Marttaventures (osa 4 / 7): Planeettamme Maa | Martta Tervonen

Kun viettää paljon aikaa luonnossa, aika pysähtyy tai menettää merkityksensä. Kiire katoaa. Luonnossa kaikki vain tapahtuu – pakottamatta, luonnollisesti. Luonto on luova luonnostaan. Se kukoistaa ja luo jatkuvasti uutta. Luonto kukkii, kasvaa ja muotoilee maailmaa uudelleen, koska se pystyy, lupia tai tarkoitusta kyselemättä. Elämä virtaa ja tapahtuu vapaasti. Onko ihminen tästä luonnon prosessista erillinen? Vai onko ihminen osa luontoa ja siksi luova kuin luonto, parhaimmillaan itsestään tapahtuva ja pakottamaton? Jos ajattelee Kaiken syntyä ja olemusta, olemme kulkeneet pitkän matkaa alkuräjähdyksestä tähän pisteeseen, osana Kaikkeuden luovaa prosessia. Me ihmiset tapahdumme kuin luonto, osana Kaiken mystisyyttä.

Katso Marttaventures – Jakso 4:

Toim. huom. Jos video on näkymätön tai toimii muuten kummallisesti, voit katsoa sen myös Youtube-kanavallamme täällä

Toim. huom. 2. Lisää videoita sekä kuvia löydät tämän artikkelin lopusta.

Seikkailuani Uudessa-Seelannissa on takana nyt neljä viikkoa. Auto alkaa tuntua kodilta, luonto omalta olohuoneelta. Välillä tuntuu kuin olisi saapunut kokonaan toiselle planeetalle. Vuoristomaiseman dramaattisuus iskee koko kehoon. Sumuisella rannalla on kuin leijuisi jossain pehmeässä. Vastaan tassuttelee merileijonia. Bongaan kaksi kaskelottia. Vuoria, vuonoja, merenrantaa, kirkkaita puroja, vehreää metsää, valkoista hiekkaa. Tuntuu tärkeältä, että varjeltaisiin näitä eläviä luonnon taideteoksia – ruokittaisiin olemassaolon luovia, ei tuhoavia voimia.

Astronautti Edgar Mitchell on todennut avaruuslentoihin liittyen seuraavaa: “You develop an instant global consciousness, a people orientation, an intense dissatifaction with the state of the world, and a compulsion to do something about it. From out there on the moon, international politics looks so petty. You want to grab a politician by the scruff of the neck and drag him a quarter of a million miles out and say: ‘Look at that, you son of a bitch.'” Täällä vietetyn ajan jälkeen pinnassa on samankaltaisia fiiliksiä. Ihminen, jolla ei ole tahtoa suojella tätä planeetta, tuskin on nähnyt tätä planeettaa tai ainakaan katsonut kunnolla.

Luonto herättää kunnioitusta. On vaikuttava hetki, kun näkee luonnonvaraisen merileijonan nousevan merestä, lähtevän rynnimään suoraan kohti, pysähtyvän noin kymmenen metrin päähän ja tuijottavan siitä suoraan silmiin. Tekisi mieli pahoitella aiheuttamaamme vaivaa. Sori, jos me sotketaan teidän kotia.

“Maapallon asukkaat olivat aina pitäneet itseään älykkäämpinä kuin delfiinit sillä perusteella, että heillä oli delfiineihin verrattuna tilillään niin monia merkittäviä saavutuksia – kuten pyörä, New York, sodat ja niin edelleen – kun taas delfiinit olivat tyytyneet polskimaan pitkin meriä ja pitämään hauskaa. Delfiinit puolestaan ovat aina pitäneet itseään ihmisiä älykkäämpinä – täsmälleen samoista syistä.”

– Linnunradan käsikirja liftareille, Douglas Adams

Ihminen taitaa olla eläinlajeista ainoa, joka tietoisesti tuhoaa planeettamme elinolosuhteita. Meillä on kyky olla luovia joko luovalla tai tuhoavalla tavalla. Joka tapauksessa kohtalomme on edelleen osa Kaikkeuden jatkumoa, joka muovaa ja muotoilee itseään jatkuvasti uudelleen. Yksi ihminen – tai jopa vuosisata koko maailmamme historiaa – on pieni, väliaikainen täplä tässä kokonaisuudessa, samaan aikaan melko merkityksetön, mutta silti niin täydellisen merkittävä, ainutkertainen ja tarpeellinen.

Tähänastiset neljä viikkoa seikkailustani olen viettänyt Uuden-Seelannin Eteläsaarella. Nyt on aika jatkaa matkaa pohjoiseen. Kirjoitan tätä lauttamatkalla Pohjoissaaren puolelle. Katson ulos ikkunasta, merelle. Näissä vesissä elelee laumoittain delfiinejä. Kuvittelen niiden laulavan: “So long, and thanks for all the fish.”

Linnunradan käsikirja liftareille kertoo, että delfiinit, Maan toiseksi älykkäimmät olennot, yrittivät varoittaa ihmiskuntaa (Maan kolmanneksi älykkäimpiä olentoja) planeetan lähestyvästä tuhosta. Ihmiset kuitenkin luulevat delfiinien kommunikaatioyrityksiä ainoastaan leikkisiksi tempuiksi, minkä seurauksena delfiinit lähtevät Maasta ja jättävät ihmisille eläintarhan delfinaarioesityksessä viimeisen viestinsä: “Terve, ja kiitos kaloista.”

Paikka: Milford Sound.

Lintu: Kia.

Otago Peninsula. 

Merileijonan katse.

Päiväunet.

Sandfly Bay, Otago Peninsula.

Kaskelotti, joka puhaltelee sateenkaaria.

Sandfly Bay, Otago Peninsula.

Mirror lakes, Milford Sound.

Yhteiskuva merileijonan kanssa.

Katso videopäiväkirjat:

Katso / lue myös osat 1-3:

Marttaventures (osa 1 / 10) – Kuinka muutin autoon Uudessa-Seelannissa

Marttaventures (osa 2 / 10) – Ihminen, astu ulos omasta varjostasi

Marttaventures (osa 3 / 10) – Matkanteko tyssäsi, sielu ehti mukaan

Hanki päivittäinen annoksesi luovuutta, tilaa uudet artikkelit suoraan inboxiisi:

1 kommenttia

Back to top