Päämäärätön, luonnollinen leikki on luovuutta parhaimmillaan

Elämä ja luova toimintamme on usein päämäärähakuista. Ehkä työmme vaatii paljon luovuutta ja samalla tulosvastuullisuutta. Kenties harrastuksessamme on selkeät päämäärät ja tavoitteet, joiden saavuttamiseen luovuutemme valjastamme. Tavoitteellisuus ei sinänsä estä luovuutta ja monella tapaa se myös ruokkii mieltämme uusiin oivalluksiin.

Tehokkuus ja tuottavuus ovat yhteiskuntamme ihanteita, mutta kun yhdistämme nämä luovuuden kanssa, saatamme myös menettää jotain perin inhimillistä ja tärkeää. Jotain aivan ”turhaa” ja päämäärätöntä. Unohdamme ehkä leikkiä.

Vaikka mieleni koittaakin sanoa, että kaiken toiminnan pitää olla tavoitteellista, perusteltavaa ja hyödyllistä, yritän leikkiä ja hullutella mahdollisimman paljon. Ilokseni saan myös leikkiä ja tehdä luovia asioita rahallista korvausta vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että usein en miellä työtäni työksi. Teen vain juttuja, joiden tekemisestä nautin. Se ei ole kuitenkaan täysin vapaata ilmaisua. Äänen ja musiikin avulla autan asiakkaitani toteuttamaan projektejaan. Pitää pysyä aikatauluissa, tehdä varman päälle -ratkaisuja ja jättää omat mielipiteet joskus taustalle. Usein on selkeä päämäärä ja syy, joiden eteen työskentelen.

 teksti jatkuu tämän mainoksen alla

Luovuus esiintyy ehkä puhtaimmillaan kun leikimme. Leikki voidaan määritellä toiminnaksi, missä ei ole mitään varsinaista päämäärää. Leikki syntyy hetkessä, kuin tyhjästä. Toiminta itsessään on nautinnollista, olemme hetkessä kiinni ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta. Leikki on tärkeä osa aikuisenkin hyvinvointia, eikä sen arvoa kannata väheksyä, vaikka se on näennäisesti päämäärätöntä ajanhukkaa. Kenties leikin aikana saamme yhteyden itseemme ja ilmaisemme jotain meille aitoa ja merkityksellistä.

Eräs leikkikerta on jäänyt erityisesti mieleeni. Viime kesänä virittelin kesästudion vanhaan mökkiin järven rannalle. Aurinko kimalteli veden pinnalla ja linnut lauloivat. Soitin kaunissointisella analogisella syntetisaattorilla. Väänsin nuppeja ja ihastelin äänen sävyn muutoksia. Soitin ja testailin kaikkea mitä keksin. Ei ollut mitään päämäärää, ei suunnitelmaa, vain luonnollinen luova tila.

Reilun tunnin päästä havahduin. Ymmärsin, miten olin päässyt siihen lapsuuden tilaan, missä ei ole aikaa eikä vastuuta. Tein vain jotain, mikä herättää syvää intoa minussa. Annoin ajatusten ja ideoiden sinkoilla, tartuin virikkeisiin, jotka johtivat aina uuteen löytöön. Tuntui, että olin elämän ytimessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top