Luovuuden ja tunteiden symbioosi liiketoiminnan tuloksen kanssa

Pitäisikö yrityksen KPI-mittareissa ja siten myös johtamisen dna:ssa yhtenä tärkeimmistä olla fiilis ja luovuus sidottuna rahaan tai muihin ihmisen iholla konkreettisesti tuntuviin hyödykkeisiin? Pallottelen hieman kontekstia – päätä sitten mitä mieltä olet ja jos olet samaa mieltä kanssani, kääri hihat ja taistele rohkeana luovuuden soturina omassa yhteisössäsi.

Pohtiessani fiiliksen tai luovuuden mittaamista työelämässä – etenkin näiden mittaamisen merkityksestä liiketoiminnan tulokselle – en puhu henkilöstöbarometristä tai kerran vuodessa tehtävästä peruspakollisesta asteikolla ykkösestä viiteen ”sopii tai ei sovi minuun” – mittaroinnista. Tiedäthän, sellaisia nopeita kyselyitä joiden tulokset nostetaan intranetteihin tyytyväisenä omalle olalle taputteluna (jos tulos on ollut mainio), tahi sitten ukaasina että vuoden kuluttua tehtävässä samassa mittauksessa tavoitteemme on sitten nostaa kaksi pykälää. Vähän niin kuin käsky: ”nauti enemmän työstäsi…NAUTI!”.

HR:n syövereistä jälkimmäisen ei niin toivotun mittaustuloksen perintönä tulee peräaalto, joka parin hankepalaverin jälkeen saattaa tasaantua seesteiseksi liplatukseksi aurinkoiselle järvenselälle. Arki, kulttuuri ja tulostavoitteet napostelevat sinänsä hyvän tahtotilan sekä sen saavuttamista tukevat hankkeet. Matolle jää vain murusia.

Pusineksessä viivan alle jäävällä kasalla valuuttaa kustannetaan toiminta, palkitaan ihmisiä työstään, tehdään investointeja kasvun mahdollistamiseksi ja kääräistään omistajille heille kuuluva osuus. Luontevaa ja tärkeää on mitata näitä yrityksen olemassa ololle oleellisia pelimerkkejä. Hyvä pohdinnan kohde on siinä, kannattaako niitä mitata suoraan vai tekemistä joka johtaa niiden kertymään tai vielä rohkeammin mitattaisiinkin haluttua, liiketoiminnalle positiivista muutosta tai muutoksen nopeutta suhteessa nykytilaan. Yritystoiminnassa kupletin juoni on tuottaa omistajille voittoa. Usein tavoite on tuottaa mahdollisimman suurta voittoa, vaikka ahneus ei olekaan kovin muodikasta tai hyvässä valossa tällä hetkellä. Fakta on kuitenkin: mitä enemmän fyrkkendaalenia sataa laariin, sitä terveemmällä pohjalla yrityksen tulevaisuus ainakin likviditeetin osalta makaa. Tuottavuus ei ole häpeäksi ollenkaan. Se mitä voitoilla tehdään, määrittääkin sitten yrityksen mainetta ja henkistä pääomaa. 

Nopeat, rohkeat ja ketterät alansa uudistajat ovat usein niitä joita mielellään katsotaan ihaillen jos niiden liiketoiminnan perinteiset mittarit nousevat samaa latua henkisen hypen rinnalla. Muiden firmojen palaverihuoneissa alkaa silloin kuhina agendoilla ”mitä me voisimme kopioida tuon yrityksen tekemisestä itsellemme”, ”jos he kasvavat noin lujaa, meidänkin tulee korjata kasvutavoitettamme ylöspäin”, ”pitäisikö tuo firma ostaa ja liittää meihin”, ”rekrytoidaan niiden avainhenkilöt rahalla meille”…todella luovaa…aaarrrggghhhnnngg!! Loistavia keinoja maalata itsensä nurkkaan tai näivettää luovuutta kupliva nouseva firma tai sen avainhenkilöt implementoimalla ne ostavan firman status quohon. 

Ketterillä uudistajilla on usein erilainen tapa johtaa ihmisiä ja työtä. Heidän on pakko tehdä toisin kamppaillakseen menestyksekkäästi itseään isompia vastaan. Toisin tekeminen tarkoittaa kykyä ja rohkeutta ajatella sekä tehdä asioita uudella luovalla tavalla. Jotta ihmiset saadaan toimimaan sen edellyttämällä tavalla, heitä tulee johtaa eri metodein kuin valtavirrassa tavataan tehdä. 

Mitäpä jos mittarina tai kannustimena olisi se, että yritys ohjaa viivan alle jäävästä valuutasta 1 % yrityksen henkilöstön bilekassaan. Mitä enemmän viivan alle jää rahaa, sitä parempi jet lag bileiden jälkeen. Henkilöstö saa suunnitella ja toteuttaa humpat – just niin kuin haluavat. Mieti – mikä visio maailmanluokan pippaloista! Ihmiset haluavat parhaat bileet, sellaiset mistä kerrotaan hymyileviä tarinoita urbaaneilla leirinuotioilla ja muiden alan toimijoiden työntekijät kihisevät vihreänä niitä kuullessaan.

Draivaisiko tuo tekemään katteellisempaa tulosta, säästämään kulupuolta fiksusti, nostamaan volyymia… niitä aivan samoja juttuja kuin mitä perinteisillä mittareilla ja liiketoiminnan tavoitteilla jahdataan? Koska pieni tulos on yhtä kuin vaisut bileet, messevä tulos taas tarkoittaa… niinpä. Porkkanana perinteisten keppi ja miniporkkana yhdistelmien sijaan onkin fiilis. Se palava halu järjestää juuri sellaiset geimit mistä ollaan aina haaveiltu, mutta millaisissa ei koskaan olla saatu olla mukana. Ihmiset työssään ovat ammattilaisia, siis pääsääntöisesti heidän ammattiosaamiseensa johdon tulisi uskaltaa luottaa. Osaavat ihmiset rohkenee kyllä vapauttaa luomaan – homma ei mene totaalisesti munilleen ja muistattehan että mokista oppii. Mitä luovammalla vaihteella mennään, sitä pelottavampaa se tietenkin on – samalla niin kiehtovaa. Epävarmuuden sietäminen tässä kohtaa on johdon yksi tärkeimmistä ominaisuuksista joka olisi syytä ottaa käyttöön ja pitää siitä kiinni vaikka luovuuden vauhdin viima heiluttelee tukkaa eikä mielessä ole aivan kirkkaana mihin tämä kone lopulta laskeutuu.

Voisiko tuollainen toimintatapa lisätä kollegoiden välistä viestintää, tehostaa prosesseja, innovoida uutta ja parempaa asiakaskokemusta? Siivota turhaa ja tuottamatonta, nopeuttaa vanhasta pois oppimista? Innostaa ihmisiä leikkaamaan kulupuolta sellaisesta, minkä he ymmärtävät olevan mahdollista leikkaamatta liiketoiminnan kasvusta? Saada aikaan jälleen ihan niitä samoja mitä vanhan liiton työkaluillakin on aina haluttu saada organisaatiosta irti? Ilman että ihmisiä nätisti sanoen pakotettaisiin toimimaan johdon määrittelemällä tavalla. Nyt heidät saataisiin haluamaan tehdä niitä samoja juttuja kertoimella yksipistejotain ja vieläpä uusilla, tehokkaammilla (lue: luovammilla) tavoilla tavanomaiseen verrattuna.

Mieti nyt – jengi haluaa innosta vapisten tehdä kannattavia bisneslaskelmia ja tuijottaa liiketoiminnan mittareiden kertomaa katekertymää motivoituneina. Jengi haluaa tehdä asioita uudella tavalla jotta tuo kertymä kasvaisi mahdollisimman suureksi. Kärjistäen tuo aiempaa parempi tekeminen maksaa omistajille vain tuon 1 % viivan alle jäävästä tuloksesta joka puolestaan – uskallan väittää – on enemmän kuin vanhan liiton työkaluvalikoimalla olisi saatu koskaan aikaan. 

Voittopuolelle jää tuottavan – ehkäpä aiempaa selvästi tuottavamman – bisneksen lisäksi innostunut henkilöstö, jatkuva luovan oppimisen kulttuuri, rohkeus ja nopeus tehdä asioita paremmin kuin muut.

Minä lähtisin rohkeasti johtamaan fiilistä – entä sinä?

Luovaa sisältöä: Yritystarinan ABC

Yritystarina, miten se kerrotaan iskevästi, osuvasti ja koukuttavasti. Mitä yritystarinassa kuuluu olla? Jos yrityksestä kerrotaan tarina, miten se rakennetaan? Onko se kuin romaani? Mikä on yritystarinan idea?

Seison yleensä perjantaisin kanssayrittäjien edessä ja yritän kertoa 30 sekunnissa, mitä konkreettisesti teen ja mikä erottaa minut muista. Tämä on sitä pitchausta eli hissipuheenpitoa sekä yritystarinan kertomisen esiasteita. Lyhyessä ajassa ei ehdi kertoa yrityksen syntytarinaa, mutta siinä saa koukutettua kuuntelijan niin, että hän tulee kysymään minulta lisää tai kun menet hänen kanssaan keskustelemaan myöhemmin, hän muistaa, mitä minä teinkään. Yritystarinassa on sama henki – miten jäät mieleen?

Olen asiakkailleni avuksi, kun heille tulee tarve yritystarinan kirjoittamiselle. Pyyntönä hyvin usein on, että kerron tarinan iskevällä tavalla, asiakkaaseen vetoavalla, mutta kuitenkin asiallisella ja vetävällä tavalla. Mielestäni maailma on täynnä tarinoita, ja paras tapa tulla asiakkaan iholle on kertoa oma tarinansa paikkauslappuineen ja korjausmusteineen kaikkineen.

Olen elämäni aikana opettanut paljon tarinointia – äidinkielenopettajan perustyötä. Se, miten sain opiskelijat inspiroitua kirjoittamaan omansa, on aina oma työmuotonsa. Toimivimmaksi koin sen, että luetutin opiskelijoillani erilaisia tarinoita, että kerronta tulisi tutuksi. Näiden tekstien kautta opiskelijani ymmärsivät parhaiten sen, miten teksti pitää rakentaa, millaisia asioita tulisi nostaa esille, millä tavalla ja missä vaiheessa. Olen aina käyttänyt perusohjeena “puolen sivun sääntöä”. Jos tarina ei kiinnosta “sivun puolivälissä” tai nykyaikana ns. otsikon ja 1. kappaleen jälkeen, asiakas ei lue pidemmälle.

Tämä sääntö on tuntunut korostuvan yhä enemmän ja enemmän nykyajan keskittymiskyvyn alentumisen myötä. Saman huomasin opiskelijoissani. Heitä eivät pitkä romaanit enää kiinnostaneet, vaan he näkivät novellit – lyhyet tarinat – paljon mielenkiintoisimpina. Tekstit olivat tiiviitä, lyhyitä, mutta toisaalta mielenkiintoisia.

Millainen yritystarinan tulisi siis olla? Mitkä asiat vetoavat ihmisiin, asiakkaisiin?

Ensimmäisenä sääntönä sanoisin “reality-tv”.

Mitä todentuntuisempia asioita yritystarinassa nostat esille, sitä varmemmin asiakas kiinnostuu sinusta, tuotteestasi ja yrityksestäsi. Jos rakennan tarinaa käsityö- tai rakennusalan yritykselle, tarinan tulisi ns. tuntua kämmenissä, hauislihaksissa ja hikenä otsalla, mutta olla palkitseva ja kunnioittava. Ei mitään Leevi and The Leavings -meininkiä ihan, mutta hieman sinne päin. Pääasia on, että asiakas voi samaistua.

Vinkki: Olisiko hyvä luoda yrityksellesi kasvot, rakentaa henkilöhahmo kertomaan tarinaasi?

Toisena nostaisin esille yrityksen arvot.

Millaiset asiat ovat yrityksen sydäntä lähellä, millaiselle kivijalalle yritys on rakennettu? Kun arvot tuntuvat asiakkaassa, vastaavat hänen ajatuksiinsa maailmasta, asioiden kohtaamisesta, silloin asiakas kiinnostuu. Töitä on kuitenkin aina mukavampi tehdä niiden ihmisten kanssa, jotka arvostavat samoja lähtökohtia kuin itsekin. Luet varmasti itsekin sellaisia tekstejä ja blogeja, joissa kirjoittaja pitää tärkeänä niitä asioita, mitkä ovat sinunkin elämässä keskiössä.

Vinkki: Mitä arvoja Sinä haluaisit tuoda esille?

Kolmanneksi pyri olemaan värikäs kaikin mahdollisin keinoin.

Onko värikkyys sanastoa, onko se kuvamateriaalia, värimaailmaa, löydä oma tapasi. Toimesi sekä tuotteesi antaa yleensä tälle osiolle sydämen. Millaisista kuvista, sanoista ja väreistä tuotteesi rakentuu? Millaiset osaset yhdessä tekevät asiastasi osuvan, uppoavan ja luotettavan? Millainen on luotettava lakimies, välittävä sairaanhoitaja, ammattitaitoinen fysioterapeutti tai idearikas floristi? Mikä on mottosi?

Vinkki: Rakenna Pinterestiin oma salainen arkistosi Sinua miellyttävistä asioista. Saisitko sieltä inspiraatiota?

Näiden jälkeen on helppo lähteä rakentamaan tarinaasi. Uskon, että tällaisen tarinan kautta tuotteesi, työsi ja ammattitaitosi välittyy asiakaskunnallesi parhaiten. Liitä rohkeasti ammattitaitoosi persoonasi ja tee se näkyväksi. Tällainen sisältö on ominta sitouttavaa sisältöä, joka varmasti huomataan ja jaetaan. Lisäksi se saa asiakkaasi seuraamaan ja odottamaan sinulta lisää.

Päämäärätön, luonnollinen leikki on luovuutta parhaimmillaan

Elämä ja luova toimintamme on usein päämäärähakuista. Ehkä työmme vaatii paljon luovuutta ja samalla tulosvastuullisuutta. Kenties harrastuksessamme on selkeät päämäärät ja tavoitteet, joiden saavuttamiseen luovuutemme valjastamme. Tavoitteellisuus ei sinänsä estä luovuutta ja monella tapaa se myös ruokkii mieltämme uusiin oivalluksiin.

Tehokkuus ja tuottavuus ovat yhteiskuntamme ihanteita, mutta kun yhdistämme nämä luovuuden kanssa, saatamme myös menettää jotain perin inhimillistä ja tärkeää. Jotain aivan ”turhaa” ja päämäärätöntä. Unohdamme ehkä leikkiä.

Vaikka mieleni koittaakin sanoa, että kaiken toiminnan pitää olla tavoitteellista, perusteltavaa ja hyödyllistä, yritän leikkiä ja hullutella mahdollisimman paljon. Ilokseni saan myös leikkiä ja tehdä luovia asioita rahallista korvausta vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että usein en miellä työtäni työksi. Teen vain juttuja, joiden tekemisestä nautin. Se ei ole kuitenkaan täysin vapaata ilmaisua. Äänen ja musiikin avulla autan asiakkaitani toteuttamaan projektejaan. Pitää pysyä aikatauluissa, tehdä varman päälle -ratkaisuja ja jättää omat mielipiteet joskus taustalle. Usein on selkeä päämäärä ja syy, joiden eteen työskentelen.

Luovuus esiintyy ehkä puhtaimmillaan kun leikimme. Leikki voidaan määritellä toiminnaksi, missä ei ole mitään varsinaista päämäärää. Leikki syntyy hetkessä, kuin tyhjästä. Toiminta itsessään on nautinnollista, olemme hetkessä kiinni ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta. Leikki on tärkeä osa aikuisenkin hyvinvointia, eikä sen arvoa kannata väheksyä, vaikka se on näennäisesti päämäärätöntä ajanhukkaa. Kenties leikin aikana saamme yhteyden itseemme ja ilmaisemme jotain meille aitoa ja merkityksellistä.

Eräs leikkikerta on jäänyt erityisesti mieleeni. Viime kesänä virittelin kesästudion vanhaan mökkiin järven rannalle. Aurinko kimalteli veden pinnalla ja linnut lauloivat. Soitin kaunissointisella analogisella syntetisaattorilla. Väänsin nuppeja ja ihastelin äänen sävyn muutoksia. Soitin ja testailin kaikkea mitä keksin. Ei ollut mitään päämäärää, ei suunnitelmaa, vain luonnollinen luova tila.

Reilun tunnin päästä havahduin. Ymmärsin, miten olin päässyt siihen lapsuuden tilaan, missä ei ole aikaa eikä vastuuta. Tein vain jotain, mikä herättää syvää intoa minussa. Annoin ajatusten ja ideoiden sinkoilla, tartuin virikkeisiin, jotka johtivat aina uuteen löytöön. Tuntui, että olin elämän ytimessä.

Tunteet työpaikalla – Millaista energiaa sinä jaat ympärillesi?

Jaat koko ajan ympärillesi energiaa – halusit sitä tai et – tiedostaen tai tiedostamattasi.

Aamulla tai työvuorosi alkaessa aikaan mihin tahansa, tuot mukanasi työyhteisöösi tunteita – ne, jotka olet hetkeä aikaisemmin itseesi imeskellyt, antanut muhia ja mureutua oikein kunnolla aromikkaiksi. Työrupeamasi onnistumisten ja vastatuulien aikana käyt lisää läpi uusien tunteiden ja tuntemusten vuoristorataa. Rakennat aiemman tunnevarastosi päälle lopullisen setin, jonka kanssa saavat elää myös lähikollegasi.

Paloiko paahtoleipä aamulla överiksi, kakkiko koiranpentu olohuoneen käsinsolmitulle matolle juuri, kun olit lähdössä töihin? Bussissa viereesi istui hän, joka selvästi oli joutunut ottamaan Ritolat pysäkille ehtiäkseen kanssamatkustajaksesi ja mahdollisesti oli unohtanut dödöt vessan peilikaappiin ennen niiden hellää sipaisua kainalniemeen. Sinä saat koko loppumatkan rakennella näistä tunnebiorytmiäsi, valmistella sitä stagelle tuloasi joka ohjausraketin lähes huomaamattoman suihkun lailla muuttaa työkavereittesi tunteiden suuntaa.  

Vaikka et karjuisikaan pahaa oloa toimiston käytävillä, niin jokin sinussa saattaa tuoda työkavereillesi hitusen negatiivista varaustasi. Murahdat huomenen toivotuksen aavistuksen kireällä oktaavilla, jos yleensäkään tervehdit, paiskaat salkkusi keskivertoäänenpainetta kovemmalla otteella työpisteesi kaappia vasten. Tai sitten ihan perinteisesti otat ensimmäisen vastaasi astelevan uhrin kuuntelemaan, miten se saamarin volkkarikuski kiilasi eteesi sulkuviivan yli.

Jokainen voi valita 100-prosenttisesti millaisia tunteita ympärilleen kylvää. Jos jokin asia vituttaa, voit silti päättää, yrjöätkö sen työkavereillesi filtteröimättä pilaten aika monen ihmisen hyvän tai edes kohtuullisen flown.

Hiiltynyt paahtis voi olla myös trendiruokaa, rapsuttelet vaan pahimmat pinnalta pois. Tosi hieno juttu, että pikku Fuffe kakki matolle ennen kuin ehdit lähteä töihin. Korjaat ne nyt, niin ei uusi sävy ehdi työpäivän aikana imeytyä mattoon. Herraisä, miten lujaa tuo yksi juoksi bussiin ja ehti! Taidat onnitella ääneen hyvästä spurtista, kun kerran istahti viereesi. Hyvin tehty ja hänellä taitaa olla superkiva työpaikka, kun halusi noin vimmalla ehtiä ajoissa. Mitä jos kysyisit missä firmassa töitä tekee hän?

”Hei, parasta huomenta, mennäänkö hakemaan kuppi kaffetta, kerro miten sinun aamusi on alkanut?”

Päteminen ja osaoptimointi vs. muiden palveleminen.

Halu olla mahdollisimman hyvä omassa työssään. Mitä sinä ymmärrät tällä? Onko se sitä, että tahdot loistaa johtajille ja firman omistajille, jotta manna sataa laariisi maksimaalisesti? Tuo silloin itseäsi esille joka käänteessä – mitä olet saanut aikaan ja millaisia käsittämättömän ihania tuloksia juuri sinä olet tehnyt. Nehän sinä todellisuudessa oletkin tehnyt, ei mitään sinulta pois. Urasi mitä todennäköisemmin saa tuulta siipien alle ja nostaa sinua kollegoitasi nopeammin. Korostan edelleen: Sinä olet tuonut esiin sen, mitä olet itse tehnyt. Mitään siitä pois ottamatta, mitään siihen lisäämättä.

Tällaisen ihmisen johtaminen on helppoa. Ruoki hänen auraansa. Hän tuo kyllä lisää uusia tuloksia sinulle. Voit esimiehenä viedä niitä organisaatiopuunne seuraavalle tasolle. Osasi loistosta saat sinäkin. Helppoa, eikö? Hyviä konkreettisia tuloksia, jotka näkyvät excelissä ja toimivat todisteena saavutetuista tuloksista.

Onko se sitten parasta mihin pystyt ja pystytte yhdessä?

Mitä enemmän yrityksessä on ihmisiä – digitalisaation, IOT:n, AI:n ja robotiikan ottaessa enemmän roolia myös niiden suunnittelijat lasken tähän porukkaan, vaikka muu seurakunta vähenisikin – sen oleellisempaa parhaiden tulosten kannalta on, miten hyvin juuri sinä pystyt palvelemaan muita ihmisiä lähelläsi. Pätemisellä ja osaoptimoimalla itsellesi, kasvatat tiedostamattasi negatiivisia tunteita lähimmäisissäsi. Eivät he kerro sitä sinulle kuin korkeintaan kosteissa pikkujouluissa jos todennäköisesti eivät sielläkään. Hiljaisuudessa passiivis-negatiiviset tunteet nakertavat parasta terää pois yhteisöltänne.

Palvelemalla muita edes joskus, saat aikaan nostetta toisissakin ihmisissä. Osa heistä ymmärtää antaa hyvän kiertää edelleen oman toimintansa kautta. Osa ei ymmärrä, mutta se ei ole relevantti syy lopettaa muiden palvelemista sinun kohdallasi. Sinun ei tarvitse nöyristellä tai lopettaa itsesi erinomaistamista kokonaan, jaat vaan loistetta muillekin kun he ovat sen ansainneet. Mitä halvatun palvelemista tässä nyt tarkoitan? ”Moroo, miten sulla menee, voinko auttaa jossakin?”. ”Oletko Timppa jo kuullut että meidän tiimi teki justiinsa parhaan myyntikuukauden tänä vuonna tähän mennessä ja esimerkiksi Ansku sekä Hemmo onnistuivat uusien tuotteiden lanseerausmyynnissä ihan huikean mahtavasti!” (sinä olit heitä parempi, totta, mutta sen tietävät Ansku ja Hemmo jo virkansa puolesta ja samoin pomosi tietää sen). Esimerkiksi tuollaista tällä tarkoitan. Ansku ja Hemmo saattavat tuntea lisääntynyttä kiitollisuutta sekä yhteenkuuluvuutta sinuun ja tiimiinne. Ainakin pitävät sinua niin reiluna kaverina, että auttavat nostamaan sinua kun paikka tulee. Ja mitä sitten jos eivät aina muistaisikaan. Olet onnistunut rakentamaan oikeaan suuntaan yrityksen arvokkaimpiin pääomiin liittyvää: yrityksenne kulttuuria.

Hyvän ja huonon näkeminen ympärilläsi.

Molempia tulee eteesi joka ikinen päivä – välillä ne puskevat uniisikin. Hyvät asiat tuntuvat kivoilta. Jaa ne ääneen ympärillesi niin muistakin saattaa tuntua kivalta. Huonot asiat – ne kannattaa ottaa vastaan hengittäen hetki rauhallisesti, miettiä ovatko ne oikeasti kuinka isoja ja miten niiden korjaamisen kautta voisi parantaa tekemistänne. Sen jälkeen annettu kommentti, palaute, havainto, mielipide on omiaan herättämään vähemmän negatiivisia tunteita.

Seuraan mielelläni futista. Jätän nyt mainitsematta mikä joukkue on suosikkini ja mikä inhokkini. Joukkue on kuin firman työntekijät. Jokaisella on oma tehtävä jonka tarkoitus on tukea koko yrityksen eli joukkueen toimintaa kohti parhaita tuloksia. Fiilis ratkaisee paljon tulosurheilussa.  Kurinalaisessa, mutta luovassa yhteisössä on uskallusta kokeilla rohkeitakin ratkaisuja kun tiedostaa kollegan ja esimiehen tuen. Suosikkijoukkueessani on paljon pelinaikaisia taputuksia tai peukkuja pelikaverille vaikka syöttö ei menisikään ihan kuin Strömsössä. Inhokissani puolestaan käsien levittelyä, mulkaisuja, kehonkieltä joka osoittaa omaa suuruutta joukkueen kustannuksella. Voittoja ja mestaruuksia tulee molemmille, mutta… mitä tekee joukkueen fiilikselle ja tunteille nuo erilaiset tavat reagoida kun näkee pelin tuoksinassa hyviä ja huonoja suorituksia? Mitä fiilis tekee puolestaan suorituksille pelin sisällä ja sen viihdearvolle? Mitä ne puolestaan saavat aikaan halulle kuulua tuohon joukkoon katsojana tai fanittajana eli asiakkaana? Fani menee sunnuntain pelin jälkeen maanantaina töihin. Vetääkö hän sukille vai taputtaako työkamua harteille kannustavasti? Se saattaa tapahtua tiedostamatta ja pienessä mittakaavassa, mutta tapahtuupa kuitenkin.

Jokainen meistä omaa täydellisen mahdollisuuden kuten myös velvollisuuden tuoda työyhteisöömme hyvää energiaa jonka kautta kulttuuri kehittyy oikeaan suuntaan vahvistaen yhteisöä.

Johtajan vastuu.

Sanoisin että nykypäivän johtajalta edellytetään melkoista medialukutaitoa. Kykyä nähdä esitettyjen superlatiivien taakse, suhteuttaa ne oikeaan mittakaavaan. Ymmärtää mikä merkitys niillä oikeasti on kokonaisuuden kannalta. Johtajan tulee poimia ne näkymättömät puurtajat ja tukea heidän motivaatiotaan jatkaa tiellään. Ehkäpä ilman niitä suorituksia se starakaan ei olisi niin kirkas stara. Kenen se idea alun perin olikaan mikä menestyksen takana oli – äänekkäimmän henkilön joka omi sen itselleen vai kenties jonkun toisen tai koko tiimin. Johtaja: katso kuvat ja otsikot, mutta jaksa lukea myös rivit ja rivien välit niin osaat johtaa paremmin.

Johtajalla tulee olla herkkää tunneälyä havainnoidakseen ilmeet, sanotut ja sanomatta jääneet sanat. Rohkeutta astua tukemaan tai muuttamaan asioiden kulkua kun hän havaitsee poikkeamia, alisuorituksia tai valon leimahduksia. Tilanteen mukaisesti sen edellyttämällä tavalla.

Ei ole ihan yksiselitteistä pitääkö esimerkiksi myyntityössä johtaa ensisijaisesti myyntiä, myyjiä vai fiilistä. Varmaankin tilanteiden vaihdellessa painopisteet kolmiossa muuttuvat, mutta oman kokemukseni karttuessa pistän pelimerkkejä eniten fiilikselle. Ehkä siksikin että se on kaikkein haastavin osa-alue. Samalla se on inspiroivin ja kehittävin alue. Siellä pitää olla myös luova. Ollakseen luova, pitää yrittää kaventaa omien negatiivisten tunteiden elintilaa kasvattaen hyvän havainnointia ja muiden palvelemista. Pirun vaikeeta, mutta palkitsevaa.

Hyvän jakamisen ja muiden palvelemisen merkityksen on hiffannut erinomaisen hyvin Malmölainen opettaja Rickard Nordström. Kurkkaapa hänen Linkedin sivultaan esimerkiksi ”Nu kör vi” –video.

Unohda ammatit – Jos saisit koota tulevaisuuden työsi palapelin palasista, mistä kaikesta se muodostuisi?

Hei hei, mitä kuuluu? Hyvää, sillä sitten viime kirjoituksen tapahtui pari jännittävää asiaa. Viime kesänä osallistuin hienosti järjestetylle Joutsenon opiston lyhytelokuvaleirille (linkki), jonka lopputulokseksi tiimin kanssa syntyi lyhytelokuva Liekki. Liekki kertoo nuoren tytön matkasta metsään ja itseensä leirinuotion äärellä. Kuulimme hyviä uutisia muutama viikko sitten, kun selvisi että elokuvamme oli voittanut omassa sarjassaan Suomen Filmi- ja videokuvaajien liiton lyhytelokuvien SM-kisoissa. Lisäksi ilo vain lisääntyi, kun selvisi, että Liekki oli valittu yhdeksi Suomen edustajaksi nuorten Independent-lyhytelokuvien MM-kisoihin Tsekkeihin elokuussa. Jännää!

Tämän lisäksi tapasin aidon ja oikean jyväskyläläisen elokuvaohjaajan. Oli tosi upeaa jutella pitkään molempia intohimoisesti kiinnostavasti aiheesta. Pidän parhaillaan omaa ”koulukirjaa” elokuvaohjauksen opeista. Tuon tapaamisen jälkeen sainkin kirjoittaa ylös lauseen: ”Älä pelkää pyytää apua: ihmiset lähtevät yleensä mielellään mukaan leffaprojekteihin!”

Mutta tuon lisäksi sitten ei olekaan tapahtunut mitään kummempaa. Ja se ei oikeastaan haittaa.

Eivät ne elokuvat minnekään häviä.

Saattaa kuulostaa siltä, että koko homma ei enää kiinnosta. Se ei ole totta! Olen tarkoittanut joka sanaa siitä mitä olen kirjoittanut Luovaan Laboratorioon. Elokuvaohjaus on minun puuttuva palaseni. Aiemmin olisin kyllä ollutkin huolissani, jos jokin asia olisi näin pitkään liikkumatta kvanttiharppauksin. On kuitenkin ihan kiva todeta, että taidan vanheta: asioita osaa katsoa jo vähän kärsivällisemmin. Ei ole sen suurempaa väliä, minkä ikäisenä pitkän elokuvan ohjaan, kunhan vain sen lopulta teen.

Tässä hiljakseen livun siis kanootissa valitsemaani virtaa pitkin, kohti unelmaa. Mela on kyllä käytössä, mutta en tunne virtaa tässä kohtaa. Riuhtomisesta ei ole hyötyä. Kaikki asiat ja niiden edistyminen eivät ole minusta riippuvaisia. Maiseman vaihtuessa ympärillä onkin aikaa miettiä, miksi tämän virran on valinnut. Oliko syynä ollut erityisen kiehtova mutka, vaiko se hurja vesiputous? Mistä virta muodostuu? Mitkä ominaisuudet ovat viemässä kohti päämäärää?

Tarina aikojen takaa

Opiskellessani vietin vuodet 2012-2014 videovuokraamon tyttönä. Työ oli rentoa, asiakkaat mukavia ja elokuvia enemmän kuin aikaa katsoa. Mielenkiintoisin oli kuitenkin murros joka tapahtui tuona aikana. Videovuokraamoalalla pyyhki mukavasti kun aloitin 2012, mutta saman vuoden lopulla Netflix ja sen tuomat haasteet ankkuroituivat Suomeen. Nopeasti vuokraleffojen myyntiluvut tippuivat, tutut asiakkaat jäivät kotiin ja elokuvien katsomisen muoto koki muutoksen. Jo vuodessa vaikutus oli sellainen, että videovuokraamoalan kuolemanlaakso oli näkyvillä. Videovuokraamon tytön urani alkamisesta tähän päivään neljä alan liikettä viidestä on lopettanut kotikaupungissani, kun taas pelkästään Netflixiä käyttää arviolta puoli miljoonaa suomalaista.

Jos olet koskaan yrittänyt selittää C-kasetin toimintaa 2000-luvun jälkeen syntyneille lapsille, muistat varmasti ne epäuskon ilmeet. Videovuokraamoalan muutos 5 vuotta sitten oli niin suuri, että sen kohtalo tulee olemaan sama kuin C-kasetin. Jo viiden vuoden päästä kouluun menevät pikkuoppilaat eivät ole koskaan kokeneet mitään videovuokraamoihin liittyvää. Netflix on heidän vuokraamonsa.

Jos kokonainen ala on kadonnut vuosikymmenen sisällä, miten näiden lasten ja nuorten pitäisi osata sanoa miksi he haluavat isona? Miten me aikuisetkaan voimme tietää mitä ammatteja tulevaisuudessa on? Minun ammattiani (huoneeseen lukittujen ihmisten viihdytyssuunnittelija) ei todellakaan ollut olemassa kun oli 7-, 14- tai 18-vuotias. Viime viikonloppuna hyvää tarkoittavat sukulaiset kysyivät tuhansia kertoja valmistuvilta nuorilta “mikä sinusta tulee isona”? Se on valkolakki, ei ennustajan kristallipallo! Tulevaisuuden ammatit ovat yksi suuri, kosminen noppapeli. Auttaisimmeko nuoria kysymällä vaihteeksi parempia kysymyksiä?

Seuraava kysymys toimii opiskelijalle, kehityskeskustelun kohteelle, joella melojalle ja vaikka itsellesikin. Kun keinot tai reitti tulevaisuuteen puuttuvat vielä, kysy:

Unohda kaikki maailman ammatit – jos saisit koota tulevaisuuden ammattisi palapelin palasista, mistä kaikesta se muodostuisi?

Takaisin joelle

Olen edelleen kanootissa, nyt kysymyksen vastauksen kanssa.  Elokuvaohjaamisessa minua kiehtoo tarinoiden luomisen, maailmojen rakentamisen ja kokonaisuuksien hallitsemisen lisäksi niiden luomat, näkymättömät sillat. Minulle perimmäinen syy rakentaa tarinoita on luoda yhteyttä ihmisten välille. Yhteyttä minusta ihmisiin, mutta yhteyttä myös ihmisiltä toiselle tunteiden ja keskustelun avulla. Lopullinen tavoitteni on hallita jokainen tarinankerronnan formaatti (mm. teksti, ääni, kuva), niin että lopulta vain itse tarinalla olisi väliä, eikä niinkään kerrontaväylällä.

Ja niin tiedän mitä tehdä. Suunta on selvä, sillä tiedän, mitkä asiat vievät kohti päämäärääni. Kirjoittelu, äänitteiden tekeminen, pelisuunnittelu, keskustelut… Yhteyden luominen ja sen harjoittelu. Ne ovat pieniä aironvetoja, jotka saavat veneen kulkemaan lopulta kovempaa. Ne vievät perille.

Kesytä kiire kaveriksesi – Anna aikaa flow-tilalle ja priorisoi oma jaksamisesi

Töissä on lähes aina kiire, ainakin minulla on. Ennen nykyistä työtäni kiireeni oli vielä ihan hemmetinmoinen. Kunnon kapitalistihan osaa pumpata työntekijästä niin paljon kuin lihasta irtoaa ja hän sallii ottaa. Tekemällä enemmän ei kiire katoa, vaan aina siihen työpöydälle humpsahtaa uutta puuhaa kiirettä edelleen kasvattamaan. Kyseisestä mielentilasta en pidä yhtään, vaikka sinällään siitä tulee tehokas sankariolo – kyllä jaksaa painaa ja tulostakin tulee, pärkkele! Työn tekemisestä kuitenkin tulee suorittamista, mikä ei ole terveellistä ruokaa luovuuden kitaan. 

Kiirettä vastaan ei kannata tapella, siinä tulee turpaan. Eräs suuryrityksen johtaja aikaa sitten puhui ääneen eläväksi lauseen kilpaileviin yrityksiin liittyen: ”Jos et voi lyödä heitä, liity heihin.” Rusinat pullasta vapaasti tulkiten ja hitusen sama homma on kiireenkin kanssa. Piiloon siltä ei pääse. Se juoksee sinut aina kiinni ja pataan tulee. Parasta on löytää keino kesyttää kiire ystäväkseen tai oppia elämään edes symbioosissa. Kun kiire ei enää tunnu pahimmalta vihulaiselta, se voi tuoda hyvää sinulle. Sense of urgency suonien sisälle virtaamaan niin tapahtuu hyviä asioita nopeammalla tahdilla kuin ennen.

Tasapaino on kaiken lähtökohta. Kolme kertaa kahdeksan tunnin sääntö työn, vapaa-ajan ja unen kanssa on ainakin suuntaa-antavana neuvona syytä ottaa todesta. Vapaalla jos lisäksi sopivissa määrin kehittää omia henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, yhtälöstä tulee toimiva. Noniin, taas siellä joku hihkuu miten tehokas on, vaikka vain viisi tuntia yössä painii lakanoidensa kanssa. Et ole parhaassa terässä, vaikka itsetuntosi niin korvanlehdellesi kuiskutteleekin.

Hukkasin oman luovuuteni hulluun työtahtiin. Kuula jumissa väsyneenä en saanut aikaan kuin vahinkoa ympärilleni – en ainakaan saanut parasta irti itsestäni. Sitä ei itse välttämättä edes huomaa, vaikka joku asiasta sanoisikin. Terveenä reaktiona on vain pari uutta tiilikerrosta lisää omaan puolustusmuuriin. “Kyllä minä tiedän.”

Olenko luova? En mielestäni riittävästi, en ollenkaan. Haluaisin olla sitä niin hirmuisesti. Mutta mitä jos onkin niin, että luovuus ei ole päämäärä tai konkreettinen tila, vaan se on matka oikeaan suuntaan, välillä juurakkoihin kompastellen?

Hihittelen joskus itsekseni, kun kuulen termin “työn imu”, ja kuinka se on ottanut uraohjusihmisen mahtavasti mukaansa. Kannattaa ehkä pitää huoli, ettei imu ole sitä luokkaa, että se nostaa omat jalkapohjat lattiasta ilmaan tehden sinusta ohjastajan sijaan matkustajan. Kiire on niin salakavala tyyppi. Ensin se saattaa kietoa hivelevään syleilyynsä ja on mukamas yksi parhaista frendeistäsi. Tahtotilanaan tällä kaverilla on nauttia energiasi ja luovuutesi viimeiseen suupalaan, kunnes se jättää hikisen mytyn lojumaan lattialle siirtyessään seuraavaan uhriinsa.

Hyvä flow on ollut minulle se juttu, joka auttaa parhaiten olemaan luovalla tuulella. Jokaiselle hyvä flow on sisällöltään uniikki, täydellisen ikioma resepti. Muistan miten harmaissa ollessani tupakaverini Vesa ennen lomille lähtöään painoi walkmanien kuulokkeet tuimasti kiinni korviinsa ja veti annoksen The Danse Societya tai The Curea. Se toi hänelle hyvän flown lomille lähtöön. Mahtava kaveri! Vanhassa kotikaupungissani frendini Ari puolestaan oli kuin maagisessa flow-tilassa ropatessaan Dodgensa öljystä liukkaita männänrenkaita kyykkyasennossa olkkarin lattialla, huuliltaan hyräily vaimeasti kantautuen.

Yksi tämän hetken tärkeimmistä hyvän flown antajista minulle on juokseminen. Nyt sitten pois kuvitelmat tyypistä, joka kirmaisee ilman hikikarpaloita matalalla sykkeellä kuin poro kuseman toisensa perään. Siihen minäkin joskus pyrin ja kiukutti ihan vietävästi kun en jaksanut, muut menivät ohi, lenkkarit olivat aivan perseestä ja keli kaikkea muuta kuin hyvä juoksemiseen. Tekosyitä – joskaan en silloin vielä tiennyt niiden olevan sitä – mutta miten kiva on syyttää jotain muuta kuin itseään. Sen päälle on oikeutettu avaamaan oluen ja rapistelemaan grillimaustettuja sipsejä sohvan syvyyksissä.

Viisi vuotta sitten toinen Ari, silloinen esimieheni, sai oikeanlaisen kipinän syttymään vintilläni juoksemista kohtaan. Hän kertoi oman esimerkkinsä elämänkaarestaan juoksemiseen liittyen ja ymmärsi viisaana, että pitää ohjata vahvasti, mutta antaa tilaa löytää ihan itse. Tiedäthän – se itse löytämisen riemu. Parasta!

“Melkein vuosi aikaa, onhan sitä!”, ajattelin. Tein hienoja suunnitelmia treenata systemaattisesti koko ajan vauhtia ja matkaa lisäten, jonka jälkeen numeroläpyskä rintapielessä olisi hienoa hoitaa tavoite himaan. Kaksi kuukautta ennen H-hetkeä tajusin, etten ollut saanut mitään aikaan valmistautumisessani – tai no sen suunnitelman tietty. Kiire. Aina oli jotain muuta, mikä ajoi ohi ja sitten takki oli olevinaan liian tyhjä lähteäkseni juoksemaan. Viimeisenä pelastajana oli kurkistus ikkunasta: “Siellä taitaa alkaa satamaan.”

H-hetkeen oli kaksi kuukautta – oli pakko alkaa priorisoimaan. Ihan paskan makuinen eka lenkki. Sisu ei antanut periksi. Seuraava ja seuraava perään. Tajuntaan iski, että aika ei riitä, en millään saa itseäni kuntoon ennen syyskuun alkua. Ari auttoi taas: “Riittää, että pari viikkoa ennen H-hetkeä pystyt juoksemaan yhtä soittoa puolet siitä matkasta.” Toinen puoli matkasta olisi hänen mukaansa kiinni omasta päästä. Kuulemma henkinen homma. Se lohdutti. Juoksin kilsan yli puolet kaksi viikkoa ennen H-hetkeä ja sain ihanan flown tunteen. Ehkä se oli endorfiineja, pakottavaa tunnetta jalkojen lihoissa tai… Jälkeenpäin ymmärsin että iso osa tunnetta oli se, että olin onnistunut kesyttämään kiireen kaverikseni.

Koitti syyskuun ensimmäinen viikko, porukka ympärillä oli intoa täynnä kuin ilmapallot, omassa massussani tunne: “Oonkohan mä ihan väärässä paikassa?” Ari auttoi taas: “Juoksen omaa vauhtiani eli kovempaa kuin sinä, mutta mene ihan omaa tahtia. Näet, miten porukka hötkeltää innolla alun kilometrit, mutta reitillä on ensimmäiset pari kilometriä salakavalaa nousua. Se kannattaa muistaa. Älä lähde siihen ryntäilyyn mukaan, vaan anna muiden mennä ohi – mene ihan hissukseen. Neljän kilometrin kohdalla katso joku joka juoksee samaa tahtia kuin sinä ja mene mukana koko loppumatka. Pidä katse ylhäällä ja nauti maisemista.” Olimme nimittäin tunturia kiertävällä reitillä eli etelän ihmiselle eksoottisessa ympäristössä – uutta nähtävää riitti.

Vasta myöhemmin tajusin, että kaikki nuo neuvot oli tarkoitettu kiirettä kesyttämään. Maltoin ja nautin. En hyytynyt seinään siksi, että olisin lähtenyt liian lujaa tai keskittynyt liikaa epäoleellisiin asioihin, kuten kilpailemaan muiden kanssa. Tuloslistalla olin oman ikäluokkani toiseksi viimeinen. Olin niin onnellinen kun sain juostua matkan alusta loppuun. Se oli minun flow:ni.

Juoksemisesta on tullut minulle yksi kiireen hallinnan keino. Juoksemisesta saa hyvän fiiliksen, ja jotain jännää siinä on – juostessa tulee oivaltavia ajatuksia, luovia, hullujakin. Joku ehkä osaisi selittää sitä lääketieteellisesti, mutten edes halua sille tilalle mitään tieteellistä dataa. Se vain sekoittaisi ajatuksia ja saisi kiinnittämään huomion kahdeksaan uuteen nyanssiin eli ruokkimaan jälleen kerran hallitsemattoman kiireen kieppiä. Silloin kun en löydä ovea ulos solmusta työtehtävien keskellä, minua auttaa juoksulenkki illalla tai aamulla. Sateellakin on ihan kiva juosta. Kastuuhan sitä viimeistään suihkussa kuitenkin ja ennen sitä tuntuu ihana hiki iholla.

Rakkaat Martta ja Sami. Myös te olette auttaneet minua kesyttämään kiirettäni ja olemaan taas pikkiriikkisen luovampi työssäni ja elämässäni. Antamalla mahdollisuuden kirjoittaa kanssanne, saan olla ajatusteni peilinä haastaen omaa ajatteluani luovuutta kohtaan. Opin kanssanne koko ajan uutta. Olette ihania, arvokkaita, ja uskon teihin koko pienestä sydämestäni.

Anna aikaasi sille, mikä juuri sinulle antaa mukavan, turvallisen tuntuisen flow:n sekä käteesi talutushihnan, jonka toisessa päässä kaulapantaan kiltisti kytkettynä on kaverisi nimeltä Kiire.

Back to top