Yhteiskuntamme arvostaa älyä ja sumentaa aistit – ei ole ihme, että masennus on aikamme vitsaus

Matkustaessa uuteen ympäristöön aistit herkistyvät. Balilla on värikästä ja vehreää. Koristeellisia patsaita, temppeleitä ja kukka-asetelmia joka kulmalla. Vihreää ja oranssia. Ilmasto tuntuu erilaiselta, iholla lepää lämpöinen kosteus. Kadulla kävellessä tuoksuu suitsuke – vanilja, santelipuu ja jokin eksoottinen, jolle en tiedä nimeä. Ympärillä olevaa havainnoi uteliaasti. Tuoksuja, värejä, muotoja, pieniä yksityiskohtia. Kissoja, koiria, kanoja, perhosia ja jättiläissammakko, jota en olisi halunnut nähdä.

Tämä aistielämysten kokonaisvaltaisuus saa tarkastelemaan elämää koto-Suomessa uudella tavalla. Mietin elämääni kotona, kuinka suuren osan ajasta elän rutiinien ohjaamana, automatisoituna. Tänään sain suihkussa kymmenen sekuntia lämmintä vettä – tuon lyhyen, miellyttävän tuntoaistimuksen ajan hymyilin koko kehollani. Suihkuun mennessä tarkistin seinät liskojen ja hämähäkkien varalta. Kotona suihku on suihku, siihen ei liity mitään ennalta-arvaamatonta. Suomessa ympäristö on järjestäytynyt, väritön ja kliininen. Kadut tuoksuvat neutraalilta. On haastava huomata ympärillä olevaa. Suuren osan ajasta vietämme pään sisällä, pohtien, pähkäillen, analysoiden ajatuksiamme.

Tapasin tänään paikallisen taiteilijan, joka kertoi opiskeluaikanaan eläneensä seitsemän vuotta kadulla, kodittomana. Hän totesi elämän olleen tuolloin stressittömämpää. Siinä missä hänellä nyt on työ ja katto pään päällä – hyvinvointia, järjestystä ja turvaa – aiemmin hänen oli keskityttävä yksinkertaisesti selviytymään. Oli saatava seuraava ateria ja jostain suojaa pimeän tullen. Ei ollut aikaa ajatella. Oli pakko elää vaistojensa varassa. Nyt hän kertoi murehtivansa etukäteen sitä, kuinka saa ensi kuussa taas laskunsa maksettua tai mitä tapahtuu ehkä ensi vuonna. Materiaalinen hyvinvointi ei takaa mielenrauhaa. Olosuhteista riippumatta ihminen luo itse onnensa ja kärsimyksensä. Ihmismieli on rakentunut havaitsemaan potentiaalisia uhkia, selviytymään, joten kaiken ollessa päällisin puolin hyvin, se keksii kyllä aiheen huolestua, jos sille antaa sijaa. Kadulla eläessä oli pakko antautua ja luottaa, mennä hetki kerrallaan. Nyt on aikaa antaa mielen ajelehtia vapaasti.

On vaikea uskoa, että elämällä jatkuvasti mielensä sisällä voisi tulla autuaaksi tai edes kokea elämää täysipainoisesti. Mielensisäinen maailma voi parhaimmillaan olla värikäs, kaunis ja merkityksellinen, mutta lopulta se on aina vähän irti todellisuudesta. Ollessaan jatkuvasti uppoutuneena ajatuksiinsa ei ihmisellä pian ole muuta ajateltavaa kuin omat ajatuksensa. Kokemuskenttä kapenee aina vain suppeammaksi kehäksi, jolle on helppoa sokeutua. Erillisyyden kokemus voimistuu. Tunne-elämä laimenee. Maailma muuttuu usvaiseksi. Kaavamainen suorittaminen ja ennustettavasta rutiinista toiseen ajelehtiminen sumentaa aistit. Tulemme sokeaksi ympäristöllemme. Uteliaisuus ehkä katoaa. Merkitykset katoavat. Kauneus katoaa.

Länsimainen yhteiskunta korostaa älyä ja nostaa järjen kaiken yläpuolelle. Ajatuksettomuus samaistetaan tyhmyydeksi. Lapsenomainen innostus leimataan naiiviksi. Tosiasiassa nähdäkseen maailman ja itsensä on välillä luovuttava rationalisuudesta. Rakkaus, luovuus, ilo ja yhteys muihin ihmisiin – asiat, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista – ovat arkijärjen ulottumattomissa. Luulemme olevamme fiksuja, kun päivästä toiseen analysoimme erilaisia teorioita, ajatuksia ja mielipiteitä, vaikka todellinen ymmärrys piilee aina jossain oman ajattelun rajojen ulkopuolella. Kuka tahansa osaa ajatella ja muodostaa mielipiteitä, mutta viisautta on tiedostaa oman ajattelunsa vajaavaisuus ja antautua sen edessä, ettei tiedä.

Älypuhelimen sisällä maailma on hajuton, mauton ja tunnoton. Me elämme kiinni ruuduissa, syömme kuollutta ruokaa, oleskelemme valveillaoloajasta suuren osan steriileissä sisätiloissa ja pyrimme kontrolloimaan koko elämää. Ei ihme, että masennus on aikamme suuri vitsaus.

Kuuntelin eilenillalla viidakosta kuuluvaa siritystä asuntoni terassilla. Auringon laskiessa aloittaa hypnoottinen hyönteisten kuoro. Kuuntelin ja uppouduin tuohon kuuloaistimukseen samalla taustalla pohtien, kuinkahan kauan menee ennen kuin tuosta aistielämyksestä tulee itsestäänselvyys. Kuuntelin ja pohdin, miltä Suomessa kuulostaa – mitä kaikkea sellaista ympärilläni tapahtuu, mitä en arjessa huomaa?

En usko, että jokaisen on matkattava toiselle puolelle maailmaa havahtuakseen tottumuksesta. Oman ympäristönsä voi aistia tuoreena missä tahansa, jos sille ymmärtää antaa mahdollisuuden.

Kohtaamani paikallinen taiteilija kertoi tekevänsä taidetta, koska sen kautta hän pystyy näyttämään asioita, joita ihmiset eivät muutoin huomaa. Hän voi luoda oman todellisuutensa, joka suistaa katsojan arkiajattelun hetkeksi pois raiteiltaan. Tapa kokea maailmaa muuttuu. Taideteos ei ole vain visuaalinen esine, vaan kokonaisvaltainen elämys, jonka aiheuttama tunne avaa uusia maailmoja.

Taiteen lisäksi aistikanavia saattaa avata mikä tahansa normaaliympäristöstä poikkeava elementti tai tutun asian tarkastelu uudella tavalla, siihen aistillisesti syventyen, keskittyen. Joku työntää kädet multaan ja tunnustelee sen pehmeyttä sormenpäitään vasten. Toinen kuuntelee sateenropinaa peltikatolla, ehkä keskittyy tuntemaan, miltä vesi oikeastaan tuntuu. Yhdelle hyvä viini, täyteläinen, hennon mausteinen, tamminen ja marjainen tuottaa vivahteikkaan maku- ja hajuelämyksen. Konsertti, tuoksukynttilä, takkatulen lämpö… Tuoksuuko muuten pakkanen? Pitääkö se jonkinlaista ääntä?

Aistien kautta olemme yhteydessä ympäristöömme, elämme osana käsillä olevaa hetkeä. Intuitio pysyy herkkänä. Utelias, avoin ja tarkkaavainen ihminen avautuu samalla luovuudelle. Maailmaan syntyy uusia merkityksiä. Aistikokemusten avaama uusi maailma on pakko päästä jakamaan muille, luomaan malli omasta kokemuksesta kirjoittaen, puhuen, piirtäen, maalaten tai säveltäen.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä tai inspiroitua luomaan uutta. Onnellisuus, luovuus, merkityksellisyys tai muut hyvän elämän arvot harvoin kuitenkaan syntyvät eristyksissä ympäristöltä, sokeana meitä ympäröiville ihmeille. Mielen sisällä, omissa ajatuksissa on tuttua ja turvallista. Ehkä vaatii viitseliäisyyttä tai hoksaavaisuutta astua hetkeksi ulos tottumuksista ja havahtua aistikokemusten moninaisuudelle. Sen tehdessään kuitenkin astuu portista, jonka sisäpuolella on ehtymätön lähde luovuudelle, uteliaisuudelle, ilolle, intohimolle ja kaikelle elämänmakuiselle. Sen kautta astuu sisään todellisuuteen, sanattomaan olemiseen, jossa aidon yhteyden luominen ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin tapahtuu itsestään.

Ei kenenkään tarvitse matkata Balille tullakseen autuaaksi tai löytääkseen luovat voimavaransa. Onnellisuus, inspiraatio, sisäinen rauha ja maailman kauneus ovat kaikkialla ympärillämme, jos avaamme aistimme ja kutsumme ne tervetulleeksi luoksemme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top