Käsikirja elämään – Sivistyksen lyhyt oppimäärä

Melko vasta olin lentokentällä tilanteessa, joka aiheuttaa helposti jonkin verran kauhua meille ihmisille. Oli pitkä jono, joka ei edennyt. Oli kello, joka eteni liian nopeasti kohti koneen lentoonlähtöhetkeä. Oli kuuma. Oli lähemmäs kymmenen pistettä, joissa joissain kopeloitiin vyön alta ja joissain yritettiin tunkea matkalaukut mikroaaltouunin kokoisiin läpivalaisuihin ja jotkut laukut piti avata liukuhihnalla, joka oli pituudeltaan lähes olematon.

Suhtauduin tuohon kaikkeen tilanteen vaatimalla viileydellä ja huumorilla (omasta mielestäni, matkakumppanini mielestä olin vain hiljaa ja yritin pitää kaiken sisälläni – onnistuneesti), mutta turvatarkastus oli se hetki, jota en voinut enää elää läpi kovin keveästi. Tavoilleni ei ole ominaista hiiltyä tai korottaa ääntä, mutta kehitin ehkä normaalia keskusteluääntä kovemmalla lausunnalla ääneen ehdotukseni siitä, mitä peruskouluissa tulisi oikeasti opettaa. Nimittäin sitä aitoa sivistystä.

Julistin tuolla ääneen, että ihmistä ei saisi päästää matkustamaan lentokoneella, jos ei kävisi ensin läpi ajokorttimaista kurssia. En vain osaa ymmärtää, miksi edelleenkin maailmassa tulee ihmisille yllätyksenä, ettei kännykkää, kolikoita, marsuja, läppäreitä, taulutelevisioita, viiden litran Pepsi-pulloja tai yhtään mitään muutakaan tavaraa saa viedä mukanaan sen turvatarkastusportin läpi. Unohdukset laukkuun vielä voin ymmärtää, mutta sitä en, että tuohon taskujen tyhjennyksen hetkeen liukuhihnan päässä aletaan keskittyä vasta silloin, kun ollaan siinä liukuhihnalla tukkimassa muiden tiet.

Samaan kastiin toki menee ihmiset, joille maksaminen tulee yllätyksenä kaupan kassalla, kahvilan ja baarin tiskillä tai ihan missään muuallakaan, missä ollaan ostamassa jotain. Joskus vain tekisi mieli koputtaa joitain ihmisiä olalle ja sanoa: ”Anteeksi, mutta te olette juuri nyt haitaksi ihmiskunnalle.” Enhän tuota toki tee, koska se ei olisi kovin kivaa.

Toisessa ääripäässä on eräs tuttuni, jonka jätän tarkemmin mainitsematta. Hän kaupan kassalla hoitaa ihan kaiken kommunikoinnin työntekijän puolesta, joskus jopa sanoo summan itse, ettei tuon myyjän sitä tarvitse. Ennen maksamistaan hän on asetellut jokaisen maksuvälineen valmiiksi paikoilleen. Ennen viimeisen ostoksen siirtymistä myyjän käsistä kassahihnalle hän on tuon asian jo siirtänyt kärrynsä pohjalle lojumaan. Nuo kärryt hän kuskaa johonkin kaupan reunalle, mihin ei edes valo paista ja siellä hän pakkaa tavaransa omiin kasseihin. Kaikki sen vuoksi, ettei olisi haitaksi muille. Minua kovin huvittaa tuokin touhu, mutta ei niin kauheasti kuin tuo ensin mainitun ääripään haitallisuus.

Matkustamisen ja yleisen kassatoiminnan lisäksi tätä peruskoulun uutta oppimäärää voisi painottaa myös yleisesti ravintoloissa asiointiin kokonaisuudessaan.

Jos mietitään ravintola-asioinnin perusteita, ihan niitä alkeita, huomataan, että tuollakin asiointi on aika helppoa ja yksinkertaista. Menemme ravintolaan joko syömään tai juomaan. Yleensä kuitenkin nauttimaan. Astuessamme sisään ravintolaan odotamme ihmistä ohjaamaan meidät pöytään yleensä. Joskus joutuu odottamaan, jos liikkeellä on muitakin. Yleensä esimerkiksi viikonloppuisin on muitakin. Se yleensä merkitsee hiukan enemmän odottelua kuin vaikka maanantaina myöhäisillasta. Muista se. Kotona sinun ei tarvitse odotella, mutta kotona myöskään ammattilainen ei tee sinulle ruokaa puolestasi.

Pöydässä tai tiskillä valitsemme ruokamme ja/tai juomamme. Tätä varten usein on olemassa listoja, kuten myös ammattilaiset eli työntekijät, joille voit kertoa mieltymyksesi ja he tekevät sinulle suosituksen.

Jonkin odottelun jälkeen tilauksesi toimitetaan sinulle. Odottelun aikana keskity nauttimiseen. Muista, että kotona tai lähipizzeriassa syönti ei ollut vaihtoehto joistain tietyistä syistä, joten niiden perään haikailu on nyt vain tyhmää. Kuten matkustamisessakin, kotona ei vyösi alta kukaan sinua koskettele, mutta et siellä näe myöskään uusia kulttuureita tai palmupuita.

Nyt tilauksesi toimitetaan sinulle! Nyt on se oikean nauttimisen hetki. Jos ruoassasi on jotain vikaa, ilmoita siitä heti tarjoilijallesi. Muistathan kuitenkin, että vika ei ole vaikkapa suolan vähyys ranskalaisissa tai muu oma makumieltymyksesi. Suomalaisissa ravintoloissa yleensä myös tarjoilija tulee jossain vaiheessa kysymään sinulta kysymyksen: ”Maistuuko?” Tähän sinun tulee vastata, ettei maistu, jos ruoassasi on jotain vikaa. Ja taas jos maistuu, voit kertoa senkin. Muistathan, vaikka suomalainen oletkin, tarjoilija ei ole tekemässä illastasi ikävää ja nolaamassa sinua tuolla kysymykselläsi. Vain varmistamassa, että nautit.

Tällä hetkellä onkin hyvä muistuttaa, että asiakaspalvelija on nykyään vielä todella usein ihminen. Tunnistat ihmisen ja robotin siitä, että robotit ovat usein kosketusnäytöllä varustettuja tekstipohjaisia käyttöliittymiä. Ihminen puhuu ja kuulee. Asiakaspalvelija on palvelemassa – asiakas on oikeassa -asettelu on kammoksuttava asia maailmassa juuri tästä syystä, kun tuossa kommunikaatiotangossa on kaksi ihmistä eikä kaksi erillistä vihollisorganisaatiota, kuten tuo asettelu yrittää väittää. Asiakaspalvelija tekee kyllä kaikkensa sen eteen, että helpottaa elämääsi hänelle annettujen ohjeiden ja sääntöjen perusteella.

Mielestäni onkin mielenkiintoista, että nykyään en ajattele sivistyksen tai sivistyneen etiketin seuraamisen olevan pukeutumissääntöjä, haarukoiden käyttötarkoituksien tuntemista tai sinuttelu-teitittely-ohjeistuksia, vaan enemmän ihmisen normaaliin toimintaan erilaisissa arjen tilanteissa liittyvää järjen ja empatian käyttöä. Miten olemme länsimaalaisina ja siis vauraina ihmisinä ajautuneet siihen tilanteeseen, että usein viidakosta tulevat apinatkin osaisivat luultavasti käyttäytyä paremmin lentokentillä, ravintoloissa, kaupoissa ja muissa paikoissa, missä roolimme muuttuu ihmisestä asiakkaaksi. Olen kuullut jopa asuntonäytöistä, joissa ihmiset heittävät pahviset kahvikuppinsa lattialle ja toteavat hajoitettuaan koriste-esineen vain normaalin suomalaisen sanan: ”oho.” Jonkun toisen ihmisen kodissa.

”Oho”-sta tulikin mieleeni käyttäytyminen silloin, kun olemme ihan oikeasti ihmisten keskuudessa. Tönäisy: oho. Kengän päälle kävely: oho. Kolari: oho. Kun ihminen kaupan kassalla edessäni laittaa liukuhihnalle sen erotinkapulan, sanon kiitos. Vastaus tähän usein on oho:n kaltainen mulkaisu, ikään kuin katse sanoisi: ”Mitä helvettiä just tapahtui?” Kiitoksellani koulutan ihmisiä yksi kerrallaan ottamaan vastaan kiitollisuutta. Näin hekin ovat valmiimpia antamaan eteenpäin kiitollisuutta.

Mistä tullaankin päätökseeni. Ihmisenä ja asiakkaana voisimmekin aina toimia siten, että olemme valmiita antamaan kiitoksemme ja ottamaan vastaan kiitoksia toimistamme. Kaupan kassalla asiakkaana on mukavaa ottaa vastaan kiitos. Turvatarkastuksen virkailijalle on mukava antaa kiitos, sanoilla ja teoilla. Rakkaalle on hyvä sanoa illalla kiitoksia elämästä, työkavereita on hyvä kiittää ja työkavereille on kivaa olla kiva niin, että he voisivat siitä olla kiitollisia. Sivistyksen peruskoulun lyhyt oppimäärä siis tiivistyy vain yhteen sanaan. Kiitos.

Kiitos, kun luit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top