Meeri Koutaniemi: Luova ihminen kykenee irroittautumaan todellisuudesta

Otteet kirjasta ”Luova laboratorio 15+1 tietä luovuuteen”, journalisti Meeri Koutaniemen tarinasta. Kirja 15+1 luovan suomalaisen tarinasta saatavilla täältä:

Lue 15+1 suomalaisen tarinat luovuudesta

 


 

Luovuudesta puhuttaessa pitäisi puhua oikeudesta olla elossa. Näen, että luovuus on itsensä kehittämistä. Joka ikinen luova prosessi tuo lähemmäs omaa itseään. Luovuus on itsensä oivaltamista.

Ihmiset reagoivat vastaan tuleviin asioihin intuitiivisesti. Tärkeää on nähdä, mitä itse voi antaa ja mikä on oman kehityksen kaari. Tulenko toistamaan tässä vaan jotain aikaisempaa vai tulenko ottamaan tässä askeleen kauemmas? Luovuudessa on kyse uuden näkökulman löytämisestä tuttuihin asioihin. Siihen tarvitsee laatikon ulkopuolella -ajattelemista. Täytyy pyrkiä siihen mielentilaan, että ei koe noloutta tai häpeää saamistaan ideoista. Esimerkkinä voidaan ajatella erilaisia sosiaalisia tilanteita, joissa on tiukat konventiot ja käyttäytymismallit. Me noudatamme huomaamattamme monia täysin hulluja sääntöjä ja kulttuurisia koodeja. Kahviloissa istutaan niin, että on aina joku pöytä väliä muihin, toisia saa hädintuskin koskettaa ja julkisissa kulkuvälineissä tuntemattomille puhumista kavahdetaan.

Olin kerran tapaamassa ison TV-kanavan useampaa johtajaa, ja mun monologi äityi siellä niin hervottomaksi, että mun oli noustava lounaspöydälle puhumaan. Osa katsoi häpeissään lautaseensa, toiset ymmällään mua silmiin. Tajusin, että ehkä tässä tuli mentyä liian pitkälle. Outoihin, eli harvoin esiintyviin asioihin ei ole totuttu.

Tottumus vaivuttaa ihmisen uneen

Tottumuksia pitää tietoisesti pyrkiä murtamaan. Tottumus aiheuttaa ihmisessä unitilan, joka vaikuttaa elossa olemisen intensiivisyyteen. Menemällä joka päivä samaa reittiä ruokakauppaan tai töihin ei altista itseään uusille havainnoille, oivalluksille ja ideoille. Jokaisen tulisi aktiivisesti murtaa oman elämänsä toistuvia mekanismeja, jotka laiskistavat aistejamme. Tavata uusia toisin ajattelevia ihmisiä, oppia toisista kulttuureista, tutustua toisiin uskontoihin ja maistella eri makuja. Ymmärrystään voi laajentaa vain tietoa lisäämällä.

Millään elämän osa-alueella ei saa ottaa asioita itsestäänselvyytenä. Ei ihmissuhteissa, terveydessä, parisuhteessa, työssä taikka vapaudessa. Kiitollisuus olemassa olevista arvokkaista asioista lisää elämän merkityksellisyyttä.

Luovuus on osa kaikkea ihmisen toimintaa

Luovuus on mulle yhtä hyvinvoinnin ja onnellisuuden kanssa. Luoda pystyy myös raivon tai vihan vallassa, mutta mulle luovin hetki on usein se, jossa voi unohtaa tunnetilansa. Tanssin joka päivä unohtaakseni välittömän todellisuuden.

Luovuutta tutkinut David Bohm on kirjoittanut, että kun luovuutta ehkäistään, lopullisena seurauksena ei ole vain luovuuden katoaminen, vaan tuhoavuuden ilmeneminen. Luovuuden estäminen aiheuttaa ihmisissä tyytymättömyyttä, ikävystymistä, turhautumista, tarkkaavaisuuden menetystä ja pahimmillaan jopa väkivaltaisuutta.

Luovuuden täytyy olla siis elämän elinehto. En erota luovuuden osaa työstä enkä muusta elämästä. Sen täytyy olla läsnä, jotta meillä on hyvä olla. Luovuus yhdistetään sanana liian harvoin asioihin, ja se erotetaan sen sijaan joksikin ominaisuudeksi, joka joko syttyy tai on syttymättä. Se on osa kaikkea ihmisen toimintaa ja ajattelua. Kaikki tekemämme vaatii tietynlaista luovuutta, on se sitten pienempien tai laajempien raamien sisällä.

Mulle luovuus ei ole mikään erityistila – sellainen, että se näyttäytyisi vaan harvoin ja tietynlaisissa tilanteissa, kun kaikki on kohdillaan ja itsellä on hyvä olla. Se ei ole mitään päälleliimattua tai -haettua vaan odottamaton läsnäolo kaikessa tekemisessä.

Vaikeissa oloissa näkee poikkeuksellista kekseliäisyyttä

Olen päässyt eri maailman kolkkiin todistamaan mitä voimakkainta ja luovinta ihmisen kapasiteettia toimia olosuhteissa, missä ei ole teoriassa annettu luovuudelle minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Semmoisissa paikoissa vastarinnan täytyykin syntyä täysin luovista lähtökohdista. Se on mulle luovuutta parhaimmillaan. Suomen kaltaisessa maassa luovuutta tarvitaan siihen, että nähdään hyvinvoinnin läpi. Täällä on uskomattoman hyvä olla verrattuna niin useaan paikkaan. Niin monella eri elämän osa-alueella elämä on turvattua tai tuettua. Ehkä se turvattuna oleminen välillä laiskistaa luovuuden pirskahtelua. Olosuhteiden luoma jännite taas pakottaa ihmisen toimimaan luovalla tavalla eloonjäämisen kannalta.

Maailmalla kiertäessä kekseliäisyys pysäyttää. Luovuus voi olla elossa pitävä voima. Ihmiset, jotka on kaikilla muilla tavoilla sorrettuja tai kontrolloituja, tarvitsevat sisäisen vapautensa, esimerkiksi taiteellisesti luoda tai toteuttaa itseään. Ihminen on silloin paljaimmillaan.

Kaikki ihmiset ovat luovia. Ei edes siten, että osa on enemmän ja toiset vähemmän vaan osa antaa luovuudelleen luvan enemmän kuin toiset. Luovuushan on irroittautumista normeista, rooleista ja totutusta – sisäinen kyky luopua välittömästä todellisuudesta, ja siksi se sykkii mitä vaikeimmissa olosuhteissa. Luovuus on pelastautumiskeino. Se on toinen ajattelun ja tietoisuuden taso, jossa kaikki on mahdollista.

Sen takia luovuus on leikkiin verrannollinen. Miten muuten niin voimakkaita ja kauniita asioita voisi syntyä niin kamalissa olosuhteissa? Juuri sen takia, että ihmisellä on kyky irroittautua todellisuudesta.

Ennalta-arvaamattomuus ravistelee yhteiskuntaa

Luovuus on ideana JOS ja tekona KUN. Tein sellaisen sosiaalisen testin viime keväänä, että rupesin kysymään ihmisiltä, että: ”Mitä sä tekisit, jos sä voisit?” Ihmiset vastasivat, että: ”Mitä, miten niin, jos mä voisin? Enhän mä voi, kun ei mulla ole sitä tai tätä.” Monet miettivät vastausta rajoituksen kautta ja täten negaation kautta, koska rajoitushan on aina negaatio, itseä estävä ja hidastava tekijä. Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?

Jotkut kysymäni ihmiset saattoivat kuitenkin palata kertomaan, että: ”No jos mä voisin, niin mä rakentaisin ihan mielettömän ison liukumäen tohon Brahen kentälle!” Ja sitten sieltä alkoi tulla mitä vaan! ”Jos mä voisin, niin mä ottaisin töistä vapaata ja rakastelisin koko päivän!”

Juuri se tekee luovuudesta niin vaarallista: ennalta-arvaamattomuus. Jos palataan siihen, mitä olen maailmalla todistanut ja mikä on inspiroinut omaan luovaan toimintaan, niin se on ollut aina tiettyä tottelemattomuutta. Monien ihmisten luova kansalaistottelemattomuus on ollut maita, kulttuureita ja maailmaa ravistelevaa! Sen takia, että sitä ei osattu odottaa. Orjuus loppui Yhdysvalloissa luovan oma-aloitteellisuuden ja yhteisöllisen painostamisen kautta.

Parhaat luovat asiat vaikuttavat ja kehittävät ympärillä olevaa. Luovat teot ovat koko yhteiskunnan herättelijöitä, silloin kun ne tulevat yllättäen.

Luovassa tilassa rohkeus syntyy itsestään

Luovuus on myös aika röyhkeäkin tapa toimia. Se ei nimenomaan kysele, vaan se toimii, koska sillä ei ole mitään hävittävää. Se on irti sosiaalisista normeista, koska tarve luoda – eli tehdä ja toimia – on niin suuri. Silloin se ei ole suhteessa odotuksiin. Vaikka luova prosessi onkin aina suhteessa toisiin ihmisiin, niin muiden ei pitäisi olla sitä rajoittamassa tai antamassa sille minkäänlaisia raameja. Se on hirveän tärkeää. Jos alkaa luoda asioita toisten odotuksista, niin silloin luopuu luovuuden rehellisyydestä.

Luovassa tilassa ihminen ei ole anteeksipyytelevä. Luovuus on voimakas ja ylpeä omasta äänestään. Silloin rohkeus tulee itsestään. Joskus multa on kysytty, että: ”Miten susta tuli noin rohkee, että sä meet ja teet?” Mutta ei rohkeeksi tulla. Eikä rohkeeksi synnytä. Rohkeus on vain sitä, että on joku päätös, jota ei voi jättää tekemättä.

Monesti ajatellaan, että rohkea on synonyymi pelottomalle. Mulle taas  rohkeus sisältää ihan MIE-LET-TÖMÄN määrän pelkoa ja herkkyyttä. Pelko on selviytymisen kannalta yksi olennaisimmista asioista: jos sulla ei ole intuitiivista pelon tunnetta, niin et pysty suojelemaan itteäs. Pelko on se sisäinen ääni, joka varoittaa rehellisen alkukantaisesti. Tarvin kaikilla matkoillani enemmän pelkoa kuin rohkeutta.

Rohkeus on siis ajattelua. Se ei ole kyky rientää päätä pahkaa vuoren rinnettä ylös tai kielekkeeltä alas. Se on harkitsevuutta ja pitkäjänteisyyttä. Myös nöyryyttä. Rohkeus ajatellaan monesti hyvin ylimielisenä, että rohkee ihminen ei välitä muista. Vähän niin kuin luovuuskin. En usko siihen, että on täysin muista irrallaan olevaa omaehtoisuutta. Omaehtonen voi ja täytyy olla, mutta se syntyy aina suhteessa muihin ja ympäristöön. Ja sillon, kun se on suhteessa muihin, niin se vaatii nöyryyttä ja kuuntelun taitoa.

Herkkä ja rehellinen leimataan helposti hulluksi

Olin kriisissä valokuvauksen kanssa pari vuotta sitten. Mietin, minne nyt, mitä teen ja miksi sekä millä tavalla. Olin ollut aika kauan jo kuvaamatta, monia kuukausia. Koska en ollut kuvannut enkä tehnyt mitään muutakaan konkreettista, oli aikaa miettiä, mitä mulle kuuluu. Menin vaan syvemmälle ja syvemmälle siihen tunteeseen, että mulle kuuluu huonoa. Siitä viikkojen kuluttua lähdin Nigeriin. Heti ensimmäisenä päivänä, kun aloitin kuvaamisen malilaisten pakolaisleirillä, niin se olo katosi. Se kysymys hävisi, mitä mulle kuuluu. Siinä katosi oma egoistinen märehdintä. Sitä ei ollut olemassa luomisen tai tekemisen äärellä.

Edellä mainittu oli tosi konkreettinen kokemus siitä, että luodessa tai tehdessä häviää epäterveellinen itsessä rypeminen. Itsensä tai oman hyvinvoinnin ajatteleminen ei ole tietenkään negatiivista, tai niihin ajan ja rauhan ottaminen, mutta helposti huomaa hengittävänsä pussin sisällä, jossa kiertää koko ajan sama ilma. Havahtumiseen tarvitaan uusia heijastuspintoja, uutta happea. Kontrastit luovat luonnollisesti parhaimman oivalluksen. Kerran masennuksen kokeneena tiedän, että se on oireista johtuva tulehdustila. Nämä oireet voivat johtua siitä, että ihminen ei saa toteuttaa itseään luovalla tavalla.

Sanotaan, että luova ihminen on vähän hullu. Yhteiskunta kannustaa luovuuteen, mutta rajoittaa hulluutta. Yhteiskunnalle mielenterveyspotilaat ovat rasite, heidän määränsä häpeä ja hoitonsa velvoite. Samalla, kun kaupallistamme luovuutta, laitostamme hulluutta.

Suomessa yhteiskunta tarjoaa maailman mittakaavassa lähes parhaimmat lähtökohdat onnistuneelle elämälle. Silti kansakunta voi henkisesti pahoin. Milloin havahdumme huomaamaan, että normaalimme on välillä jopa psykopaattista?

Mielenterveysongelmat, kuten masennus, voivat olla oireita yhteiskunnan kyvyttömyydestä vastata kansalaisten tarpeisiin. Hulluiksi leimataan ne, jotka hengittävät herkkyydellä ja rehellisyydellä sisäänsä yhteiskunnan homeen ja reagoivat siihen. Kuinka moni meistä normaaleista suljettaisiin laitokseen, jos antaisimme itsellemme oikeuden ja vapauden reagoida ympärillämme näkemäämme pahoinvointiin? Hengitämme sitä huomaamatta kuin happea, olemme hiljaa ja homehdumme.

Maailma kaipaa nyt rakkauden kapinaa

Luovuus on oikeestaan vaan mielentila. Omalla kohdallani kutsuisin sitä optimistisuudeksi. Jos suhtautuu asioihin positiivisesti ja avoimesti, niin on luultavammin paljon alttiimpi muuttamaan myös asioiden sisältöä mielekkäämmäksi. Sen opin lapsena.

Taiteellinen luovuus on vahvinta lapsen iässä. Luovuutta ei ohjaa suunnitelmallisuus vaan spontaani halu oppia. Mieli ja aistit ovat auki maailmalle, ja lapsi yhdistelee oppimaansa ennakkoluulottomasti aiempiin kokemuksiinsa. Myöhemmin kokemamme yhtäkkiset luovuuden sykäykset kertovatkin sisäisestä tarpeestamme tehdä niin käsillä kuin aivoillamme jotakin mielikuvituksellisesti rikasta. Taiteellinen vapaus on lähtökohtaisesti ehkä olennaisinta luomisen mentaliteetin rakentamiselle.

Me eletään tällä hetkellä niin monen maailmanlaajuisen tragedian aikaa. Ilmastonmuutos kiihtyy, ja sodat ja köyhyys luovat pakolaisuutta. Sen takia on taisteltava aktiivisesti kyynisyyttä vastaan. Rakkaudesta kyllä puhutaan, mutta sen lisäämästä luovasta energiasta ei niinkään.

Mehän olemme tässä yhteiskunnassa siten, että me haluamme pitää ensimmäiseksi huolta itsestämme ja lähimmäisistämme. Silloinkin, kun mietitään laajemmin itse maapallon, kulttuurimme ja ihmisoikeuksien säilyvyyttä seuraaville sukupolville, me mietimme sitä omien lapsiemme kautta. Sitä ajatellaan toki myös kollektiivisesti, mutta yleensä ensin sen oman lähipiirin kautta. Olen huomannut kaikkialla maailmassa ihmisten toimivan samalla tavalla.

Tässä toimintamallissa päällimmäisenä on rakkaus. Ensinnäkin, jotta voimme rakastaa muita, niin meidän täytyy rakastaa itseämme. Ja siihen tarvitaan luovuutta, koska itsensä hyväksyminen saatika rakastaminen ei ole mitenkään helppoa.

Rakkaudessa pitää pyrkiä pois kaikista konventioista. Se edellyttää työtä ja se vaatii ideoita, leikkisyyttä, vastaantulemista ja vapauden antamista. Luovimmillaan ihminen on rakastaessa.

Rakkauden hyväksyminen, rakkauden antaminen ja vastaanottaminen ovat yksi meidän yhteiskunnan eniten kaipaamista kapinoista. Rakkaus on luovuuden kipinä.

Lue Meeri Koutaniemen tarina kokonaisuudessaan ja 14 muun luovan suomalaisen tekijän, mm. Palefacen, Miki Liukkosen ja Manuela Boscon luovuuden salaisuudet:

Lue 15+1 suomalaisen tarinat luovuudesta
By | 2017-10-08T13:05:34+00:00 syyskuu 29th, 2017|Elämä & hyvinvointi|5 kommenttia

Sisällönluoja:

mm
Luovan Laboratorion 1/2 perustaja. Yrittäjä, kirjailija, ex-juristi, ex-viestintäjohtaja, ex-jalkapalloilija, ex-reppureissaaja, ex-ekspertti monessa erilaisessa asiassa ennen kuin tajusi olevansa enimmäkseen vain aika ex-ynyt ja hämmentynyt koko elämästä. Vähän erakko, vähän nörtti, silti ihan ihmisrakas. Etsii merkityksiä. Tahtoo haltioitua. Usein nauraa.

5 kommenttia

  1. Seppo Pesonen 4.10.2017 18:27- Vastaa

    Kyllähän tosi hyvää tekstiä. Allekirjoitan kyllä nämä samat asiat mitä jutussa oli, kun olen itsekin kirjoittamassa ensimmäistä kirjaani, julkaisusta en vielä tiijä,julkaiseeko sitä kukaan , mutta se on sen ajan huolia. Siinä kirjotellessa on ikäänkuin huomaamatta syntymässä lieviä aivopieruja kanssa ihmisten riemuksi ja harmiksi. Aina pittää olla pientä pirua jokapaikassa mukana, se pittää mielen virkeenä. Allekirjoittanut kiittää journalistia erinomaisesta ajatuksia herättävistä sanoista.

    Terveisin” Ite Pikkarainen” Ruokolahdelta.

  2. eiymmärrä 5.10.2017 09:55- Vastaa

    Vai pystyy luova irrottautumaan todellisuudesta. Kaikkea sitä kuuleekin ja onhan se hyvä että tämä on nyt faktaa ja että tiedetään a) mikä on todellisuus ja b) todettu siitä irtautuminen.
    Minun kohdallani luovuus on todellisuutta, muu ei ehkä aina.

    Mitä kaikkea bulshittiä pääseekään tämän päivän suomessa otsikkoihin. Itsensä rakastaminen, kuin joku lähes 20v takainen ulkomaalainen self help-kirja.

    • Sari 5.10.2017 10:05- Vastaa

      Minutkin tämä ”välittömästä todellisuudesta irrottautuminen” hämmästyttää. Esim. juuri tanssista puhuttaessa – silloinhan se ”välitön todellisuus” on juuri se tanssi.

  3. Sari 5.10.2017 09:56- Vastaa

    Paljon hyviä ja kiinnostavia ajatuksia. (Tosin minua häiritsee puhekielen sanat kirjoitetussa tekstissä.) ” Rohkeus on vain sitä, että on joku päätös, jota ei voi jättää tekemättä.” Hienosti sanottu !

  4. […] 10. Viikonlopuksi: Meeri Koutaniemi: Luova ihminen kykenee irroittautumaan todellisuudesta […]

Jätä kommentti