Elämän varrelta opittua: Vehkeillä on väliä | Sami Mikkola

Pakkasen kanssa on sellainen hieno juttu, että siitä selviää hengissä pukeutumalla oikein.

Olin ala-asteella eli aika nuori, kun kävelin useamman kilometrin matkan kotoa kouluun talvihaalarissani yli 30 asteen pakkasella. Ei meillä koulua pienen pakkasen takia peruttu, ulkoliikunnat vain. Tuo pakkasessa eläminen ja olemiseen tottuminen antoi minulle sen opetuksen, että kyllä siellä lumihangessa on paljon mukavampaa leikkiä, kun päällä on tarpeeksi vaatetta.

Toki tuon iän jälkeen minullekin tuli vastaan se ikä, kun oli tärkeämpää pukeutua juuri itse haluamallani tavalla ja vähät välittää pakkasista. Jos olin nähnyt, ettei isoveljeni käyttänyt joskus pipoa, ihan takuulla itsekin jätin seuraavan kerran pipon kotiin paukkuvalla pakkasella. Samoilla lukemilla jaloissa oli reikäiset farkut, ei kalsareita. Tuo ikä kesti jopa aika pitkäänkin, mutta nykyään voin ylpeästi todeta oppineeni pukeutumaan asianmukaisesti. Toppahousut ovat mukavinta, mitä tiedän pakkaskelillä. Ikä tuo onneksi viisautta päähän, tai ainakin mukavuudenhalua.

Samat säännöt pätevät myös syksyiseen vesisateeseen. Sadetakki, kumisaappaat, lämpimät vaatteet alla ja kirkas mieli auttavat minua voittamaan ikävän kylmän tihkukelin. Kesälläkin on hurjasti helpompi elää, kun ei pukeudu toppahousuihin ja sadetakkiin, vaan 30 asteen helteellä valitsen yleensä kevyemmän kokonaisuuden.

Itse asiassa samat säännöt pätevät kaikkiin elämän osa-alueisiin. Oikeilla vehkeillä on väliä. Kyllä hengissä selviää lähes kaikista tilanteista lähes millä tahansa varustuksella, mutta aidosti nauttiminen on eri asia kuin selviytyminen. Elin jonkin aikaa elämääni hyvinkin ajatuksella, etten minä ole ihminen, joka takertuu materiaan. Nykyään hyväksyn ajatuksen, että todellakin takerrun, jos tuo materia tuottaa tekemiselleni lisää tarmoa.

Olen joskus todennut, että ihmisen luovuuden suurin lisäävä tekijä on laiskuus ja mukavuudenhalu. Tuo on myös tavallaan yksi osa totuutta, ihan todistetustikin. Omaa etuaan ja lisää vapautta halajava työläisväestö on keksinyt lukemattoman määrän erilaisia vimpaimia, jotka nykyään ovat meille asioita, joita ilman meillä olisi vaikea elää. Olen havainnut tämän piirteen täysin itsestänikin. Olen tehnyt tavallaan vähän taidettakin siitä, miten valitsen vehkeeni eri asioihin.

Manuaalinen muistikirjasysteemini on mustakantinen Moleskine-vihko yhdistettynä neljänteentoista testaamaani lyijytäytekynään. Vihkoja testasin aikanaan varmaan reilusti yli 20 erilaista. Lehtiöistä vihkoihin. Puhelimeni on iPhone. Kaikki muutkin olen testannut läpi. Kuulokkeeni ovat täysin johdottomat nappikuulokkeet, testasin takuulla ihan kaikki muutkin erilaiset variaatiot läpi. Lempiviinikin on löytynyt ja voin vakuuttaa, että niitäkin olen muutaman testannut. Lempiruokani lempireseptin löysin noin viiden vuoden testailun tuloksena. Tiettyinä päivinä on tietyt kahvikupit oikeita, kaikki muut vääriä. Tiettyyn mielentilaan toimii tietty toimistotila työntekoon. Voisi sanoa, että olen ihan valtavan ”kranttu”, mutta voisi myös sanoa, että olen käyttänyt valtavan määrää energiaa sen eteen, ettei minun tarvitsisi miettiä elämäni valintoja käytännössä tippaakaan.

Samaan tapaan kuin pukeutumisen kanssa, en ole juuri missään muussakaan valinnoissani ollut ihan suoraa viivaa lopputulokseen kulkeva. On tullut testailtua aika paljon erilaisia asioita. En myöskään ajattele, että olisin missään valinnoissani ihan valmis. Pikemminkin olen aina valmis kehittämään ajatuksiani ja testaamaan uutta. Mikäli uuden testaaminen ei tuo mitään muuta tulosta, ainakin tiedän tarkemmin, että ne ”oikeat valintani” ovat oikeita valintoja. Kuten tänäänkin, ihan pikaisesti kun kävin laittamassa auton lämmitykseen, kesäkengilläni astuin syvään lumihankeen ja syvään hengitellessä muistin, että toppahousut ovat nykyisin elämäni hienoimpia keksintöjä.

Minulle vehkeillä on väliä, ja aina, kun opin lisää tekemisestä, johon ryhdyn, minulle tulee tärkeämmäksi valita juuri ne vehkeet, jotka tuovat tekemiselleni lisää iloa. Mielestäni materialismissa sinänsä ei ole mitään pahaa, kunhan motiivit ovat oikeat ja luovuuteni käyttöä edistävät. Mikä tahansa tekeminen voi olla nautinnollista oikeilla välineillä. Pakkasesta ei kannata valittaa, jos asian voi korjata oikein pukeutumalla. Kuten valokuvaaminenkin on pidemmän päälle mukavampaa kunnon kameralla kuin kenkälaatikolla, johon on tehty reikä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top