Konkurssipäiväkirjat, osa 4: Velkojan kanssa neuvottelussa | Asmo Saloranta

Maanantai.

Viikko yhtiökokouksen jälkeen.

Tänään kävin neuvottelemassa erään markkinointitoimiston kanssa, joka oli tehnyt meille töitä jo pitkään. Minun piti mennä kertomaan tilanne, että yrityksen loppu on tullut. Kysyä, josko he suostuisivat antamaan osan laskuistamme anteeksi.

He olivat olleet auttamassa minua ihan alkutaipaleilta asti. Ennen kuin edes yritystä oli perustettu. He olivat tehneet meille videoita ja ideoineet kanssani mitä hulluimpia ja hauskempia somejuttuja.  

Kun kävelin heidän toimistoaan kohti ennalta sovittuun tapaamiseen, tunne oli harvinaisen vittumainen. Mahaa kivisti. Ajattelin sen johtuvan aasialaisen ravintolan tulistakin tulisemmasta keitosta, jota olin aiemmin syönyt lounaalla. Todennäköisesti kivistys johtui siitä, että tapaaminen johon olin menossa, oli harvinaisen vaikea minulle. Kertoa alusta asti mukana olleille ja tukenani olleille kavereille, että en voi maksaa heidän laskuaan.  

Koska rahat on loppu.

He olivat kaiken lisäksi ensimmäiset, jotka tilasivat Asmo-laturin Indiegogo-joukkorahoituskampanjan aikana. Ja itse asiassa myös aiemman, epäonnistuneen Kickstarter-kampanjan aikana. Tämä ei ainakaan tehnyt olostani nyt yhtään helpompaa.

Menimme porukalla neukkariin. Selitin heille tilanteen. Kerroin, että rahat on loppu, etten voi maksaa heidän laskujaan ja yritykselle tulee loppu ennen kuin jouluvaloja alkaa näkymään Rotuaarilla.

He olivat hetken hiljaa ja tuijottivat minua. Ensimmäinen kommentti heiltä oli, että miten minä jaksan ja selviän tästä. Silmäni vetistyivät. Juttelimme seuraavan tunnin siitä, mitä minä meinaan nyt tehdä, miten itse selviän tästä henkisesti.  

Saimme myös sovittua laskujen maksusta, että maksamme mitä pystymme. Ei jäänyt kellään mitään hampaankoloon. Muistuttivat vielä, että ovat aina valmiina auttamaan jos minulla tulee tarvista videotuotannoille tai somemarkkinoinnille.

Halasimme palaverin päätteeksi. Ulko-ovella teimme vielä eeppiset fist bumpit ennen kuin poistuin ulos pakkaseen.

Illalla mietin, että onko tällaista vain minun startup-kuplassani. Ei vanhemman sukupolven tarinat konkurssin velkaneuvotteluista olleet tällaisia.

Mutta tällaista se on. Kaikki tietävät riskit, mitä yritystoimintaan liittyy. Ja varsinkin, kuinka suuret riskit startuppien kanssa on jo pelkästään tilastollisesti. Kaikissa hinnoissa on huomioitu, että kaikkia laskuja ei saada perittyä. Se kuuluu kaikkien yritysten riskienhallintaan. Ei pelkästään niiden, jotka tekevät töitä startuppien kanssa. Tai ainakin tämän pitäisi kuulua.

Tällaiset tilanteet jos mitkä kasvattavat mukavuusaluetta. Olen joutunut tämän yrityksen alasajoprojektin vuoksi melkein päivittäin erilaisiin tilanteisiin, jotka vaativat vain hampaiden yhteen puremista ennen puhelimen käteen ottoa. Yritän hoitaa kaikki niin hyvin kuin pystyn. Toki kaiken voisi tehdä aina paremmin, ohilyöntejä sattuu välillä. Niin bisnesjutuissa kuin sydämessäkin. Mutta olen päättänyt olla armollinen itselleni.

Olen vain ihminen.


Asmo Saloranta aloitti kirjoittamaan kirjaansa konkurssista kesällä 2017, kun alkoi olemaan selvää, mitä tulee tapahtumaan. Asmo: No Exit – Kuinka tapoin rakkaani ja muita tarinoita startup-maailmasta julkaistaan Luovan Laboratorion toimesta keväällä 2018. Ennakkotilaa omasi nyt täältä!

 

1 kommenttia

Back to top