Hunter S. Thompsonin hätkähdyttävä kirje elämän tarkoituksen ja merkityksen löytämisestä

Hunter S. Thompson oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Häntä pidetään ns. gonzo-kirjallisuuden isänä. Tämän kyseisen kirjeen Thompson kirjoitti huhtikuussa 1958, kun hänen ystävänsä pyysi häneltä neuvoa elämän tarkoituksen ja merkityksen löytämiseksi. Thompson oli tuolloin vain 22-vuotias, eikä kukaan tuolloin osannut vielä arvata, että hänestä tulisi yksi aikamme merkittävistä kirjailijoista.

Huhtikuu 22, 1958
57 Perry Street
New York City

Rakas ystävä,

Sinä kysyt siis neuvoa minulta: voi, kuinka inhimillinen ja vaarallinen tapa se onkaan! Sillä neuvojen antaminen ihmiselle, joka kysyy, mitä elämässä pitäisi tehdä, johtaa pahimmillaan egoismiin. Se, että osoittaisi jollekin oikean ja varman päämäärän – osoittaisi järkähtämättömästi OIKEAAN suuntaan – on jotain, mitä vain hölmö saattaisi tehdä.

Minä en ole hölmö, mutta arvostan rehellisyyttäsi kysyessäsi neuvoani. Pyydän sinulta kuitenkin, että kun kuuntelet, mitä sanon, muistaisit, että kaikki neuvot ovat vain sen ihmisen tuotetta, joka neuvoja jakaa. Mikä on totta yhdelle, saattaa merkitä katastrofia toiselle. En näe elämää sinun silmiesi kautta, etkä sinä minun silmieni. Jos yrittäisin antaa sinulle tarkkoja neuvoja, se olisi kuin sokea johtaisi sokeaa.

Ollako vai eikö, siinä pulma: jalompaa onko kärsiä ja sietää, kaikk’ iskut, nuolet julman kohtalon, vai asein käydä tuskain merta vastaan, lopettain kaikki?

– William Shakespeare

Ja toden totta, siinäpä vasta pulma. Kulkeako virran mukana vai uidako kohti tiettyä päämäärää? Se on valinta, jonka jokainen meistä tekee joko tietoisesti tai tiedostamatta omassa elämässään. Niin kovin harva ihminen ymmärtää tätä! Ajattele mitä tahansa päätöstä, jonka olet tehnyt, joka on vaikuttanut tulevaisuuteesi: Saatan olla väärässä, mutta luulenpa, että se on ollut päätös näiden kahden asian välillä: virrassa kellumisen tai uimisen.

Mutta miksi et kelluisi, jos sinulla ei ole tiettyä päämäärää? Siinäpä toinen kysymys. On ehdottomasti parempi nauttia kellumisesta kuin uida epävarmuudessa. Joten: kuinka ihminen voi löytää päämäärän? Ei mitään pilvilinnoja, vaan oikean ja käsinkosketeltavan tavoitteen. Kuinka ihminen voi olla varma, että hän ei jahtaa vain päältä kaunista kakkua, houkuttelevaa sokerilla kuorrutettua määränpäätä, joka paljastuukin sen luokse päästessä olevan sisältä mauton ja tyhjä?

Vastaus – ja tietyssä mielessä, elämän tragedia on – että me pyrimme ymmärtämään tavoitetta, emmekä ihmistä itseään. Me asetamme tavoitteen, joka vaatii meiltä tiettyjä asioita: ja ahkerasti me tartumme toimeen. Me sopeutamme itsemme tuon päämäärän vaatimuksiin, päämäärän joka ei voi olla oikea. Kun sinä olit nuorempi, halusit esimerkiksi olla palomies. Olen aika varma, ettet enää tahdo olla palomies. Miksi? Koska näkökulmasi on muuttunut. Palomiehenä oleminen sinänsä ei ole muuttunut, mutta sinä olet.

Jokainen ihminen on summa kaikista hänen kokemuksistaan ja reaktioistaan kokemuksiinsa. Kun kokemuksesi muuttuvat ja moninkertaistuvat, sinusta tulee eri ihminen, ja siksi näkökulmasi maailmaan muuttuu. Tämä jatkuu ja jatkuu läpi elämän. Jokainen kokemus ja reaktio on oppimisprosessi; jokainen merkityksellinen kokemus muuttaa näkökulmaasi.

Joten olisi hölmöä, eikö vain, mukauttaa elämämme sellaisen päämäärän vaatimuksiin, jonka näemme eri näkökulmasta joka päivä? Kuinka voisimmekaan ikinä ajatella saavuttavamme mitään muuta kuin villinä laukkaavan neuroosin?

Siksi vastauksen kysymykseesi ei tulisi käsitellä päämääriä tai tavoitteita ollenkaan, tai ainakaan käsinkosketeltavia tavoitteita. Tarvitsisimme metrikaupalla tyhjää paperia käsitelläksemme tätä aihetta tyydyttävästi. Luoja yksin tietää, kuinka monta kirjaa on kirjoitettu ”ihmisen tarkoituksesta” ja sen sellaisesta, ja Luoja yksin tietää, kuinka moni ihminen on pohtinut tuota kysymystä (käytän ilmausta ”Luoja yksin tietää” tässä vain ja ainoastaan ilmaisutapana). Siinä ei ole järkeä, että yrittäisin antaa sinulle vastauksen selvässä pähkinänkuoressa, sillä tunnustan täysin oman kykenemättömyyteni tiivistää elämän tarkoitus yhteen tai kahteen kappaleeseen.

Yritän karttaa sanaa ”eksistentialismi”, mutta voit pitää sen mielessäsi yhtenä avaimena. Voit myös kokeilla lukea Jean-Paul Sartrea tai teosta nimeltä ”Eksistentialismi: Dostojevskystä Sartreen”. Nämä ovat vain ehdotuksia. Jos olet aidosti tyytyväinen siihen, mitä olet ja mitä teet, kohauta ihmeessä näille kirjoille olkapäitäsi ja sivuuta ne. (Antaa nukkuvien karhujen nukkua.) Mutta takaisin vastaukseen. Kuten sanoin, se että laittaisimme uskomme käsinkosketeltaviin tavoitteisiin, tuskin olisi viisasta. Joten meidän ei tule pyrkiä olemaan palomiehiä, meidän ei tule pyrkiä olemaan pankkiireja, poliiseja tai lääkäreitä. Sen sijaan meidän tulisi PYRKIÄ OLEMAAN OMIA ITSEJÄMME.

Mutta älä väärinymmärrä minua. En tarkoita, ettemmekö voisi olla palomiehiä, pankkiireja tai lääkäreitä – meidän vain ei tulisi pakottaa tiettyä tavoitetta sopimaan yksilölle, vaan pikemminkin kannustaa tietty yksilö seuraamaan tiettyä tavoitetta. Jokaisessa ihmisessä perinnölliset ominaisuudet ja ympäristö ovat tuottaneet olennon, jolla on tiettyjä kykyjä ja toiveita – sisältäen syvällä asustavan toiveen, että ihminen voisi toimia sellaisella tavalla, että hänen elämänsä on MERKITYKSELLISTÄ. Ihmisen täytyy OLLA jotakin: hänen täytyy olla tärkeä.

Näkemykseni mukaan kaava menee jotenkin tällaisella tavalla: Ihmisen tulee valita polku, joka suo hänen KYKYJENSÄ toimivan täydellä tehokkuudella kohti hänen TOIVEIDENSA täyttymistä. Näin tehdessään hän toteuttaa tarvetta (antaen itselleen identiteetin työskentelemällä tietyllä tavalla kohti asetettua tavoitetta), hän välttää tuhlaamasta potentiaaliaan (valiten polun, jolla ei ole rajoja hänen kehittymiselleen) ja hän välttää kauhun, joka seuraa siitä, että näkisi tavoitteensa menettävän hohtonsa, kun hän alkaa saavuttamaan sitä (hän on muotoillut päämäärän siten, että se sopeutuu hänen omiin kykyihinsä ja toiveisiinsa).

Lyhyesti siis, silloin ihminen ei omista elämäänsä ennalta määrätyn tavoitteen toteuttamiselle, vaan hän pikemminkin valitsee elämäntavan tai -tyylin, josta hän TIETÄÄ nauttivansa. Tavoite ja päämäärä ovat täysin toissijaisia: sen sijaan itse tekeminen kohti päämäärää on tärkeää. Tuntuu jopa naurettavalta sanoa tämä, mutta ihmisen TÄYTYY valita itse omat valintansa ja elää omien valintojensa mukaan: Sillä antaessasi jonkun muun valita sinun päämääräsi tai tavoitteesi, annat samalla pois itseltäsi yhden merkityksellisimmistä asioista koko elämässä – vapaan tahdon, joka tekee meistä ihmisistä yksilöitä. Oletetaan, että sinulla on kahdeksan erilaista polkua, joista voit valita (kaikki ennalta määriteltyjä polkuja, tietysti). Ja oletetaan, ettet näe todellista tarkoitusta tai merkitystä missään noista kahdeksasta polusta. SILLOIN – ja tässä on kaiken sen ydin, mitä olen sanonut – sinun TÄYTYY LÖYTÄÄ YHDEKSÄS POLKU.

Luonnollisesti se ei ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Olet elänyt suhteellisen kapean elämän. On helppoa ymmärtää, miksi tunnet niin kuin tunnet. Mutta ihminen, joka lykkää ja siirtää VALINTOJANSA loputtomiin päätyy aina siihen, että olosuhteet tekevät valinnat hänen puolestaan.

Joten, jos koet olevasi onneton, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä asiat niin kuin ne ovat, tai sitten etsiä jotain muuta. Mutta varo etsimästä tavoitteita: etsi mieluummin elämäntapaa. Päätä, kuinka sinä haluat elää ja katso sitten, kuinka voit elättää itsesi tuon elämäntyylin sisällä. Saatat sanoa: ”En tiedä, mistä etsiä. En edes tiedä, mitä etsiä.”

Siinä piilekiin hankaluus. Onko sen arvoista luovuttaa kaikki se, mitä minulla on, löytääkseni jotain parempaa? En tiedä – onkohan se? Kuka muu voi tehdä tuon päätöksen paitsi sinä itse? Mutta jo pelkästään PÄÄTTÄMÄLLÄ POHTIA asiaa, kuljet pitkän matkaa kohti tuon valinnan tekemistä.

Jos en pikkuhiljaa lopeta tätä kirjettä, löydän itseni kirjoittamasta kirjaa. Toivon, että tämä ei ole niin hämmentävää kuin se saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa. Pidäthän mielessä tietysti, että tämä on MINUN TAPANI katsoa asioita. Minulla on taipumuksena ajatella, että tämä ajattelu on yleistettävissä, mutta sinä et välttämättä ajattele niin. Jokaisen meistä on luotava omat uskomuksemme – tämä sattuu vain olemaan omani.

Jos mikä tahansa osa tästä tuntuu järjettömältä, kerro se minulle ihmeessä. Tarkoitukseni on vain osoittaa, että sinun ei tarvitse hyväksyä valintoja, jotka tällä hetkellä vallitsevat elämässäsi ja ohjaavat sitä. On olemassa paljon enemmän kuin tämänhetkinen elämäsi – ja kenenkään ei tarvitse tehdä mitään, mitä hän ei tahdo, lopun elämäänsä. Mutta toisaalta taas, jos se on sitä, mitä päädyt tekemään, kaikin mokomin vakuuta itsesi, että sinun TÄYTYI tehdä niin. Siinä tapauksessa sinulla on paljon seuralaisia.

Tässä kaikki tällä erää. Kunnes kuulemme jälleen.

Ystäväsi, Hunter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top