Nuori yrittäjäpari lukitsee ihmisiä huoneisiin, vannoo macgyverismin nimeen ja unelmoi olevansa tarinankerronnan Pixar

Joulukuussa 2014 Emmi Kärnä (27v.) ja Jussi Venäläinen (29v.) huomasivat, että lahjaksi saatu matkalahjakortti oli käyttämättä ja siinä oleva päiväys menossa pian umpeen. Lyhyellä varoajalla ainoaksi mahdolliseksi matkakohteeksi osoittautui Tallinna. Menomatkalla Emmi etsi TripAdvisorista tekemistä tuleville päiville ja törmäsi sattumalta paikalliseen pakopelihuoneeseen, jota kaksikko päätti mennä kokeilemaan. Kotiinpalumatkalla peli-ideasta innostunut parivaljakko kirjoitti liiketomintasuunnitelman omalle pakopeliyritykselle. Tänään, alle kolmea vuotta myöhemmin, heillä on yhteensä seitsemäntoista (17) pakohuonepeliä ja kolmekymmentäyhdeksän (39) työntekijää eri puolilla Suomea. Nyt hullunrohkea yrittäjäkaksikko paljastaa, kuinka Mysteeri syntyi.

Emmi ja Jussi olivat tavanneet toisensa vain vuotta ennen Tallinnan matkaa. Selaillessaan deittisovellus Tinderiä Emmin huomio pysähtyi mieheen, joka profiilikuvissaan halasi kissaa ja mummoaan. Emmi ajatteli, että kukaan, joka halaa kissaansa noin lämpimästi, ei voi olla läpeensä paha ihminen. Emmi ja Jussi tapasivat ensi kertaa Jyväskylän Harjun portaiden luona. Vuotta myöhemmin he muuttivat yhteiseen asuntoon ja perustivat yhteisen yrityksen – tänä päivänä Suomen laajimpana pakopeliketjuna tunnetun Mysteerin.

”Nykyään kun teemme yhdessä hommia, saatamme helposti olla viikon ajan 24/7 yhdessä. Meillä on yrityksessämme toimiva työnjako, joka perustuu siihen, että minä vastaan laadusta ja Jussi määrästä.”

Mysteerin pelien luovasta suunnittelusta vastaava Emmi kertoo, ettei hänestä pitänyt koskaan tulla yrittäjää. Pienestä asti hänen persoonaansa kuitenkin kuvasi monelle yrittäjille ominainen piirre, uteliaisuus ja kiinnostus monenlaisia asioita kohtaan. ”11-vuotiaana voitin ’Ähtärin innokkain lukija’ -palkinnon kirjastosta, koska tykkäsin käydä aikuisten puolella lukemassa. Kävin läpi aivan kaiken maantiedosta presidentinvaaleihin ja kannoin kirjoja kotiin.”

Työpaikkoja valitessa Emmin monipuolinen kiinnostus ajoi hänet niin Ähtärin eläinpuiston lumileopardimaskotiksi, kesäteatterin prinsessaksi kuin suntioksi Ähtärin kirkolle. Lukiosta valmistuessaan hän kirjoitti kahdeksan eri ainetta ja teki yllätysratkaisun hakeutumalla ammattikouluun puuhuonekalulinjalle, vaikkei ollut koskenut sahaan sitten peruskoulun puukäsityötuntien. Ammattikoulussa opiskellessaan Emmi kiinnostui matkailun koulutuksesta, muutti Jyväskylään ja aloitti restonomin opinnot ammattikorkeakoulussa.

”Olin aiemmin ylisuorittaja ja luulin, että menestys tulee koulumenestyksen kautta. Toisena opiskeluvuonna hoksasin, että koulu ei ole se juttu, vaan täytyy itse löytää tekeminen, mikä kiinnostaa. Aloin kyseenalaistamaan sitä, miksi saan hyviä numeroita ja ymmärsin, ettei se riipu siitä, kuinka paljon töitä teen niiden eteen. Ymmärsin, ettei omaa osaamista tule arvioida numeroiden perusteella.”  Näiden pohdintojen keskellä Emmi tutustui Jussiin.

Mysteerin liiketoiminnallisesta puolesta vastaava Jussi kertoo lapsuutensa olleen vastakohta Emmin tarinalle. Koulunkäynti ei juuri kiinnostanut, vaan koulupäivät hän vietti odottaen pääsevänsä kotiin pelaamaan Counter-Strikeä ja strategiapelejä. Lapsesta saakka Jussilla oli halu tehdä asiat omalla tyylillä. 16-vuotiaana hän perusti Heinävedelle juorulehden, joka suljettiin puolessatoista viikossa, kun sitä uhkasi kokonaiset neljä oikeussyytettä.

Elämänsä varrella Jussi kertoo kokeilleensa noin kymmentä erilaista uraa aina varastohommista ja postinjaosta vedonlyöntiin ja opettajan ammattiin. Yrittäjyys häntä alkoi kiinnostamaan toden teolla toisena opiskeluvuonna kauppatieteellisessä. Valmistumisen jälkeen hän perusti hyvinvointivalmennuksia tekevän Sisusavotan ja opiskeli liikunta-alaa Jyväskylässä. ”Ajattelen, että kaikki on mahdollista, enkä ole oikein ikinä tyytynyt mihinkään, niin hyvässä kuin pahassa. Se on ajanut minua eteenpäin.”

”Kumpikaan meistä ei tyydy vähään tai vallitsevaan tilaan. Sen takia olemme Mysteerinkin kanssa tehneet välillä hullunrohkeita hyppyjä. Se on meitä yhdistävä juttu.”

Ennen käänteentekeväksi muodostunutta matkaa Tallinnaan Emmi oli juuri lopettanut työt Lassila & Tikanojan asiakaspalvelussa. Monelle vastavalmistuneelle vakityöpaikan saaminen heti valmistumisen jälkeen on unelma, mutta Emmi tunsi, että oli löydettävä jotain omaa. ”Lähdettiin Tallinnaan ihan urku auki, että nyt katsotaan, mitä Emmille keksitään tulevaksi vuodeksi. Menomatkalla mietimme, että olisi kiva tehdä joku yhteinen projekti, vaikka lautapeli.”

Yhteinen projekti löytyi Tallinnan syrjäkujilla sijainneesta pakohuoneesta ja sen mittakaava kasvoi huomattavasti lautapeliä suuremmaksi. Elämänsä ensimmäisen tosielämän pakohuonepelin jälkeen Emmi ja Jussi katsoivat toisiaan silmiin ja tiesivät, että tässä se on. Pelipaikalta pois kävellessään kaksikko keskusteli tuntien ajan siitä, kuinka tuollaisen pelin perustaminen Jyväskylään järjestyisi ja paljonko se vaatisi resursseja. ”Kotiintulomatkalla kirjoitimme liiketoimintasuunnitelman. Maaliskuun 13. päivänä perjantaina, kaksi ja puoli kuukautta idean syntymisen jälkeen juhlimme avajaisia.”

Mutta miksi juuri pakopelit, liittyykö niihin jokin suurempi näkökulma tai tarkoitus? 

Haluamme edistää aikuisten leikkimistä ja pelaamista sekä luovuutta. Nykymaailmassa on surullista se, että aikuinen ei saa innostua. Se on noloa tai se ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Pakopelit ovat siitä ihania, että ihmisillä tulee suljetussa tilassa tunne, että koko maailma ei näe sitä kun innostun. Erään kerran pelaamaan saapui juron ja supervakavan näköinen nelikymppinen mies. Ajattelimme, että tässä on varmaan kriittinen pelaaja, ja pelin jälkeen saadaan kuulla kovaa palautetta. Peli alkoi, emmekä meinanneet uskoa silmiämme, kuinka innostunut tuo mies oli pelihuoneessa. Oli kuin kymmenvuotias koulupoika olisi syntynyt tuohon huoneeseen uudestaan. Hän kirjaimellisesti laukkasi huoneessa edestakaisin ja hykereteli, nauroi ääneen ja taputti käsiään. Kun hän tuli pelin jälkeen palautekeskusteluun, hänen olemuksensa oli samanlainen kuin paikalle tullessa. Hän jätti tuon pikkupojan huoneeseen, ei viitsinyt näyttää muualla, että semmoinen oli olemassa. Pakohuonepelien kautta ihmiset pystyvät innostumaan ja olemaan omia itsejään. Innostuminen välittyy muille huoneessa olijoille ja he voivat yhdessä kokea merkityksellisiä onnistumisen tunteita. Ihmisistä tulee läheisempiä pelin jälkeen.

Jotkut ihmiset ylittävät itseään sillä, että ylipäänsä uskaltavat tulla paikalle, esimerkiksi ahtaanpaikankammoiset. On hienoa nähdä, kun ne tyypit menevät huoneeseen ja ovat pikkuisen isompia ihmisiä, kun tulevat sieltä pois. Joku ihminen taas ajattelee, että hän ei ole hyödyksi tai luova. Meidän peleissämme tarvitaan monenlaisia eri taitoja ja kaikki osallistuvat yhteiseen ratkaisuun. Se on luovan itsetunnon boostausta.”

Avajaisten jälkeen kaksikko ei jäänyt lepäämään laakereilleen. Vain kahta viikkoa myöhemmin, viikolla, jolla heidän pakohuoneessaan ei ollut yhtä ainoaa varausta, syntyi idea laajentumisesta. Tuon viikon perjantaina pariskunta istahti sohvalle ja totesi ääneen: ”Tuo Kuopio on muuten lähellä. Pitäiskö hei laajentaa, kun ei mitään tekemistä muuten ole?” Laajentamissuunnitelma syntyi kaksi viikkoa ensimmäisen toimipisteen avajaisten jälkeen ja toukokuussa Mysteerille palkattiin historian ensimmäinen työntekijä. ”Se oli sulaa hulluutta, koko firman historian riskaabelein päätös.”

Kuopiossa pakohuonepeli klikkasi savolaisen mielenlaadun kanssa ja se otettiin hyvin vastaan. Samalla ilmiö alkoi houkuttelemaan yhä uusia pelaajia ja kaksikko tajusi tarvitsevansa lisää työvoimaa. Vuoden 2016 lopussa, kun kymmenettä henkilöä rekrytoitiin Mysteerille, Emmi ja Jussi alkoivat miettimään seuraavaa laajentumisaskelta Tampereelle – ja käänsi mietinnät kaksikolle tyypilliseen spontaaniin tapaan heti teoiksi. ”Tampereelle ei ollut toimitilaa pitkään aikaan, mutta kerroimme jo marraskuussa, että laajennamme sinne. Ei ollut montaa viikkoa ennen avajaisia, kun saatiin tila – avajaiset oli helmikuussa ja tammikuun lopussa vasta löydettiin paikka. Saatiin koko toimipiste pystyyn kahdessa viikossa. Oli hullu puskeminen. Tamperetta oli tekemässä me ja yksi työntekijä, tehtiin avajaisia ennen 28 tuntia putkeen työtä.”

”Pakohuonepelien rakentaminen on luovaa puuhaa. Yhden päivän aikana meillä saattaa tulla 50-100 päätöstä per nuppi. Kun ei ole aikaa suunnitella, on pakko luottaa, että kyllä me jotain onnistumme tekemään. Tampereella yli puolet lopullisesta toteutuksesta tapahtui lennosta.”

Kuinka te uskallatte tehdä tällaisia hullunrohkeita liikkuja, ettekö pelkää epäonnistuvanne? 

”Uskomme aatteeseen nimeltä macgyverismi.”

Anteeksi, mikä? 

”Se on mentaliteetti, että ihminen selviytyy aina tiukassa tilanteessa. Ja koska ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin selvitä, niin aina lopputulos on paras mahdollinen. Kun ajaa itseään nurkkaan esimerkiksi niin, että on vain vähän aikaa tehdä jutut valmiiksi, niin pienellä paniikilla runnoo sen läpi ja tajuaa, että tästähän tuli tosi hyvä, kun ei miettinyt liikaa. Macgyverismi on luovan ongelmanratkaisun kulttuuria. Kaikkiin ongelmiin on aina joku ratkaisu. Jos uskot, että kaikkeen on ratkaisu, niin kaikkeen löytyy ratkaisu. Kun luotat siihen, että kykenet tekemään, niin jo pelkästään se lisää luovuutta.”

Löytyykö tämä sisäinen MacGyver kaikista ihmisistä vai vain erityisyksilöistä?

”Ihmisen pitää uskoa omaan macgyverismiin, jotta sitä voit käyttää. Panikointi tulee usein tässä ihmisten tielle, sillä panikoiminen on pahinta, mitä tiukassa tilanteessa voit tehdä. Silloin et pysty ajattelemaan selkeästi, etkä voi olla luova. Jos tulee MacGyver-tilanne, niin pitää pysyä kylmäpäisenä ja todeta, että tämä homma hoidetaan. Ihminen saa tilanteessa kuin tilanteessa jonkin loppuratkaisun ja koska hän sai loppuratkaisun, se on paras mahdollinen mihin hän kykeni ja silloin se on paras mahdollinen.”

Keväälle 2017 saakka kaksikko pyrki vakiinnuttamaan olemassaolevaa toimintaa, kunnes oli taas aika lyödä bensaa liekkeihin. Kaksikon maine kantautui Linnanmäen korviin ja viime kesä kului sinne uutta tehdessä. Samaan aikaan S-ryhmä kysyi, josko kaksikko toteuttaisi heillekin omat pelinsä Lappeenrantaan. Tuolloin Emmi ja Jussi kuuluttivat suureen ääneen työntekijöilleen, että nyt saa laajeneminen riittää – kunnes vain muutaman viikon kuluttua heille tarjottiin mahdollisuutta ostaa kolme uutta toimipistettä. ”Kerrottiin, että unohtakaapas se, mitä sanottiin viimeksi. Ostetaan kolme toimipistettä mahdollisesti… Sen myötä meistä tuli Suomen laajin ketju. Lokakuun 2017 alussa avasimme Mysteerin toimipisteet Ouluun, Poriin ja Turkuun. Rekrytoimme kahden viikon sisään kolmetoista ihmistä. Nyt meitä on yhteensä 39.”

Sanotaan, että yrittäjyyden alkuvaiheessa ihminen tekee itsestään tarpeellisen ja sen jälkeen on tarkoitus tehdä itsestään tarpeeton. Emmi ja Jussi kertovat olevansa nyt jälkimmäisessä vaiheessa. Se vaatii erityistä huolellisuutta rekrytoinneissa – kaksikko haluaa palkata sellaisia tyyppejä, joiden kanssa viettäisi aikaa mieluusti muutenkin. ”Luovuus ei sinänsä ole kriteeri, mutta niitä ovat empaattisuus, kylmäpäisyys ja outous. Yksi työhaastattelukysymyksemme on: Kaikki me olemme jollain tavalla outoja: millä tavalla sinä olet outo? Niin tiedämme, että ihminen on tarpeeksi persoonallinen meille. Että hänestä löytyy niitä omituisuuksia, että tykkään pukeutua hobitiksi kuunvalossa tai vastaavaa.”

”Kaikki työntekijämme uskovat omaan luovuuteensa. Olemme todella teknologiariippuvaisia, esimerkiksi vihjeet tulevat peleissämme ruudun kautta huoneeseen, mutta silti on vedetty pelejä ilman sähköä.”

Yrityksen perustamisesta saakka Emmillä ja Jussilla on ollut aikomuksena tehdä muitakin pelejä kuin pakohuoneita. Siksi yrityksen nimikin on Mysteeri, mikä ei sisällä viittausta room escape -ilmiöön. Nopea kasvu on mahdollistamassa, että kaksikolla on aikaa ja rahaa luoda jotain uutta.

Mikä teistä oikein tulee isona?

”Mysteerin kanssa haluamme olla Suomen tarinankerronnan Pixar. Haluamme luoda kiehtovia tarinoita, joita pelien kautta tuomme yleisölle ja olla alusta mielenkiintoisten tosielämän pelien toteuttamiselle.”

Jussi on kirjoittanut henkilökohtaisen visionsa alas paperille: ”Haluan olla oman tarinani supersankari, jotta voin auttaa muita olemaan myös.” Emmi taas unelmoi oman elokuvan ohjaamisesta: ”En vielä tiedä, miten siihen pääsen, mutta joku päivä minusta tulee elokuvaohjaaja. Niin, ja aion opetella lentämään kuumailmapalloa.”

Faktat Mysteeristä:

  • Room escape, pakohuonepeli, mysteerihuone: Tiimi lukitaan tunniksi suljettuun huoneeseen, josta sen on päästävä ulos selvittämällä arvoituksia ja lopulta myös itse huoneen mysteeri
  • Emmi Kärnä, 27v. kotoisin paikasta Ähtäristä, koulutukselta matkailun restonomi
  • Jussi Venäläinen, 29v. kotoisin paikasta Heinävesi, koulutukselta KTM
  • Mysteeri: 3 vuotta vanha yritys, Suomen laajin pakohuonepeliketju, toimii 6 eri paikkakunnalla (Oulu, Jyväskylä, Tampere, Pori, Turku, Kuopio), 39 työntekijää
  • Lisätietoja: https://www.mysteeri.com
By | 2017-11-10T06:56:25+00:00 marraskuu 10th, 2017|Työ & talous|1 Kommentti

Sisällönluoja:

mm
Kumppanimme ovat erityislaatuisen luovia toiminnaltaan, tavoiltaan ja ajatuksiltaan. Heitä kaikkia yhdistää syvä halu muuttaa maailmaa. Kerromme kumppanipalstallamme heidän tarinansa ja olemassaolonsa syyt.

Yksi kommentti

  1. […] antoi alkuperäisessä lähes suorassa lähetyksessä Emmi Kärnä Mysteeristä, jonka tarinan voit lukea täältä, mikäli se on jäänyt välistä. Lopulliseen lähes suoraan lähetykseen ei Emmin ääni […]

Jätä kommentti