkkiin. Olin ajatellut, että vietän Suomessa vain kesän ja jatkan sen jälkeen taas seikkailujani ulkomaille. Päähäni oli jostain pinttynyt valheellinen ajatus siitä, että Suomeen jääminen merkitsisi jollain tavalla asettumista. Asettuminen puolestaan merkitsi sitoutumista, ja sitoutuminen rajoittaisi vapauttani. Valheellinen uskomus oli luonut pelon, jolla oli iso valta elämässäni.

Tällä kertaa pakkaaminen tuntui erityisen raskaalta. Huomasin viimein olevani väsynyt jatkuvaan muuttamiseen, ja siihen, ettei elämässäni ollut oikein mitään pysyvää. Oloni oli ollut jo pitkään juureton. Olin yhtäaikaa vähän kaikkialla, mutten täysin missään. Sitoutumattomuus oli osittain myös estänyt luomasta merkityksellisempiä suhteita niin asioihin kuin ihmisiin. Kaipasin pitkästä aikaa pysyvyyttä elämääni.

Eräänä syysiltana menin ystäväni kanssa kirjastoon. Nappasin hyllystä Isa Merikallion “Suorituselämästä Merkityselämään” -kirjan. Avasin kirjan satunnaisesta kohdasta. Silmiini osuivat seuraavat sanat:

“Riippumattomuus ei ole sitoutumisen vastakohta, vaan päinvastoin vahvistaa sitoutumista. Sitoutumattomuus on nykyajan ongelma ja passiivinen asenne: olen puoli-irrallaan, löyhästi kiinni tämänhetkisessä valinnassani. Katsotaan mitä eteen tulee seuraavaksi, saatan kiinnostua siitä tai en. Olen mitä-viidakon armoilla, enkä elä täysillä tätä hetkeä.”

Olo oli yhtäkkiä kuin valaistuneella. Ymmärsin, että vapaus on ennemminkin vapautta valita mihin sitoutuu, ei sitoutumattomuutta. Sitoutumalla itselle tärkeisiin asioihin, sitoutuu samalla omaan elämäänsä. Fanaattinen vapauden tavoitteluni oli kääntynyt itseäni vastaan halliten kaikkia valintojani. Monet perustarpeet olivat jääneet täysin huomioimatta, minkä takia elämä oli epätasapainossa.

 teksti jatkuu tämän mainoksen alla

Kaksi viikkoa tuosta elämää mullistavasta kirjastokäynnistä allekirjoitin asuntolainapapereita. Olin sitoutunut juuri suureen lainaan moneksi kymmeneksi vuodeksi. Paradoksaalista ehkä, mutta koin itseni vapaammaksi kuin pitkään aikaan.

Samanlaista kyvyttömyyttä sitoutua näkyy monesti myös ihmissuhteissa. Sanotaan, että samankaltaisuus vetää puoleensa. Niinpä sitoutumiskammoisena päätyy helpommin tapailemaan ihmistä, jonka kanssa sitoutuminen on mahdotonta. Näin välttää sitoutumisen, eikä suhteen merkitys pääse kasvamaan liian suureksi. Epämääräinen vapaus säilyy, sillä kumpikaan osapuoli ei mielellään ota sitoutumisen vastuuta. Vapaudenkaipuuseen on helppo vedota, mutta sillä harvoin on tekemistä sitoutumisen kanssa. Tosiasiassa taustalla on usein pelko, että jotain menee pieleen. Kukapa nyt epäonnistumisista tai sydänsuruista pitäisi. Pelot voivat vaihdella ihmisestä riippuen. Omalla kohdalla ne liittyvät pitkälti siihen, että pahimmassa tapauksessa valinnoillaan aiheuttaisi jotain peruuttamatonta tai menettäisi osan itsestään.

Elämän ollessa arvaamatonta, ei kukaan voi tehdä elämän mittaisia lupauksia. Näin ollen niitä ei voi vaatia muilta eikä myös itseltäkään. Kun sitoudutaan, sitoudutaan siihen hetkeen sen hetkisen fiiliksen pohjalta. Mitä järkeä on sitoutua vain vähän esimerkiksi ihmissuhteeseen, olla läsnä vain osittain? Mitä siitäkin tulisi, jos sitoutuisi yrittäjyyteen vain silloin tällöin?

Tosiasia on, etten tiedä kuinka kauan asun nykyisessä asunnossani, miten toimin yritykseni kanssa kymmenen vuoden päästä tai ovatko ihmissuhteeni kestäviä. Onneksi sitä ei tarvitse, eikä edes voi tietää. Siitä huolimatta tässä hetkessä voi sitoutua 100-prosenttisesti, mikä puolestaan lisää hetken merkityksellisyyttä.

“Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.”

–Herakleitos

On hyvä muistaa, että sitoutuminen ja riippuvuus ovat kaksi eri asiaa. Erityisesti ihmissuhteissa ne helposti sekoittuvat keskenään. Kuten Merikallio kirjassaan pohtii, on sitoutuminen on tietoista vastuunottamista, se on valinta. Riippuvuus puolestaan on negatiivissävytteinen tila, jossa vastuuta pakoillaan. Kun olemme riippuvaisia jostain ulkoisesta asiasta, joka voi minä tahansa päivänä kadota, annamme vastuun omasta elämästämme pois. On mahdollista, että taloni palaa, yritykseni joutuu konkurssiin tai ihmissuhteeni päättyvät. Jos rakennan elämäni ripustautuen näihin epävarmoihin ulkoisiin asioihin, elämä voi tuntua olevan hataralla pohjalla. On tietysti normaalia kiintyä itselle tärkeisiin asioihin, mutta on hyvä kuitenkin tarkastella, tekeekö valinnat vapaasta tahdostaan vai riippuvuudesta käsin.

Oman oivalluksen ja sitoutumisen opettelun myötä olen huomannut, kuinka elämä on saanut enemmän syvyyttä. Pienen ikäni ajan olen miettinyt paljon elämän merkitystä. Nyt ymmärrän, että jokainen luo oman elämänsä merkityksen valinnoillaan. Sitoutumalla omaan yritykseen, asuntoon ja ihmissuhteisiin, tuntuu elämäni paljon merkityksellisemmältä. Uudenlaisen suhtautumisen myötä koen sitoutumisen vihdoin tukevan vapauttani. On hyvä muistaa, että sitoutuminen on jokapäiväinen valinta. Näin säilyy myös vapaus valita toisin, silloin kun sitoutuminen ei enää palvele. Jokaiseen vastaan tulevaan asiaan ei tietenkään tarvitse sitoutua, vaan täytyy punnita, tuoko sitoutuminen lisäarvoa omalle elämälle vai vähentääkö se sitä. Parhaimmillaan sitoutuminen ja riippumattomuus yhdessä mahdollistavat aidon vapauden.

Vastuu ja vapaus kulkevat yhdessä, niin myös riippuvuus ja pelko. Vapaa ihminen sitoutuu ottamaan täyden vastuun itsestään, valinnoistaan sekä omasta kasvustaan. Pelko niin isosta vastuusta ajaa helposti ripustautumaan. Niin kuin puu, tarvitsee ihminenkin juuret, jotta voi kasvaa korkealle. Ilman sitoutumista on hankala kasvattaa juuria.


Tilaa Luovan Laboratorion parhaat artikkelit suoraan sähköpostiisi

 

2 kommenttia

  • Anja Pekkarinen

    Sitoutuminen on tärkeää, että ei ajelehdi. Se antaa selkeyttä ja ryhtiä elämään. Sitoutuminen on tahdon asia. On helpottavaa ja arvostettavaa tehdä valintoja ja sitoutua niihin. Arvot ovat sitoutumisen taustalla. On siis lähdettävä arvoista ja on hyvä sitoutua itselle tärkeisiin asioihin niiden pohjalta.

    Vastaa
  • Emilia Haljala

    Juuri näin! Kun omat arvot ovat selkeät, on sitoutuminen ja valintojen tekeminen helpompaa.

    Vastaa
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top