Heittäydy elämään – Iloinen meininki ja leikkimielisyys kantavat yllättävän pitkälle

Koska olet viimeksi leikkinyt tai heittäytynyt johonkin aivan hölmöön touhuun? Johonkin hulvattoman hauskaan, jossa kuitenkin piilee riski epäonnistua tai nolata itsensä. Ajatus kutkuttaa, mutta järjellä ajateltuna se ei olisi sopivaa. Varsinkin jos sattuu olemaan järkevä aikuinen. Eihän silloin voi, siinähän menisi pian vaivalla kasvatettu maine ja kunnia.

Ajatellaanpa hetki lapsia ja lapsen mieltä. Palaa ajassa taaksepäin omaan lapsuuteesi. Lapsen mieli on luonnostaan vilkas ja luova. Mikä vain on mahdollista. Kun lapsi haluaa sukeltaa merirosvon elämään, askartelee hän paperista hatun ja silmälapun, vanha pahvilaatikko käy loistavasti merirosvolaivasta ja mielikuvitus hoitaa loput. Lapsi pystyy heittäytymään täysin siihen maailmaan jonka mielessään luo. Lapsi ei mieti, tekeekö hän itsestään naurunalaisen. Mikä mahtava kyky! Mutta mihin ihmeeseen tämä syntymälahjana saatu heittäytymisen taito oikein katoaa kun aikuistumme? Vuosien karttuessa alamme sisäistää lakeja, sääntöjä, määritelmiä ja yhteiskunnan normeja. Kun opimme mikä on “oikea” tapa toimia, luonnostaan luova mieli rajoittuu kun pyrimme tekemään asioita “oikein”. Lait ja säännöt ovat toki tarpeellisia yhteiskuntamme toimivuuden kannalta, mutta kuinka tutut määritelmät ja yleisesti hyväksytyt toimintatavat palvelevat erilaisia yksilöitä joista kansamme koostuu?

Muistan kun lapsena sain mahtavan idean myydä erilaisten hedelmien siemeniä vilkkaan metsäpolun varrella. Lompakkoni tuskin kauheasti pääsi pullistumaan, mutta tekemisen ilo, into sekä usko menestysideaani kohtaan rikastuttivat valtavan paljon pientä sisäistä elämääni. Nyt suht järkevänä aikuisena ja tuoreena yrittäjänä palaan tuohon hetkeen. Olisinpa varastoinut näitä innostuksen aineksia pulloon aikuisuuden varalle. Kyllähän se into edelleen piilee sisälläni, mukaan on vain matkan varrella tarttunut hieman liikaa vakavuutta. Sitäkin kyllä tarvitaan, mutta ainoastaan hippusellisen verran.

Viisaat aivomme pyrkivät reagoimaan ärsykkeisiin ja pysymään nopeiden muutosten mukana automatisoimalla toimintoja. Näistä automatisoiduista toimintatavoista syntyy toistojen myötä rutiineja. Aivomme käyttävät hyväksi ennestään tuttuja määritelmiä, jotta tietojen jäsentäminen olisi helpompaa. Automaattisten toimintojen varjopuolena saatamme kuitenkin kangistua kaavoihin.

 teksti jatkuu tämän mainoksen alla

Vaikka kuinka haluaisimme noudattaa omia rakkaita rutiinejamme, on huomioitava, että kaikesta huolimatta sekä me että meitä ympäröivä maailma muutumme jatkuvasti. Muutosta emme voi estää, mutta voimme opetella taitoja, joiden avulla pysymme muutoksen mukana. Yksi hyödyllisimmistä työkaluista lienee psykologinen joustavuus. Ihminen joka jämähtää liiaksi rutiineihinsa, kokee pienetkin muutokset helposti maailmaa järisyttävinä. Rutiinit luovat turvallisuuden tunteen, kun taas tuntematon koetaan helposti uhkana. Heittäytyminen uusiin haasteisiin kehittää resilienssiä eli selviytymis- / toimintakykyä ja näin ollen muutoksiin suhtautuminen on kevyempää ja myönteisempää.

Elämämme on joka tapauksessa yhtä suurta improvisaatioharjoitusta, halusimmepa sitä tai emme. On mahdotonta ennustaa kaikkia vuorosanojamme tai elämämme tapahtumia. Improvisaatioteatteria harrastaneet tietävät, että improvisaatiossa käytetään tiettyjä työkaluja, joista on apua niin teatterin lavalla kuin arkielämässä. Leiki, kuuntele, kokeile, auta kaveria, mokaile, hyväksy, luota, sitoudu, naura — ja tärkeimpänä, sano kyllä!

Mieleeni tulee hyvin perinteinen improvisaatioharjoitus, jossa ilmenee konkreettisesti myönteisen ja kielteisen suhtautumisen vaikutus elämän juoneen. Harjoituksen ensimmäisessä osiossa toinen parista ehdottaa vastanäyttelijälleen erilaisia aktiviteetteja, joihin toinen parista vastaa joka kerta kieltävästi. Tarina ei etene ja torjuminen käy tylsäksi niin katsojalle kuin näyttelijöillekin. Harjoituksen toisessa osiossa ehdotuksiin tulee aina vastata myöntävästi. Tarina alkaa elää ja yhtäkkiä myönteinen vastaus synnyttää jotakin uutta, odottamatonta ja kiinnostavaa. Sama pätee myös elämään.

Tänä keväänä olen tasapainottanut vakavia vuosiani oikein aimoannoksella heittäytymistä. Alkuvuodesta perustin ystäväni kanssa bändin ilman sen suurempaa musikaalista osaamista. Koska miksi ei. Kaivoin kaapistani pölyttyneen ukulelen ja ystäväni oli juuri ostanut vanhan melodican. Bändi sai luonnollisesti nimekseen The Neighbours, sillä olemme myös naapureita. Opettelimme soittamista yhdessä muutaman kerran, jonka jälkeen esiinnyimmekin jo Puolan kaduilla soittaen sitä ainoaa kappaletta jonka hädintuskin osasimme. Esitys herätti hilpeyttä, niin meissä kuin kuuntelijoissakin. Saimme palkkioksi monta kymmentä hymyä ja muutaman hienon tanssiliikeenkin. Kevään aikana The Neighboursin suosio lähti yllättäen nousuun. Myönteinen asenne ja heittäytyminen jännityksestä huolimatta alkoikin poikimaan mielenkiintoisia projekteja ja jopa keikkoja. On ollut avartavaa huomata, että iloinen meininki ja leikkimielisyys voivat joskus viedä pidemmälle kuin täydellisyyden tavoittelu.

Kaavojen ja rutiinien rikkominen virkistää aivoja ja tuo usein elämään sisältöä ja merkityksellisyyttä. Heittäydy uusiin harrastuksiin, tutustu uusiin ihmisiin, vieraile tuntemattomissa paikoissa, maista uusia makuja. Tee jotain mitä et ole koskaan aiemmin tehnyt.

“None of us really grow up. All we ever do is learn how to behave in public.” –Keith Johnstone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top