Tarinat

Hei, maailma! Me jäämme hetkeksi tauolle.

Terve. Olemme nyt jo viikkojen ajan sanoneet, että 30.6.2018 mennessä meillä tulee olla kerättynä 100 000 € rahoitusta tai lopetamme kaiken. Nyt tuo päivämäärä on käsillä ja kasassa ei viimeisteltyjä merkintöjä ole tarpeeksi. Paljon on kasassa, mutta ei 100 000 €. Kukoistus tai kuolema on käsillä, mutta nyt käsissämme on myös kolmas pelikortti.

Nimittäin kesä ja loma. Ässä hihassa, joka on pakko vetää pöydälle juuri nyt.

Olemme viimeisten viikkojen ajan käyneet kymmeniä ja kymmeniä keskusteluita eri tahojen kanssa sijoituksista, osakkuudesta ja yhteistyön mahdollisuuksista. Visiomme on kasvanut sitä mukaa, kun siitä on ihmisille puhunut – niinhän nälkä tuppaa kasvamaan syödessä.

Olemme löytäneet, tai ehkä ennemminkin meidät on löytänyt kymmenet uudet ystävät, joista on tulossa yhtiökumppaneitamme. Olemme väsyneet ja innostuneet, meuhkanneet ja ehkä kerran on päässyt vahinkopöhinäkin.

Olemme saaneet rohkaisua, intoa, tukea, rakkautta ja ruusuja mittaamattoman määrän. Pari risuakin. Olemme tämän tiedotteen kirjoitushetkeen mennessä saaneet kasaan julkiseen mittariimme 10 000 euroa. Kymmenen. Tuhatta. Se on iso summa se. Aivan se ei vain riitä tavoitteeseemme, joka on kymmenen kertaa tuon verran.

Kaiken tämän touhuamisen lomassa on käynyt hyvin selväksi, että Luovan Laboratorion tarun ei haluta loppuvan. Vihdoinkin unelmamme on useiden kymmenien ja satojen ystäviemme kanssa kasvamassa suureksi – vihdoinkin luovuudesta tullaan puhumaan niin kovalla ja aidolla äänellä kuin se ansaitseekin.

Syy, miksi uskallamme niin sanoa, on jo lähes 99-prosenttisen varma usko siihen, että tällä hetkellä käytävät neuvottelut useankin erilaisen isomman yhteistyötahon kanssa kantavat hedelmänsä kekoon heti kesän jälkimainingeissa. Taikatemppumme aikataulun kanssa eivät ole vielä onnistuneet, mutta optimistiset ajatukset tavoitteeseen pääsyn kanssa elävät edelleen.

Jos mietimme siis nyt, alkuperäisenä määräpäivämääränä, että olemmeko kohdanneet kukoistuksen vai kuoleman, vastaus on ehdoton kukoistus. Ensin pidämme vain pienen hetken lomaa, jolloin annamme kuolan valua poskia pitkin nurmikolle ja ainoat päätökset, joita teemme, on valinta päivän jäätelömausta. Jatkamme osakeantimme aikaa elokuun 2018 loppuun saakka, jolloin olemme myös jo käynnistäneet kaiken syksyn kehityksen ja täyden touhuamisen.

Tämä on siis virallinen päivitys ja tiedote, että osakeantimme jatkuu. Mukaan osakkaaksi mahtuu edelleen kuka tahansa, ja mikään muu ei jää täältä päästä kesätauolle kuin Luovan Laboratorion yrittäjien pääkopat. Nähdään taas keskikesän jälkeen.

Kiitos teille kaikille, jotka olette jo mukana, olemme onnellisia kumppanuudestamme. Kiitos sinulle, joka vietät rentouttavan kesän.

Rakkaudella,
Luova Laboratorio
Sami & Martta

P.S. Kaikki kynnelle kykenevät ja mukaan uuteen luovuuden vallankumoukseen halajavat klikkailevat itsensä täältä mukaan omistamaan osan Luovaa Laboratoriota – vielä kun ehtii!

Luovuuden ja tunteiden symbioosi liiketoiminnan tuloksen kanssa

Pitäisikö yrityksen KPI-mittareissa ja siten myös johtamisen dna:ssa yhtenä tärkeimmistä olla fiilis ja luovuus sidottuna rahaan tai muihin ihmisen iholla konkreettisesti tuntuviin hyödykkeisiin? Pallottelen hieman kontekstia – päätä sitten mitä mieltä olet ja jos olet samaa mieltä kanssani, kääri hihat ja taistele rohkeana luovuuden soturina omassa yhteisössäsi.

Pohtiessani fiiliksen tai luovuuden mittaamista työelämässä – etenkin näiden mittaamisen merkityksestä liiketoiminnan tulokselle – en puhu henkilöstöbarometristä tai kerran vuodessa tehtävästä peruspakollisesta asteikolla ykkösestä viiteen ”sopii tai ei sovi minuun” – mittaroinnista. Tiedäthän, sellaisia nopeita kyselyitä joiden tulokset nostetaan intranetteihin tyytyväisenä omalle olalle taputteluna (jos tulos on ollut mainio), tahi sitten ukaasina että vuoden kuluttua tehtävässä samassa mittauksessa tavoitteemme on sitten nostaa kaksi pykälää. Vähän niin kuin käsky: ”nauti enemmän työstäsi…NAUTI!”.

HR:n syövereistä jälkimmäisen ei niin toivotun mittaustuloksen perintönä tulee peräaalto, joka parin hankepalaverin jälkeen saattaa tasaantua seesteiseksi liplatukseksi aurinkoiselle järvenselälle. Arki, kulttuuri ja tulostavoitteet napostelevat sinänsä hyvän tahtotilan sekä sen saavuttamista tukevat hankkeet. Matolle jää vain murusia.

Pusineksessä viivan alle jäävällä kasalla valuuttaa kustannetaan toiminta, palkitaan ihmisiä työstään, tehdään investointeja kasvun mahdollistamiseksi ja kääräistään omistajille heille kuuluva osuus. Luontevaa ja tärkeää on mitata näitä yrityksen olemassa ololle oleellisia pelimerkkejä. Hyvä pohdinnan kohde on siinä, kannattaako niitä mitata suoraan vai tekemistä joka johtaa niiden kertymään tai vielä rohkeammin mitattaisiinkin haluttua, liiketoiminnalle positiivista muutosta tai muutoksen nopeutta suhteessa nykytilaan. Yritystoiminnassa kupletin juoni on tuottaa omistajille voittoa. Usein tavoite on tuottaa mahdollisimman suurta voittoa, vaikka ahneus ei olekaan kovin muodikasta tai hyvässä valossa tällä hetkellä. Fakta on kuitenkin: mitä enemmän fyrkkendaalenia sataa laariin, sitä terveemmällä pohjalla yrityksen tulevaisuus ainakin likviditeetin osalta makaa. Tuottavuus ei ole häpeäksi ollenkaan. Se mitä voitoilla tehdään, määrittääkin sitten yrityksen mainetta ja henkistä pääomaa. 

Nopeat, rohkeat ja ketterät alansa uudistajat ovat usein niitä joita mielellään katsotaan ihaillen jos niiden liiketoiminnan perinteiset mittarit nousevat samaa latua henkisen hypen rinnalla. Muiden firmojen palaverihuoneissa alkaa silloin kuhina agendoilla ”mitä me voisimme kopioida tuon yrityksen tekemisestä itsellemme”, ”jos he kasvavat noin lujaa, meidänkin tulee korjata kasvutavoitettamme ylöspäin”, ”pitäisikö tuo firma ostaa ja liittää meihin”, ”rekrytoidaan niiden avainhenkilöt rahalla meille”…todella luovaa…aaarrrggghhhnnngg!! Loistavia keinoja maalata itsensä nurkkaan tai näivettää luovuutta kupliva nouseva firma tai sen avainhenkilöt implementoimalla ne ostavan firman status quohon. 

Ketterillä uudistajilla on usein erilainen tapa johtaa ihmisiä ja työtä. Heidän on pakko tehdä toisin kamppaillakseen menestyksekkäästi itseään isompia vastaan. Toisin tekeminen tarkoittaa kykyä ja rohkeutta ajatella sekä tehdä asioita uudella luovalla tavalla. Jotta ihmiset saadaan toimimaan sen edellyttämällä tavalla, heitä tulee johtaa eri metodein kuin valtavirrassa tavataan tehdä. 

Mitäpä jos mittarina tai kannustimena olisi se, että yritys ohjaa viivan alle jäävästä valuutasta 1 % yrityksen henkilöstön bilekassaan. Mitä enemmän viivan alle jää rahaa, sitä parempi jet lag bileiden jälkeen. Henkilöstö saa suunnitella ja toteuttaa humpat – just niin kuin haluavat. Mieti – mikä visio maailmanluokan pippaloista! Ihmiset haluavat parhaat bileet, sellaiset mistä kerrotaan hymyileviä tarinoita urbaaneilla leirinuotioilla ja muiden alan toimijoiden työntekijät kihisevät vihreänä niitä kuullessaan.

Draivaisiko tuo tekemään katteellisempaa tulosta, säästämään kulupuolta fiksusti, nostamaan volyymia… niitä aivan samoja juttuja kuin mitä perinteisillä mittareilla ja liiketoiminnan tavoitteilla jahdataan? Koska pieni tulos on yhtä kuin vaisut bileet, messevä tulos taas tarkoittaa… niinpä. Porkkanana perinteisten keppi ja miniporkkana yhdistelmien sijaan onkin fiilis. Se palava halu järjestää juuri sellaiset geimit mistä ollaan aina haaveiltu, mutta millaisissa ei koskaan olla saatu olla mukana. Ihmiset työssään ovat ammattilaisia, siis pääsääntöisesti heidän ammattiosaamiseensa johdon tulisi uskaltaa luottaa. Osaavat ihmiset rohkenee kyllä vapauttaa luomaan – homma ei mene totaalisesti munilleen ja muistattehan että mokista oppii. Mitä luovammalla vaihteella mennään, sitä pelottavampaa se tietenkin on – samalla niin kiehtovaa. Epävarmuuden sietäminen tässä kohtaa on johdon yksi tärkeimmistä ominaisuuksista joka olisi syytä ottaa käyttöön ja pitää siitä kiinni vaikka luovuuden vauhdin viima heiluttelee tukkaa eikä mielessä ole aivan kirkkaana mihin tämä kone lopulta laskeutuu.

Voisiko tuollainen toimintatapa lisätä kollegoiden välistä viestintää, tehostaa prosesseja, innovoida uutta ja parempaa asiakaskokemusta? Siivota turhaa ja tuottamatonta, nopeuttaa vanhasta pois oppimista? Innostaa ihmisiä leikkaamaan kulupuolta sellaisesta, minkä he ymmärtävät olevan mahdollista leikkaamatta liiketoiminnan kasvusta? Saada aikaan jälleen ihan niitä samoja mitä vanhan liiton työkaluillakin on aina haluttu saada organisaatiosta irti? Ilman että ihmisiä nätisti sanoen pakotettaisiin toimimaan johdon määrittelemällä tavalla. Nyt heidät saataisiin haluamaan tehdä niitä samoja juttuja kertoimella yksipistejotain ja vieläpä uusilla, tehokkaammilla (lue: luovammilla) tavoilla tavanomaiseen verrattuna.

Mieti nyt – jengi haluaa innosta vapisten tehdä kannattavia bisneslaskelmia ja tuijottaa liiketoiminnan mittareiden kertomaa katekertymää motivoituneina. Jengi haluaa tehdä asioita uudella tavalla jotta tuo kertymä kasvaisi mahdollisimman suureksi. Kärjistäen tuo aiempaa parempi tekeminen maksaa omistajille vain tuon 1 % viivan alle jäävästä tuloksesta joka puolestaan – uskallan väittää – on enemmän kuin vanhan liiton työkaluvalikoimalla olisi saatu koskaan aikaan. 

Voittopuolelle jää tuottavan – ehkäpä aiempaa selvästi tuottavamman – bisneksen lisäksi innostunut henkilöstö, jatkuva luovan oppimisen kulttuuri, rohkeus ja nopeus tehdä asioita paremmin kuin muut.

Minä lähtisin rohkeasti johtamaan fiilistä – entä sinä?

Luovaa sisältöä: Yritystarinan ABC

Yritystarina, miten se kerrotaan iskevästi, osuvasti ja koukuttavasti. Mitä yritystarinassa kuuluu olla? Jos yrityksestä kerrotaan tarina, miten se rakennetaan? Onko se kuin romaani? Mikä on yritystarinan idea?

Seison yleensä perjantaisin kanssayrittäjien edessä ja yritän kertoa 30 sekunnissa, mitä konkreettisesti teen ja mikä erottaa minut muista. Tämä on sitä pitchausta eli hissipuheenpitoa sekä yritystarinan kertomisen esiasteita. Lyhyessä ajassa ei ehdi kertoa yrityksen syntytarinaa, mutta siinä saa koukutettua kuuntelijan niin, että hän tulee kysymään minulta lisää tai kun menet hänen kanssaan keskustelemaan myöhemmin, hän muistaa, mitä minä teinkään. Yritystarinassa on sama henki – miten jäät mieleen?

Olen asiakkailleni avuksi, kun heille tulee tarve yritystarinan kirjoittamiselle. Pyyntönä hyvin usein on, että kerron tarinan iskevällä tavalla, asiakkaaseen vetoavalla, mutta kuitenkin asiallisella ja vetävällä tavalla. Mielestäni maailma on täynnä tarinoita, ja paras tapa tulla asiakkaan iholle on kertoa oma tarinansa paikkauslappuineen ja korjausmusteineen kaikkineen.

Olen elämäni aikana opettanut paljon tarinointia – äidinkielenopettajan perustyötä. Se, miten sain opiskelijat inspiroitua kirjoittamaan omansa, on aina oma työmuotonsa. Toimivimmaksi koin sen, että luetutin opiskelijoillani erilaisia tarinoita, että kerronta tulisi tutuksi. Näiden tekstien kautta opiskelijani ymmärsivät parhaiten sen, miten teksti pitää rakentaa, millaisia asioita tulisi nostaa esille, millä tavalla ja missä vaiheessa. Olen aina käyttänyt perusohjeena “puolen sivun sääntöä”. Jos tarina ei kiinnosta “sivun puolivälissä” tai nykyaikana ns. otsikon ja 1. kappaleen jälkeen, asiakas ei lue pidemmälle.

Tämä sääntö on tuntunut korostuvan yhä enemmän ja enemmän nykyajan keskittymiskyvyn alentumisen myötä. Saman huomasin opiskelijoissani. Heitä eivät pitkä romaanit enää kiinnostaneet, vaan he näkivät novellit – lyhyet tarinat – paljon mielenkiintoisimpina. Tekstit olivat tiiviitä, lyhyitä, mutta toisaalta mielenkiintoisia.

Millainen yritystarinan tulisi siis olla? Mitkä asiat vetoavat ihmisiin, asiakkaisiin?

Ensimmäisenä sääntönä sanoisin “reality-tv”.

Mitä todentuntuisempia asioita yritystarinassa nostat esille, sitä varmemmin asiakas kiinnostuu sinusta, tuotteestasi ja yrityksestäsi. Jos rakennan tarinaa käsityö- tai rakennusalan yritykselle, tarinan tulisi ns. tuntua kämmenissä, hauislihaksissa ja hikenä otsalla, mutta olla palkitseva ja kunnioittava. Ei mitään Leevi and The Leavings -meininkiä ihan, mutta hieman sinne päin. Pääasia on, että asiakas voi samaistua.

Vinkki: Olisiko hyvä luoda yrityksellesi kasvot, rakentaa henkilöhahmo kertomaan tarinaasi?

Toisena nostaisin esille yrityksen arvot.

Millaiset asiat ovat yrityksen sydäntä lähellä, millaiselle kivijalalle yritys on rakennettu? Kun arvot tuntuvat asiakkaassa, vastaavat hänen ajatuksiinsa maailmasta, asioiden kohtaamisesta, silloin asiakas kiinnostuu. Töitä on kuitenkin aina mukavampi tehdä niiden ihmisten kanssa, jotka arvostavat samoja lähtökohtia kuin itsekin. Luet varmasti itsekin sellaisia tekstejä ja blogeja, joissa kirjoittaja pitää tärkeänä niitä asioita, mitkä ovat sinunkin elämässä keskiössä.

Vinkki: Mitä arvoja Sinä haluaisit tuoda esille?

Kolmanneksi pyri olemaan värikäs kaikin mahdollisin keinoin.

Onko värikkyys sanastoa, onko se kuvamateriaalia, värimaailmaa, löydä oma tapasi. Toimesi sekä tuotteesi antaa yleensä tälle osiolle sydämen. Millaisista kuvista, sanoista ja väreistä tuotteesi rakentuu? Millaiset osaset yhdessä tekevät asiastasi osuvan, uppoavan ja luotettavan? Millainen on luotettava lakimies, välittävä sairaanhoitaja, ammattitaitoinen fysioterapeutti tai idearikas floristi? Mikä on mottosi?

Vinkki: Rakenna Pinterestiin oma salainen arkistosi Sinua miellyttävistä asioista. Saisitko sieltä inspiraatiota?

Näiden jälkeen on helppo lähteä rakentamaan tarinaasi. Uskon, että tällaisen tarinan kautta tuotteesi, työsi ja ammattitaitosi välittyy asiakaskunnallesi parhaiten. Liitä rohkeasti ammattitaitoosi persoonasi ja tee se näkyväksi. Tällainen sisältö on ominta sitouttavaa sisältöä, joka varmasti huomataan ja jaetaan. Lisäksi se saa asiakkaasi seuraamaan ja odottamaan sinulta lisää.

Päämäärätön, luonnollinen leikki on luovuutta parhaimmillaan

Elämä ja luova toimintamme on usein päämäärähakuista. Ehkä työmme vaatii paljon luovuutta ja samalla tulosvastuullisuutta. Kenties harrastuksessamme on selkeät päämäärät ja tavoitteet, joiden saavuttamiseen luovuutemme valjastamme. Tavoitteellisuus ei sinänsä estä luovuutta ja monella tapaa se myös ruokkii mieltämme uusiin oivalluksiin.

Tehokkuus ja tuottavuus ovat yhteiskuntamme ihanteita, mutta kun yhdistämme nämä luovuuden kanssa, saatamme myös menettää jotain perin inhimillistä ja tärkeää. Jotain aivan ”turhaa” ja päämäärätöntä. Unohdamme ehkä leikkiä.

Vaikka mieleni koittaakin sanoa, että kaiken toiminnan pitää olla tavoitteellista, perusteltavaa ja hyödyllistä, yritän leikkiä ja hullutella mahdollisimman paljon. Ilokseni saan myös leikkiä ja tehdä luovia asioita rahallista korvausta vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että usein en miellä työtäni työksi. Teen vain juttuja, joiden tekemisestä nautin. Se ei ole kuitenkaan täysin vapaata ilmaisua. Äänen ja musiikin avulla autan asiakkaitani toteuttamaan projektejaan. Pitää pysyä aikatauluissa, tehdä varman päälle -ratkaisuja ja jättää omat mielipiteet joskus taustalle. Usein on selkeä päämäärä ja syy, joiden eteen työskentelen.

Luovuus esiintyy ehkä puhtaimmillaan kun leikimme. Leikki voidaan määritellä toiminnaksi, missä ei ole mitään varsinaista päämäärää. Leikki syntyy hetkessä, kuin tyhjästä. Toiminta itsessään on nautinnollista, olemme hetkessä kiinni ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta. Leikki on tärkeä osa aikuisenkin hyvinvointia, eikä sen arvoa kannata väheksyä, vaikka se on näennäisesti päämäärätöntä ajanhukkaa. Kenties leikin aikana saamme yhteyden itseemme ja ilmaisemme jotain meille aitoa ja merkityksellistä.

Eräs leikkikerta on jäänyt erityisesti mieleeni. Viime kesänä virittelin kesästudion vanhaan mökkiin järven rannalle. Aurinko kimalteli veden pinnalla ja linnut lauloivat. Soitin kaunissointisella analogisella syntetisaattorilla. Väänsin nuppeja ja ihastelin äänen sävyn muutoksia. Soitin ja testailin kaikkea mitä keksin. Ei ollut mitään päämäärää, ei suunnitelmaa, vain luonnollinen luova tila.

Reilun tunnin päästä havahduin. Ymmärsin, miten olin päässyt siihen lapsuuden tilaan, missä ei ole aikaa eikä vastuuta. Tein vain jotain, mikä herättää syvää intoa minussa. Annoin ajatusten ja ideoiden sinkoilla, tartuin virikkeisiin, jotka johtivat aina uuteen löytöön. Tuntui, että olin elämän ytimessä.

Erikoishaastattelussa Sami ja Martta: Miltä nyt tuntuu tämä kampanja?

Luova Laboratorio julkaisi kampanjan, jossa jokaisesta voi nyt tulla Suomen lupaavimman luovuutta edistävän mediatalon omistaja, ja jolla pyritään keräämään rahoitusta 100 000 euroa kesäkuun loppuun mennessä. Kampanjaa on nyt jäljellä 10 päivää ja koossa julkisesti 5150 euroa.

Miltä nyt tuntuu, Sami ja Martta?

Martta: Ihan hyvältä tuntuu, kiitos kysymästä. Enää tarvitaan 94 850 euroa ja jonkin sortin jumalallinen väliintulo. Meidän täytyy löytää vähän yli viikossa 1897 uutta ystävää, jotka liittyvät mukaan 50 euron summalla tai esimerkiksi 19 ihmistä, jotka tahtovat sijoittaa viisi tonnia.

Sami: Koen hyvin syviä ja hyviä tunteita kaikkia heitä kohtaan, jotka ovat tähän mennessä jo osakkaiksi tulleet ja muutoin tukeneet taivaltamme. Ihmetyttää ihmiskunnan hyväntahtoisuus suuresti. Samaan aikaan pää on mennyt pyörälle kuin oravalla pesukoneessa, kuinka vahvan erilaisia mielipiteitä monilla ihmisillä on liiketoiminnastamme ja osakeannistamme yleensä. Useammin kuin muutaman kerran kuultu lause: “Olette liian kilttejä, empaattisia ja positiivisia myymään ja sijoittajamaailmaan”, on myös ihmetyttänyt, että miksi maailmassa on tuollainen normaaleille ihmisille niin kovan kuuloinen maailma. Taikuuteen uskominen on ollut vahvuutemme jo kolme vuotta täällä yritysmaailmassa, joten nyt vain odotellaan ja uskotaan sitä taikatemppua tapahtuvaksi, että tuo rapiat 94 tonttua tulisi kasaan.

Aivan, sehän kuulostaa helpolta. Mitenkäs te ajattelitte sen tehdä?

Martta: Jaa-a. Jonkinlaisiin taikatemppuihin tässä varmaan täytyy ryhtyä. Sami onneksi osaa niitä tehdä, ainakin pelikorteilla. Eräs sijoittajakandidaatti ehdotti, että kantaisimme sohvan keskelle Mannerheimintietä, ja itse olemme suunnitelleet koiranpentuparaatin järjestämistä. Tosin täyttä varmuutta ei ole siitä, miten koiranpennut käännetään sadan tonnin rahoitukseksi.

Sami: “Keksikää jotain luovaa, kun olette tuommoisia luovia”, on myös aika yleinen lause kohtaamme. Koiranpentuparaati tai yleinen, nurmella auringossa lojuminen koiranpennuista haaveillen siis voisi olla meille sopiva malli. Kyllä tässä on todettu se, että maailmassa on tärkeintä nauraa ja olla kevein sydämin elossa.  Vaihtoehtona on siis se, että 100 000 euroa tulee kasaan ja teemme jotain isompaa kuin koskaan aiemmin tai sitten palautamme rahat niille ihanille, jotka ovat jo mukaan tulleet, ja keksimme heidän kanssaan jotain muuta tekemistä jollain muulla tavalla.

Kampanja on ollut käynnissä nyt 20 päivää. Miltä sitä on tuntunut tehdä ja elää?

Martta: Fiilikset on vaihdelleet hullusta onnistumisen uskosta paniikkimielialaan ja lamaannuksesta innostumiseen. Tähtihetkiä on olleet ne, kun ihmiset on kertoneet julkisesti somessa tukevansa tätä kampanjaa. Tosin aika moni on päätynyt tukemaan vain henkisesti ja tsempillä, mikä sekin on sinänsä kivaa ja tuottaa kiitollisuutta. Ehkä pitää ehdottaa pankille ja muille rahaa meiltä hamuaville, jos voitaisiin maksella laskuja sillä kiitollisuudella.

Sami: Sain ystävältä vasta muistutuksen, että ajanhallinta on mahdotonta, ei aikaa voi hallita. Jos aikaa yrittää hallita, lopulta aika vain hallitsee sinua. Se on käynyt selväksi, että isossa mittakaavassa luovuus on valitettavasti edelleenkin asia maailmassamme, jota ei ymmärretä niin laajasti, että siihen voisi rahallisia uskomuksia laittaa samaan tapaan kuin vaikka laatuviineihin, vinyyleihin tai sohvatyynyihin. Paradoksaalisesti luovuuden ymmärryksen lisääminen onkin meidän tehtävämme maailmassa, joten tässä siis oikea suunta lienee luopua ajan ajatuksesta ja antaa tekemisen soljua sillä painolla, kuin se on soljuakseen.

Te ette ole juuri aiemmin puhuneet rahasta. Miltä rahasta ja sijoittamisesta puhuminen on tuntunut?

Martta: Kyllähän idealistin sydäntä aina vähän särkee, kun pitää miettiä realiteetteja. Me ollaan aiemmin vähän pelätty rahasta puhumista, mutta sittemmin tajuttu, että se on tarpeellinen väline tehdä siistejä juttuja. Valitettavasti tämä maailma toimii tämän rahajutun ympärillä, joten meidänkin pitää opetella pelaamaan sitä peliä, jos tahdotaan, että meidän tekemisestä tulee tarpeeksi kannattavaa ja pitkällä aikajänteellä vaikuttavaa. Kaikkein mieluiten antaisi ja tekisi kaiken kaikille ilmaiseksi, mutta omaan jääkaappiinkin tarvitsee välillä jotain muutakin kuin näkyvyyttä ja leivän päälle intohimon sijaan ihan oikeaa juustoa.

Sami: Kuin olisi myynyt sielun johonkin pimeään paikkaan. Olen keksinyt noin tuhat keinoa korvata raha maailmasta jollain, mikä mahdollistaa ihmisten elämisen vapaasti, eriarvoistamatta eläjiä ja kunnioittamalla ympäröivää kaikkeuttamme. Minulle on korostunut entisestään rahan abstrakti hulluus. Uskon itse asiassa, että raha on otettu käyttöön vähän startup-mallilla. Ollaan päätetty käyttää tämmöistä raha-asiaa ja sovittu, että kehitetään kaikkia ongelmia sitten myöhemmin. Nyt, kun ongelmia riittää maailmassa vähän liikaakin, ollaan tuon rahan vallan alla niin solmussa, ettei enää pivotointi auta, vaan koko järjestelmä pitäisi osata viedä saneeraukseen tai tehdä exit eli myydä koko liiketoiminta jollekin, joka on jo keksinyt asian paremmin.

Miksi ihmisten kannattaisi lähteä mukaan omistajaksi ja sijoittaa Luovaan Laboratorioon?

Martta: Siinäpä kysymys, jota me ollaan paljon mietitty. Itse sijoitin pari kesää sitten 100 euroa ametistikaivokseen Lapissa ja siitä on tullut hyvä mieli sittemmin joka kerta, kun sen muistaa. Onhan se siistiä sanoa ääneen, että omistaa osuuden mediataloon ja on mukana luomassa tai mahdollistamassa jotain, mikä pyrkii tekemään tästä maailmasta paremman paikan olla ja elää. Vähän kuin minulla on oikeus käydä siellä kaivoksella louhimassa ametisteja, Luovan Laboratorion osakkailla on aina tulevaisuudessa oikeus käydä louhimassa luovuutta kaikesta meidän median sisällöistä ja tekemisestä.

Sami: Minä olen itse ainakin nauttinut siitä, että omistan Luovaa Laboratoriota. Voin siis empiiristen tulosten pohjalta kertoa, että se on kiva tunne sisuskaluissa ja sielussa.

No kyllähän tuo kuulostaa siltä, että kaikkien kannattaa lähteä tähän jollain summalla mukaan. Uskotteko te itse onnistuvanne?

Martta: Meillä on 100% usko siihen, että onnistumme tavalla tai toisella. Me tehdään tätä juttua sydämellä ja on pistetty itsemme ja koko elämämme likoon hyvien pyrkimysten puolesta. Silloin onnistuu aina, kävipä elämässä konkreettisesti miten hyvänsä.

Sami: Onnistuminen on jännä juttu kyllä. Koen olevani onnistunut jokaisessa tapauksessa ja epäonnistuminen olisi sitä, että sulkisin pääni jätesäkin sisään ja lopettaisin kaiken tekemisen.

Kertokaapa vielä hyvin lyhyesti ja selkeästi, miten ja kuka voi tulla tähän mukaan?

Martta: Mukaan voi tulla helpoiten menemällä tähän osoitteeseen ja maksamalla haluamansa summan verkkopankissa, vähintään 50€. Jos tahtoo lukea perusteellisesti kaiken ja tietää, mitä rahaa vastaan tulee samaan, niin kantsii lukea lisää täältä. Mukaan tähän mennessä tulleista noin 85% on meille entuudestaan täysin tuntemattomia ihmisiä. Mukaan voi tulla kuka vaan, SINÄ siellä. Jokainen luovuuden karavaaniin heittäytyvä ihminen, meidän uusi ystävä ja yhtiökumppani, on tärkeä.

Sami: Monet ajattelevat, että osakkeiden omistaminen ja tällainen on vaikeaa ja vaatii paljon. Samalla kuitenkin lompakossa on vihreä kortti, jolla saadaan ostoista ja tankkaamisesta bonusrahaa tilille. Arjessa omistaminen on täysin samanlaista, se ei vaadi tai vie omistajalta yhtään mitään enempää, kuin haluaa antaa ja jos kaikki menee hyvin, tilille tulee bonusrahaa joskus. Näin se siis menee: hanki yksi tai useampi osake, elä normaalisti, nauti.

Kiitos haastattelusta, Sami ja Martta. Toivotaan, että kampanja onnistuu ja menee läpi! Luulisi Suomesta löytyvän 1897 luovuuden ystävää, jotka tahtovat tukea tätä mediaa, nähdä teidän elävän ja pystyvän aiempaakin massiivisempiin hullutuksiin. Tahdotteko vielä lähettää tätä lukeville jotain terveisiä?

Martta: Joo. Älkää hukkuko juhannuksena.

Sami: Älkääkä tehkö metsäpaloja, niitä puita tuhotaan muutenkin ihan liikaa. Ja vielä tärkeämpää olisi muistaa puhua ääneen ystävien ja läheisten kanssa, ilman aikaa ja painetta.

Heittäydy elämään – Iloinen meininki ja leikkimielisyys kantavat yllättävän pitkälle

Koska olet viimeksi leikkinyt tai heittäytynyt johonkin aivan hölmöön touhuun? Johonkin hulvattoman hauskaan, jossa kuitenkin piilee riski epäonnistua tai nolata itsensä. Ajatus kutkuttaa, mutta järjellä ajateltuna se ei olisi sopivaa. Varsinkin jos sattuu olemaan järkevä aikuinen. Eihän silloin voi, siinähän menisi pian vaivalla kasvatettu maine ja kunnia.

Ajatellaanpa hetki lapsia ja lapsen mieltä. Palaa ajassa taaksepäin omaan lapsuuteesi. Lapsen mieli on luonnostaan vilkas ja luova. Mikä vain on mahdollista. Kun lapsi haluaa sukeltaa merirosvon elämään, askartelee hän paperista hatun ja silmälapun, vanha pahvilaatikko käy loistavasti merirosvolaivasta ja mielikuvitus hoitaa loput. Lapsi pystyy heittäytymään täysin siihen maailmaan jonka mielessään luo. Lapsi ei mieti, tekeekö hän itsestään naurunalaisen. Mikä mahtava kyky! Mutta mihin ihmeeseen tämä syntymälahjana saatu heittäytymisen taito oikein katoaa kun aikuistumme? Vuosien karttuessa alamme sisäistää lakeja, sääntöjä, määritelmiä ja yhteiskunnan normeja. Kun opimme mikä on “oikea” tapa toimia, luonnostaan luova mieli rajoittuu kun pyrimme tekemään asioita “oikein”. Lait ja säännöt ovat toki tarpeellisia yhteiskuntamme toimivuuden kannalta, mutta kuinka tutut määritelmät ja yleisesti hyväksytyt toimintatavat palvelevat erilaisia yksilöitä joista kansamme koostuu?

Muistan kun lapsena sain mahtavan idean myydä erilaisten hedelmien siemeniä vilkkaan metsäpolun varrella. Lompakkoni tuskin kauheasti pääsi pullistumaan, mutta tekemisen ilo, into sekä usko menestysideaani kohtaan rikastuttivat valtavan paljon pientä sisäistä elämääni. Nyt suht järkevänä aikuisena ja tuoreena yrittäjänä palaan tuohon hetkeen. Olisinpa varastoinut näitä innostuksen aineksia pulloon aikuisuuden varalle. Kyllähän se into edelleen piilee sisälläni, mukaan on vain matkan varrella tarttunut hieman liikaa vakavuutta. Sitäkin kyllä tarvitaan, mutta ainoastaan hippusellisen verran.

Viisaat aivomme pyrkivät reagoimaan ärsykkeisiin ja pysymään nopeiden muutosten mukana automatisoimalla toimintoja. Näistä automatisoiduista toimintatavoista syntyy toistojen myötä rutiineja. Aivomme käyttävät hyväksi ennestään tuttuja määritelmiä, jotta tietojen jäsentäminen olisi helpompaa. Automaattisten toimintojen varjopuolena saatamme kuitenkin kangistua kaavoihin.

Vaikka kuinka haluaisimme noudattaa omia rakkaita rutiinejamme, on huomioitava, että kaikesta huolimatta sekä me että meitä ympäröivä maailma muutumme jatkuvasti. Muutosta emme voi estää, mutta voimme opetella taitoja, joiden avulla pysymme muutoksen mukana. Yksi hyödyllisimmistä työkaluista lienee psykologinen joustavuus. Ihminen joka jämähtää liiaksi rutiineihinsa, kokee pienetkin muutokset helposti maailmaa järisyttävinä. Rutiinit luovat turvallisuuden tunteen, kun taas tuntematon koetaan helposti uhkana. Heittäytyminen uusiin haasteisiin kehittää resilienssiä eli selviytymis- / toimintakykyä ja näin ollen muutoksiin suhtautuminen on kevyempää ja myönteisempää.

Elämämme on joka tapauksessa yhtä suurta improvisaatioharjoitusta, halusimmepa sitä tai emme. On mahdotonta ennustaa kaikkia vuorosanojamme tai elämämme tapahtumia. Improvisaatioteatteria harrastaneet tietävät, että improvisaatiossa käytetään tiettyjä työkaluja, joista on apua niin teatterin lavalla kuin arkielämässä. Leiki, kuuntele, kokeile, auta kaveria, mokaile, hyväksy, luota, sitoudu, naura — ja tärkeimpänä, sano kyllä!

Mieleeni tulee hyvin perinteinen improvisaatioharjoitus, jossa ilmenee konkreettisesti myönteisen ja kielteisen suhtautumisen vaikutus elämän juoneen. Harjoituksen ensimmäisessä osiossa toinen parista ehdottaa vastanäyttelijälleen erilaisia aktiviteetteja, joihin toinen parista vastaa joka kerta kieltävästi. Tarina ei etene ja torjuminen käy tylsäksi niin katsojalle kuin näyttelijöillekin. Harjoituksen toisessa osiossa ehdotuksiin tulee aina vastata myöntävästi. Tarina alkaa elää ja yhtäkkiä myönteinen vastaus synnyttää jotakin uutta, odottamatonta ja kiinnostavaa. Sama pätee myös elämään.

Tänä keväänä olen tasapainottanut vakavia vuosiani oikein aimoannoksella heittäytymistä. Alkuvuodesta perustin ystäväni kanssa bändin ilman sen suurempaa musikaalista osaamista. Koska miksi ei. Kaivoin kaapistani pölyttyneen ukulelen ja ystäväni oli juuri ostanut vanhan melodican. Bändi sai luonnollisesti nimekseen The Neighbours, sillä olemme myös naapureita. Opettelimme soittamista yhdessä muutaman kerran, jonka jälkeen esiinnyimmekin jo Puolan kaduilla soittaen sitä ainoaa kappaletta jonka hädintuskin osasimme. Esitys herätti hilpeyttä, niin meissä kuin kuuntelijoissakin. Saimme palkkioksi monta kymmentä hymyä ja muutaman hienon tanssiliikeenkin. Kevään aikana The Neighboursin suosio lähti yllättäen nousuun. Myönteinen asenne ja heittäytyminen jännityksestä huolimatta alkoikin poikimaan mielenkiintoisia projekteja ja jopa keikkoja. On ollut avartavaa huomata, että iloinen meininki ja leikkimielisyys voivat joskus viedä pidemmälle kuin täydellisyyden tavoittelu.

Kaavojen ja rutiinien rikkominen virkistää aivoja ja tuo usein elämään sisältöä ja merkityksellisyyttä. Heittäydy uusiin harrastuksiin, tutustu uusiin ihmisiin, vieraile tuntemattomissa paikoissa, maista uusia makuja. Tee jotain mitä et ole koskaan aiemmin tehnyt.

“None of us really grow up. All we ever do is learn how to behave in public.” –Keith Johnstone

Back to top