Marttaventures (osa 1 / 7) – Kuinka muutin autoon Uudessa-Seelannissa | Martta Tervonen

Ensiksi on löydettävä auto. Google auttaa. Löytyy esim. 2004 vuosimallin Toyota Ipsum. Jaa-a? Tietämykseni automaailmasta on hyvin rajallinen, osaan vain ajaa. Täytyy luottaa Googleen ja autoa myyvään tahoon, kun se sanoo, että hyvä on ja toimii.

Koeajossa moottori hurisee jokseenkin normaalisti näin amatöörin korvaan. Takapenkit on poistettu ja tilalle on rakennettu sänky. Sopii hienosti kodiksi. Onneksi on veronpalautuksia. Kannattaa aina maksaa veroja enemmän kuin pitäisi. On sitten säästössä, kun tulee näitä yllättäviä hankintoja eteen.

Huom. Tekstien väliin on upotettu videoita ja kuvia – teksti jatkuu videon jälkeen.

Katso video, Marttaventures (Trailer):

Jos ylläoleva video ei jostain syystä lataudu, voit katsoa sen myös Youtubessa.

Maksan autosta kaksi ja puoli tonnia, neljä ja puoli paikallista valuuttaa, Uuden-Seelannin dollareita. Käteisellä. Autoa myyvän israelilaispariskunnan kanssa menemme pankkiautomaatille, josta nostan koko summan viidenkympin seteleinä. Ulkoapäin katsoen saattaisi luulla jonkin toisenlaisen diilin olevan tekeillä.

Jos ylläoleva video ei jostain syystä lataudu, voit katsoa sen myös Youtubessa.

Matka Uuteen-Seelantiin on eräs lapsuudenhaaveistani. Taisin olla noin 12-vuotias, kun ensimmäinen Taru sormusten herrasta -leffa pyörähti teattereihin. Serkun ja pikkuveljen kanssa leikittiin Gimliä, Legolasta ja Aragornia, vähän kuin larpattiin. Olin luultavasti aivan liian vanha leikkimään sellaisia leikkejä ja aivan liian nuori katsomaan sellaisia elokuvia. Mutta rakastin sitä tarinaa, niitä maisemia.

Kuvassa Mount Cook, jonka kupeeseen kotini on tällä hetkellä parkkeerattu.

Joku vuosi taaksepäin katsoin Yleltä kiehtovan dokumentin ”Uudenlaisen asumisen utopiat”. Hieno dokkari, suosittelen googlaamaan. Siinä asutaan jos jonkinlaisessa hökkelissä, usea niistä kulkee rattailla. Mikroasunnoiksikin sanotaan. Dokkaria katsoessa mietin, että olisipa joskus hienoa kokeilla asumista noin, liikkuvasti.

Rakkaalla iskälläni on ollut tapana sanoa, että kannattaa varoa, mitä haluaa, koska usein sen tulee saamaan. Viisaita ovat isät, ainakin omani.

Täällä tuulee aika monesti. Tiedätkö niitä shampoomainoskuvia, joissa hiukset liehuvat kauniisti? Yritin ottaa sellaista.

Mutta hetkinen. Kelataanpa hiukan nauhaa taaksepäin. Ne jotka ovat seuranneet Luovan Laboratorion elämää, ehkä muistavat, kuinka muutin Indonesian Balille viime marraskuussa. Tarkoitukseni oli asua siellä koko talven ajan. Mitä siis tapahtui?

Näillä main järvet ovat turkooseja.

Yhtiökumppanini Sami kutsuu sitä hermoromahdukseksi, itse kutsun sitä nimellä ”seikkailunjano”. Idea oli aika spontaani. Ollessani Balilla vielä joulukuussa australialainen vaihtarikaverini kutsui viettämään joulua luoksensa Sydneyyn, joka on Balin naapurissa. Lentoa buukatessa huomasin, että Sydneystä on parin tunnin lento Mordoriin, Kontuun ja Rivendelliin, lapsuuteni haavemaisemiin. Täytyihän se lento varata. Uutta vuotta pääsinkin jo juhlistamaan Christchurchissa.

Jos joku kysyisi, että mitä on tärkeää ottaa huomioon, kun muuttaa autoon asumaan, niin sanoisin, että hyvä feng shui ja matkakaverit.

Uudessa-Seelannissa etäisyydet ovat pitkiä, on käytännössä mahdotonta matkata ilman omaa autoa. Majoitus on hintavaa. Auto, joka toimii samalla kotina – aika kätevää vai mitä? Seikkailunjanoa tyydyttävästä nyt puhumattakaan.

Jos Uusi-Seelanti olisi ääni, se olisi BÄÄÄÄ (bongaa kuvasta lampaat).

Hobittien maassa saa oleskella enintään kolme kuukautta ilman viisumia. Tämä ihmiskoe kestää siis maksimissaan maaliskuun 2018 loppuun saakka. Olen nyt elänyt autoelämää kolmen vuorokauden ajan, 2.1.2018 alkaen ja koetun perusteella kolme kuukautta kuulostaa aikatauluna kunnianhimoiselta. Nähtäväksi siis jää, kuinka kauan omaan kylpyhuoneeseen ja Moccamasteriin tottunut ihmislapsi selviää näissä oloissa.

Jos ylläoleva video ei jostain syystä lataudu, voit katsoa sen myös Youtubessa.

Tulen dokumentoimaan elämääni autossa ja missiotani eliminoida maailman pahuus heittämällä sormus Mount Doomin laavaan (heh-heh) kymmenosaisena sarjana, joka sisältää päiväkirjamerkintöjä, kuvia ja lyhyitä videoita. Olisi mukavaa, jos osallistut mukaan tähän seikkailuun ihmiskokeen virallisena valvojana ja matkaseuralaisena. Se onnistuu esimerkiksi tilaamalla uudet artikkelit sähköpostiisi tuosta vähän alempaa tai seuraamalla Luovan Laboratorion Facebookia, Instagramia ja Twitteriä.

Kiitos, kun luit. Jatkoa seuraa pian.


Hanki päivittäinen annoksesi luovuutta, tilaa uudet artikkelit suoraan inboxiisi:

2 kommenttia

Back to top