Miten minusta tuli minä – Tarina taidenäyttelyistä 20 vuoteen yrittäjänä ja markkinointitoimistoketjun luovaksi johtajaksi

Maaliskuinen aurinko laskee puiden taa sunnuntaisena iltapäivänä. Bowers & Wilkins toistaa raukeaa Spotifyn soittolistaa. On kevyesti pakkasta ja kaikki kimaltaa. Katselen omakotitalon pihaa sälekaihtimien välistä. Koira nukkuu, talo on hiljainen. Luovan Laboratorion kolumnin aiheenani on ”miten minusta tuli minä”, lähinnä ammattinäkökulmasta. En tiedä pystynkö kirjoittamaan vain ammattinäkökulmasta, sillä kuten kaikki ihmiset, olen kokonaisuus: kaikkien päätösten, tekemisten ja tekemättä jättämisten summa. Yritetään siis jostain kulmasta – tulta päin.

Olen viittä vaille viisikymmenvuotias luova johtaja yhdessä Suomen suurimmista ja parhaista markkinointiviestintätoimistoista, Zeeland Familyssä. Olen toiminut urani aikana assarina, AD:na (Art director), suunnittelujohtajana ja toimitusjohtajana nykyisen asemani lisäksi. Lähes koko työurani olen ollut tekemisissä markkinointiviestinnän kanssa. Olen toiminut myös 20 vuoden ajan yrittäjänä.

Miten minusta tuli se, joka olen nyt?

Meidän perheessä piirrettiin ahkerasti. Vanhempi veljistäni oli, ja on vieläkin, taiteellisesti lahjakkain. Hänen taiteellisuutensa huomattiin jo tarhassa. Asuimme rivitalossa oululaisessa lähiössä ja vanhempani kävivät ihan tavallisissa töissä, joten mitään sukurasitteita ei ollut. Olin maalien, tussien, öljyvärien ja kynien kanssa tiiviissä tekemisissä ihan pienestä saakka. Kävin kuvataidelukion ja luin ahkerasti taidehistoriaa jo yläasteella. Kaupungin kirjasto tuli hyvin tutuksi. Ensin ajattelin alkaa taiteilijaksi tai arkkitehdiksi. Taiteilijauran varjopuolista varoiteltiin siihen malliin, että se jäi varhain pois laskuista. Pyrin siis arkkitehdiksi, mutta kiitos kurjan matematiikan taidon, tipuin pääsykokeissa. En pyrkinyt toista kertaa.

Veljeni oli muuttanut Helsinkiin, aloittanut graafikko-opiskelut ja työskenteli mainostoimistossa. Hänen opiskelukaveri kertoi eräissä juhlissa mitä graafikko tekee, setelien ulkonäöstä mainoksiin ja postimerkeistä etiketteihin. Se kuulosti minusta kiehtovalta. Päätin tähdätä samaan ammattiin ja aloitin opiskelut Lybeckerillä. Muistan hyvin sen onnellisuuden tunteen, kun pääsin toteuttamaan itseäni.

Tartuin opiskeluun hyvin päämäärätietoisesti. Halusin saada kaiken irti tästä ajasta, jonka tulisin viettämään koulussa. Pienimuotoista menestystä ilmaantui heti opiskelujen alettua: pärjäsin koulun sisäisissä kilpailuissa, paikallisissa kulttuuritapahtumien logo- ja julistekilpailuissa, ja opiskelujen puolessa välissä voitimme opiskelukaverini kanssa Suomen merkittävimmän julistekilpailun: Parhaat suomalaiset julisteet -näyttelyjulistekilpailun. Siihen ottivat aikanaan osaa kaikki merkittävät graafikot ja palkinto oli arvostettu. Jörn Donner ojensi meille 10.000 markan shekin. Kaikki tämä kannusti eteenpäin ja vahvisti itsetuntoa.

Sitten tuli lama.

Valmistuimme kaikki työttömiksi. Suomessa katosi noin puolet mainosalan työpaikoista 90-luvun alussa. Syinä oli talouslama ja mainosalan murros. Tietokoneet korvasivat hyvin pitkälle aikaisemmat tuotantotyöntekijät ja hetken päästä perässä seurasi internetin yleistyminen ja digitalisaatio. Onneksi olin saanut opetusta sekä perinteisillä käsityömetodeilla että Applen tietokoneilla. PhotoShop 1.0, FreeHand 1.0, Illustrator 1.0 ja PageMaker 1.0 olivat jo kohtalaisesti hallussa.

Opiskelujen jälkeen tein pitkään pätkätöitä: kuvituksia, assarointeja ja lomituksia muutamille toimistoille. Lopulta onnistuin pääsemään erääseen pieneen, mutta hyvään toimistoon määräaikaistöihin. Päätin tehdä itseni korvaamattomaksi. Kenties onnistuin jossain määrin, sillä työskentelin AD:na siinä toimistossa viisi vuotta.

Opiskeluaikana olin tehnyt kirjallisen lopputyön Neville Brodyn graafisesta kielestä. Luin paljon ja sain runsaasti vaikutteita. Muutamia vaikutuksen lähteitä mainitakseni: Olof Eriksson (Graafisen tyylin perusteet), Andy Warhol, Saul Bass, Peter Saville, Neville Brody, David Carson, Pioneers of Modern Typography-kirja, dadismi, moderni taide, Norman Rockwell, Caravaggio… Olin erityisen kiinnostunut kuvituksen ohessa typografiasta ja logosuunnittelusta. Maalasin ahkerasti öljyväreillä, kiersin taidemuseoita ja muita täsmäkohteita Euroopan matkoilla. Imin vaikutteita kuin sieni. Yksi kantava ajatus minulla oli, että en halunnut muodostaa omaa kädenjälkeä liian aikaisin. Halusin kokeilla kaikkea.

Merkittävä henkilö omalla urakehitykselläni oli Pentti ”PeeVee” Vartiainen, jonka ohjauksen alla sain työskennellä Oulun Taucherilla ja P&R Designissa. PeeVee oli ”old school” -AD ja kannuksensa ansainnut VPV:llä (Varis/Poteri/Veistola) ja Taucher-ketjussa. Hänellä oli käsittämättömän hieno kyky leiskata käsin eri tekstityyppejä. Seurasin ihaillen, kun hän luonnosteli julistetta käytetyn kirjekuoren taakse, savuke suunpielessä toisen puoleksi poltetun tupakan savutessa tuhkakupissa. PeeVeestä tuli myöhemmin myös ystäväni, jonka luona piipahdin silloin tällöin punaviinilasillisella juttelemassa niin mainonnasta kuin jazzistakin.

Parhaimmat mentorit eivät neuvo tai ohjaa kädestä pitäen, vaan antavat ajatuksen aihion. Siitä riittää pitkään pureskeltavaa.

 teksti jatkuu tämän mainoksen alla

Vuosi 1997 oli elämässäni suuri vedenjakaja. Sinä vuonna olin perustamassa Grafian Pohjois-Suomen toimintaa, Grafia Bothniaa ja järjestämässä Ouluun Vuoden huippujen näyttelyä. Pidin myös ensimmäisen oman taidenäyttelyni, perustin mainostoimiston ja ennen kaikkea: tulin isäksi. Kaikki tämä tapahtui kuin itsestään, omalla painollaan. Mitään stressiä tai suurempaa huolta ei ollut, vaikka taloudellinen tilanne olisi voinut olla vakaampikin. Aikaakin tuntui riittävän.

Perustimme Pakkahuone -nimisen mainostoimiston Pakkahuoneenkadulla sijaitsevaan Puistolan taloon. Osoitteen ja yrityksen nimen samankaltaisuus oli sattumaa. Vuokrasimme tilat sen jälkeen, kun yritys oli rekisteröity.

Oman toimiston perustamiseen olin päätynyt luettuani Jari Sarasvuon Sisäisen sankarin. Itseasiassa se toimi hienona kimmokkeena: Toimi. Tee itse. Älä odota, että joku muu tekee asiat puolestasi.

Olin tyytymätön silloiseen toimistoon, koska mielestäni siellä ihmiset eivät uskaltaneet tehdä paljoakaan. He olivat jääneet ikään kuin laman vangeiksi ja kaivaneet poterot niin syvälle, etteivät päässeet sieltä enää ylös. Minulla ei ollut päätösvaltaa, enkä pystynyt muuttamaan yrityksen kurssia, joten päätin lähteä perustamaan omaa. Kantavana ajatuksenani oli perustaa toimisto, jonne on aina mukava tulla töihin ja jossa tehdään parasta mahdollista mainontaa. Nämä vaatimattomat ajatukset olivat siis henkilökohtainen missioni. Yrityksen liiketoimintasuunnitelmassa ne olivat hiukan oppikirjamaisemmin. Sitten vain etsin mukaan henkilöitä, jotka ajattelivat samansuuntaisesti. Kaksi kolmesta lähti mukaan.

Saimme aikaiseksi hyvän alun ja teimme paljon töitä. Tunteja päivään otettiin molemmista päistä. Meillä oli hauskaa ja nauru raikui päivittäin – jopa siinä määrin, että vitsailimme järjestävämme asiakkaille ”nauruleirejä” toimistolle. Jo ensimmäisenä vuotena rekrytoimme lisää suunnittelijoita. Pitkät päivät ja kiire tekivät kuitenkin selvää jälkeä ja väsymys alkoi kenties jo näkyä ulospäinkin. Tulorahoituksella pyörivä yritys kuitenkin seisoi jo vakaasti omilla jaloillaan ja palkkaakin pystyimme maksamaan. Ensimmäiset kuukaudet olimme olleet palkatta ja se oli ollut huono idea. Olin nimittäin nuoruuden innossani sijoittanut kaikki säästöt yritykseeni ja kasvavan perheen kulut eivät olleet vähenemään päin.

Vuosituhannen vaihteessa teimme Suomen hiihtomaajoukkueelle markkinointiviestintää. Olin kiertänyt hiihtäjien mukana niin kuvauksissa, leireillä kuin kokouksissakin. Tavoitteena oli nostaa hiihto Suomen suosituimmaksi lajiksi. Samaan aikaan kun koko laji romahti ja hiihtomaajoukkue kärysi dopingista Lahden MM-kisoissa, olimme paikan päällä rikkinäisen toimistomme kanssa. Meidän toimitusjohtajamme oli päättänyt lopettaa hommat ja hän kertoi aikeestaan juuri ennen matkaa. Toimisto ajautui kriisiin. Otimme toisen perustajan kanssa asiat johdettavaksi ja aloimme välittömästi etsimään uutta toimitusjohtajaa. Samoihin aikoihin perheeni kasvoi viisihenkiseksi. Se oli aikaa, josta muistan vain vähän. Tulevaisuus oli utuinen ja huolestuttava.

Yrittäjyys ei ole ollut minulle koskaan itseisarvo. Olen aina tehnyt sen, mitä olen nähnyt tarpeelliseksi ja mielestäni tärkeäksi. Jos se on edellyttänyt yrittäjyyttä, niin sitä sitten. Alussa en pitänyt itseäni yrittäjänä, vaan ihan vain AD:na. Muutaman vuoden jälkeen aloin jo uskoa, että olen yrittäjä, kun sitä minulle niin usein tarjoiltiin.

Yrittäjänä olen kantanut vastuuni omalta osalta toimiston toimivuudesta, suunnittelun tasosta, henkilöstön hyvinvoinnista ja taloudesta. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että Pakkahuoneen henkilöstön vaihtuvuus on ollut vähäistä. Ehkä jotain asioita on tullut tehtyä oikein. Ja töihinkin on ollut mukava tulla. Uuden toimitusjohtajan myötä siirryin hallituksen puheenjohtajaksi, jota roolia hoidin siihen saakka, kunnes otin itse toimarin tehtävät hoidettavakseni silloisen toimitusjohtajan siirtyessä eläkkeelle.

Vuodesta 2004 alkoi Pakkahuoneen pitkä ja rauhallinen kasvu, joka kulminoitui vuoteen 2016 jolloin talouden taantuma ajoi meidätkin kiinni. Selvisimme siitäkin pahemmitta kolhuitta. Olemme aina tehneet positiivisen tuloksen ja taseemme on ollut hyvässä kunnossa. Vaikka matematiikan taitoni ovat olleet heikot, kiitos huonon koulumotivaation, niin olen oppinut yrityksen taloushallinnosta aika paljon vuosien varrella. Pakkahuone sai 2017 AAA platinapalkinnon, joka myönnetään vain yli kymmenen vuotta AAA-luokituksen saaneille yrityksille.

Vuonna 2008 pidin toisen yksityisnäyttelyn. Se oli Valveella Oulun taiteiden yön aikaan. Näinä vuosina piirsin myös satoja croquis-piirroksia, tai oikeastaan tuhansia. Tarkoitus oli ylläpitää kädentaitoa, ei niinkään tehdä taidetta. Vääjäämättä luova tekeminen on saanut väistyä erilaisten johtamistehtävien tieltä, mutta pyrin silti tekemään aika-ajoin suunnittelutehtäviä, jotta pysyn vireessä. Se on myös sitä, mistä erityisesti pidän.

Kenties saan kuin saankin pidettyä taidenäyttelyn tänä vuonna, sillä sen aika on nyt. Kerran kymmenessä vuodessa.

Luovuus on ollut Pakkahuoneen toiminnan ytimessä. Perusajatus on tehdä niin hyvää mainontaa kuin on mahdollista. Joskus siinä on onnistuttu paremmin, toisinaan huonommin. Yksi tähtihetkistä on ollut Tierna-ajan animaatioifilmin pääsy 16 spotin shortille Annecyn festareilla, yhdessä Greenpeacen ja muiden isojen brändien kanssa. Myös asiakkuudet ovat olleet palkitsevia. Useat niistä ovat jatkuneet vuosia.

Kauas katsoessa näkee paremmin koko horisontin kuin lähelle tuijottaessa. Niin on nytkin, kun mietin miten minusta tuli tällainen. En pysty nyt arvioimaan viimeisen kahden vuoden tekemisiäni kyllin hyvin. Sen voin todeta, että olen oppinut niiden aikana enemmän kuin vuosiin. Niin itsestäni, työstäni kuin yritystoiminnasta.

Jokus nuorena suunnittelijana tein itselleni tavoitteen: haluan olla viisikymppisenä suuren mainostoimistoketjun luova johtaja. Syksyllä 2017 Zeeland Family osti Pakkahuoneen.

Kannattaa varoa, mitä toivoo.

2 kommenttia

  • Jake Köykkä

    Hieno henkilökohtainen ”tarina”!

    Vastaa
  • Joni Pakanen

    Mahtavaa Petri! Olipas kiva lukea tää tarina. 🙂

    Vastaa
  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top